lauantai 25. tammikuuta 2014

Hairahduksia ja lauantai linkki...





Tunnustan. Rikoin ostolakkoani. Huokaus. Miksi sen pitäminen on niin vaikeaa ja miksi nainen shoppailee? 


Näiden kysymysten parissa askartelin taas ja löysin itseltäni uuden syyn vaatteiden ostamiseen, johon on vaikea vaikuttaa. Ohitettuani kaikki tavanomaiset syyt, kuten tarve (yksi ostoksista tuli sitäpaitsi pitkäaikaiseen tarpeeseen), mainosten vaikutus (en juurikaan katsele mainoksia, sillä en katso oikeastaan koskaan televisiotakaan, enkä myöskään noteeraa juurikaan blogien mainoksia paitsi vaaleanpunaisten villakangastakkien osalta, jotka ovat minusta ihania, mutta en silti aio ostaa sellaista), lohtushoppailu (mitä se edes on?), tarve sulautua joukkoon tai tarve erottua joukosta (en tunne kokevani sellaista), trendikkyys (hah, minä vai?) päädyin syyhyn jonka nimi on luovuus.

Juu, kuulostaa oudolta, mutta siltä väitän ihan kirkkain silmin että minun on vaikea luopua shoppailusta koska minulla on sisäsyntyinen tarve luoda uutta erilaisista väreistä ja materiaaleista. Ihan totta. Se näkyy paitsi vaatekaapin sisällöstä, myös kodin sisustusvimmassa, kutomisessa (käytän usein herkullisiä liukuvärjättyjä lankoja) ja ennen purin sitä tarvetta maalamalla tauluja. Olen siis surkeaa surkeampikin maalaamaan yhtään mitään, mutta joka vuosi tuo kärpänen jossain vaiheessa puree ja maaleja on pakko alkaa taululle sutimaan. Lopputulokset suureksi osaksi pölyttyvät kaapissa häpeämässä, mutta ei sekään estä minua jatkamasta. Lisäksi joskus perhe ja ystäväpiiri saavat nauttia kummallisista askartelutöistä.

Siis syytän luovuutta ostolakon rikkomisesta...:D Kirkkain silmin. Ylläolevista Cubuksen aleostoksista lisää myöhemmin...:) Onneksi kovin suurta lovea ei tullut lompakkoon noista aleostoksista. Löysiä mohairsekoiteneulemekkoja a) 9.90eur (2kpl) ja neuletakki. Jatkossa suitsin moista käyttäytymistä ostoslistalla tulevista tarpeista ja kuukausittaisella budjetilla. Valitettavasti Cubus on rantautunut työmatkani varrelle ja bongasin sieltä jo kauniin värisiä neuleita vaaleasta värimaailmasta kevääksi, mutta aion pysyä tiukkana ja ajaa ohi moisesta kiusauksesta!

Launtain linkki on tällä kertaa Vision of Vogue nimellä bloggaavan Jennan blogi. Tykkään Jennan vähän normaaliblogeja aikuisemmasta, mutta silti nuorekkaasta tyylistä. Siellä on mm. postaus jossa asuun tuovat särmää punaiset kengät, juuri minun makuuni!

Kaunista viikonloppua!

I confess, my strike of shopping didnt hold! I just had to buy a warm sweater dress when I saw it on Sale... Afterwards I kept wondering why its so hard for me not shop any clothes and after I ruled out all the usual reasons for shopping I came to the conclusion that I just need to create something out of colors and materials and its an urge that is hard to kill. I used to paint on canvas for the same reason and decorate furiously our home but now it seems to be that I have urge to create nice material and color combinations with clothes. Im just going to have to fight that with a shopping list and monthly budjet. Above you find the Saturday link, this time its Jenna from LA. I really enjoy her style! Take a peak!

12 kommenttia:

  1. Hairahduksesi ei ollut rahallisesti merkittävä, joten ei kannata murehtia. Ja jos nuo ostokset ylläsi koet hyvää oloa, niin sehän on jo ennakoivaa terapiaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lohdutuksesta! Ja täytyy totuudenmukaisesti tunnustaa että koen näistä nimenomaisista ostoksita hyvää oloa ja ennenkaikkea mukavuutta ja lämpöä! Ihanaa talviviikonloppua sinne!

      Poista
  2. Täältä ainakin anteeksianto hairahdukselle ;) Itse en ole edes luvannut olla shoppailulakossa, koska se nyt vaan on lempipuuhaani. Tänäänkin olin aleissa -50 ja -70 prosenttejen hurmaamana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia...:) Varmaan kohta nähdään uusia asukuvia? Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  3. Tunnistan tuon luovuusasian shoppailussa. Itse esimerkiksi näen jonkun kivan vaatteen tms. ja mietin, miten sen voisi yhdistää jonkun kanssa ja millaisen kokonaisuuden saisi. Olen itsekin ostolakossa ja pohtinut kuluttamista ja ostamista ja sen merkitystä. Tuota luovuuttahan voi toteuttaa myös kirpparivaatteissa ja niiden tuunaamisssa - tai omien vaatteiden tuunaamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet enemmän kuin oikeassa. Taitava saisi luotua kirpparivaatteista uutta ja kivaa! Minä kylläkään en ole kovin taitava ompelemisen kanssa, mutta omista vanhoista rikkinäisistä saatan tehdä hyvinkin jotain uutta. Viime viikonloppuna tein vanhasta neuletakista villapaidan koiralle ja nyt odottavat vanhat farkut käsittelyä, josko osaisin ne muodistaa. Kiva kun löysit tänne kommetoimaan ja mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Joo ei mitään hätää... Kyllähän aina välistä voi vähän hairahtaa... Sitten vaan taas jatkat lakkoasi, ei siinä sen kummempaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maiju! Lakkoa jatketaan sitkeästi. Pari vaatekappaletta kylläkin on oikein virallisella ostoslistalla. Vaan ne tulevat tarpeeseen rikkoutuneiden tilalle. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  5. Kyllä nyt olet sen verran pohtinut ja analysoinut ostokäyttäytymistäsi etten ainakaan minä uskalla sen paikkansa pitävyyttä kyseenalaistaa =D Mutta eipä nuo ostoksesi onneksi mitään huiman isoja olleet, joten sen kerran...Sinunhan täytyy järjestää teoksistasi taidenäyttely tänne meidän iloksi! Mua niin harmittaa, että aikoinani jätin piirrustus/kuvaamataideharrastuksen, on kova kynnys enää sitä aloittaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lohdutuksesta! Luulen kyllä että loputkit lukijat kaikkoaisivat jos tänne laittaisin aikaansaannoksiani...:D Vaan on tuo maalaaminen silti terapeuttista monella tapaa, Aloita sinäkin piirtäminen ja kuvataiteesi uudelleen, luominen tekee hyvää sielulle! Mukavaa viikkoa!

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)