perjantai 8. maaliskuuta 2019

Kevätasusteita ja naistenpäivää - Spring accessories and Womens Day...










Heipat tältä puolelta ruutua asukuvien muodossa tällä kertaa. 

Ensimmäinen kerta aikoihin kun olen kiinnittänyt varsinaisesti huomiota muuhun kuin vaatteiden mukavuuteen pitkästä pitkästä aikaa. Ja nytkin asu oli varsin tyypillisesti omalla mukavuusalueella. Vaaleaa kevään kunniaksi ja asusteetkin osuivat tällä kertaa kaulaliinaa lukuun ottamatta samanväriset. Se oli sinällään sattumaa, lisäksi ainoat mustat nahkahanskani lähtivät jo alkutalvesta Ikean kassalla jonkun pitkäkyntisen mukaan ja uusien hankinnalle en ole vielä suonut yhtään ajatusta. Ja muutenkin, ruskea on enempi oma juttu... Mutta toki mustat hanskat kuuluvat niin vaatekaapin perusteisiin että uusien hommaaminen on edessä. 

Viikon olen nyt talvilomaillut ja se on ollut enemmän kuin tarpeeseen. Harmi vaan että nuo upeat hankikantokelit tuntuvat olevan nyt tältä erää ohi. Vielä keskiviikon viimassa käytiin tuolla pelloilla ulkoilemassa koirien kanssa ja voi että osaan nauttia siitä kun pääsee kulkemaan niin kauan kuin silmä kantaa upeassa valossa ja kauniissa peltomaisemissa. Hankikannon päällä on jotenkin helpompi kävellä tuolla minun murtuneella nilkallanikin, ehkä se jotenkin joustaa kuitenkin paremmin jalan alla kuin tavallinen tie. Ja kuten kuvista näkyy, eipä noilla meidän hiekkateillä ole paljon asiaa kävellä ilman nastakenkiä. Vielä mennään hetken aikaa kuin luistinradalla...

Naistenpäivä tänään, hovikuvaaja muisti ruusukimpulla, tosin itse luulin jo eilen että olisi ollut naistenpäivä, vaan eipä vielä ollutkaan. 



Ihanaa naistenpäivää sinne ruudun toiselle puolelle, muistakaa tänään hemmotella itseänne jollain tavalla. Minä ajattelin vielä keittää iltakahvit viimeisen lomapäivän kunniaksi! Joskus pienistä asioista tulee paras ilo. Alla naistenpäivän kunniaksi Heli Laaksosen runo:

"Naise elämää?"

Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu. Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist. Jos sää anna, sää ole helppo nakki. Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.

Yritä täsä sit olla. Jua pari lasi kuaharii. Venytel tualis semmottos, et pää menee taakse ja kattelet maailmaa ylösalasi. Hiukka hianon näköst. Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.

Pan lähettäen kaikil, joil o väsymyst ja kaikil, joil ei ol ja si kaikil, joil halut viesti laitta.


<3






It doesnt look like Spring but it is... Living here in the countryside we still have quite a bit of snow and even more ice as you can see. Today was wet and chilly but I felt like putting on something more spring like allready so I chose light neutral colors and tan coloured accessories. In general I do like more tan than black. At least with off-white and cream they just seem like the perfect choice. 

Womens Day today, important to remember the womens rights allover the world<3 



maanantai 4. maaliskuuta 2019

Sohva mullin mallin - Sofa gone rogue...





Tässä surutyön lomassa olen huomannut että kaksi asiaa surun ja itkun lisäksi vallitsee mielessä, jotka eivät ihan tässä määrin sinne normaalisti kuulu. Toinen on huono muisti, aivot ovat jossain aivan ihmeellisessä dementia-moodissa, jossa huomaa välillä seisovansa jossain huoneessa muistamatta mitä varten on sinne alun perin tullut. Siihen olen huomannut parhaaksi lääkkeeksi palata takaisin sinne mistä lähti liikkeelle (jos sattuu muistamaan). Toinen asia on päättämättömyys. Varsinkin pienistä asioista, ei vaan osaa päättää jotain asiaa suuntaan tai toiseen.




Sohvan uusi tyyli on lopputulema tästä päättämättömyydestä. Kotiin oli tietysti pesiytynyt villakoiria ja valtavia pyykkivuoria sillä välin kun olimme sairaalassa ja tai matkalla edestakaisin. Tuossa sain sitten vihdoin siivouspuuskan kaiken jälkeen ja siivouspuuskan osana päätin pestä sohvalta huopia ja tyynynpäällisiä. Sohvalla on siis normisti 90% ajasta tuo  luonnonvalkoinen tekoturkishuopa, jota kissat ja koirat itseni lisäksi rakastavat. Pesun ajaksi heitin sohvan päälle uuden tähtihuovan joka vielä oli paketissakin kun ajattelin että jotain pehmeyttä ja suojaa siihen on hyvä saada. 

Kuinkas ollakaan ehdin siivouksen aikana pestä tyynynpäälliset ja huovat ja ne huomaamatta kuivaajassa jo valmistuivat ennen siivouksen loppua. Siinä sitten seisoin ne kädessä ja yritin päättää että kummat huovat sohvalle nyt sitten laitetaan ja kas kummaa en osannutkaan päättää... Lopputulemana rytkäisin sinne kaikki huovat ja tyynynpäälliset käsistäni 

Näin arkipäiväisestä päättämättömyydestä syntyi siis sohvan uusi rohea look. Kynttilänä kakun päällä siellä on vielä joululta jäänyt punainen jouluviltti, jota en jaksanutkaan enää alkaa kaappiin pesemään. 

Tykkään sohvan uudesta roheasta ja sotkuisesta lookista. Siellä on nyt jokaiselle jotakin ja nyt se saa olla kun on tärkeämpiä asioita hoidettavana. Jotenkin se on nyt myös juurikin se tarvittava pehmeä pesä, jossa saa rauhassa hoitaa surua, lukea, kutoa ja ihan vaan lötkötellä tai ottaa torkut. Olen paritkin torkut siinä nyt torkkunut ja välillä sinne saa jonottaa... 




Jos tästä sohvatarinasta jotain ottaisin opiksi, on se että kun aina sanotaan että suru tarvitsee aikaa, niin suru tarvitsee kotona myös sen turvallisen pehmeän pesän jossa on lupa surra. 

Vaikkei ollakaan ortodokseja, ikonit ovat minusta aina olleet lohdullisia. 



After a loss in the family the home chores have been undone for a quite a while. Now I finally got done some most important chores one of them being putting sofa blankets and pillow cases into the washer and after that into the tumble dryer. After a while they were done and I had allready put in some substitute blankets. I was unable to deside what throws and blankets sofa should have this time so I ended up just throwing all in... 

Here is the end result. Sofa gone rogue... Hah. Well, I actually liked it so it can stay that way for a while. At least there is something for everyone... 


sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Surua ja lankaterapiaa - Grief and knitting...







Surua ja lankaterapiaa. Nyt ei ole asukuvia vaan lankakuvia. Viimeinen viikko on käytännössä asuttu sairaalassa, oltu läsnä läheisen hyvin nuoren vasta 73-vuotiaan anoppini viimeisissä hetkissä. Pidetty kädestä, silitetty poskea ja autettu missä vaan on kyetty. Asuttu autossa Helsingin ja kodin ja kodin ja sairaalan välillä yötä päivää, ajattu satoja kilometrejä ja taas satoja kilometrejä edestakaisin. Jo ennen sairaalaan joutumista. ajettu ja hoidettu asioita ja potilasta. Viisi viikkoa ensimmäisestä sairaalakäynnistä viimeiseen päivään. Reilu kolme viikkoa ehti siinä välissä olla kotona.
Pitkälle edennyt haimasyöpä liian myöhään huomattuna on julma sairaus.

Viimeiset viisi viikkoa on mennyt kuin sumussa. Oma muisti pätkii, aika on menettänyt merkityksensä, kaikki normaali elämä on ollut koneellista suorittamista eikä aina sitäkään. Pyykkivuoret valtaavat kotia, villakoirat pyörivät huoneesta toiseen, puhtaat sukat hukassa, laskuja maksamatta eikä paljon tietoa mitä seuraavaksi tapahtuu. Tärkeintä on ollut olla läheisen kanssa. Puhua, itkeä ja nauraa niin kauan kuin se oli mahdollista, viimeisen viikon aikana sairaalassa ne selvät hetket olivat yhden käden sormilla laskettavissa. 

Tässä kohtaa kiitän Suursuon sairaalan osasto 11 hoitajia. Ihania ihmisiä, myötätuntoisia ja ammattitaitoisia. Auttavat potilasta rajan yli ja omaisia surussa. Läsnä kun tarvitaan ja kohteliaasti antavat aikaa ja tilaa olla saattohoitopotilaan kanssa perheen kesken. Suursuolla saavat omaisetkin yöpyä halutessaan, vierailuaikoja ei ole, saa mennä vaikka keskellä yötä ja lemmikit ovat tälle osastolle tervetulleita ja sieltä kaiken sairaalamaisuuden keskeltä löytyy paljon myös kodinomaista tunnelmaa ja omaisille oma lepohuone sohvineen ja jääkaappeineen. 

Erityisesti haluan kiittää vielä tätäkin kautta perjantain yövuorossa olleita Annea ja Katariinaa, jotka olivat läsnä poisnukkumisessa ja surussa ja pitivät meistä huolen sen jälkeen. Keitettiin kahvit, tarinoitiin eletystä elämästä,itkettiin ja  halattiin ja oltiin läsnä. Taisi siihen tulla vielä kolmaskin surun murtama omainen kahville 4 aikaan aamuyöstä. 


Surun kaverina on ollut kutomus, kutomus johon nyt jälkikäteen tuntuu vaikealta tarttua, se oli aina sairaalassa mukana. Siitä on tarkoitus joskus tulla villatunika. Olen aikaisemminkin huomannut että surussa kudon usein, tai virkkaan. Se on jotenkin sellaista tekemistä joka lepuuttaa omia hermoja ja siinä samalla on helppo miettiä asioita. Elämän rajallisuutta, sitä miten elämä on kuin kude, silmukat toisissaan kiinni ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jokainen virhe, jokainen puute jää siihen näkyväksi ja tekee siitä ainutlaatuisen.
Ihan kuin elämä itse. 



Ikävä on hirmuinen anoppi oli perhettä, läsnä elämässä ja aina auttamassa. Ainutlaatuinen ihminen. Surua ja tyhjyyden tunnetta jatkuu vielä pitkään, ehkä neulekin siinä vielä valmistuu. 



My mother-in-law passed away last friday Morning after 5 weeks of being ill. Cancer that was discovered way too late. Last 5 weeks have been the most hard in my life. Last week that she spent in a hospital we were there all the time. I had this knitting with me, it is supposed to be a woolen tunic once its ready. I find it calming to knit when grief is present. Its always been that way. yarn and knitting allow thoughts to flow and yet the calm the mind. 
Needles to say the candles are burning at home to remember her. 




sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Terveisiä lumen alta - Regards from snow...





Heipat täältä lumen ja veden keskeltä pitkästä aikaa.

Yritetään palautua normaalimpaan blogin kirjoitusrytmiin ja asukuviin. Paljon on tapahtunut poissaolon aikana täällä kotirintamalla. Elämä on muistuttanut hauraudestaan läheisen vakavan sairauden muodossa ja aika tulee menemään vähän erilaisissa tunnelmissa ja jutuissa. Ajattelin kuitenkin että jatkan blogin kirjoittamista pikkuhiljaa, saa vähän positiivista ajateltavaa tänne surun sekamelskaan. Ja hovikuvaajakin saa taas hommia. Juuri nyt on tärkeää pitää itsensä tasapainossa.



Viime aikoina lähelle tulevan surun lisäksi elämää on paljon määritellyt tuo lumen tulo (tämänkin postauksen lumikuvat on otettu ennen kuin sitä tuli taas jo liki puolimetriä lisää), tuntuu että aina kun lähtee töihin aamulla, sataa jotain, mikä tekee tien liukkaaksi. Jollei tule lunta kuten yleinsä, tulee alijäähtynyttä vettä kuten perjantaina aamulla kun lähdin töihin. Ihmettelin autossa että mikä ihme ropisee, mutta alas tullessaan se jäätyi suoraan tiehen kiinni... Perjantaina pääsin kotiin ihan sujuvasti, mutta lauantaina täällä olikin sitten ongelma tuon lauhtuneen sään vuoksi. Autot uppoavat tuohon periksi antavaan lumeen ja sohjoon niin syvälle että lauantain kauppareissu meinasi jäädä tekemättä. Onneksi täällä kuitenkin käyvät aurat nyt monesti päivässä poistamassa tuota sohjoa pitääkseen hiekkatietkin ajokuntoisina. Jos itse olisin ollut ratissa eilen, olisi kauppareissu luultavasti päätynyt ojaan, mutta onneksi hovikuvaaja on taitava auton ratissa. 

Töissä asuina ovat olleet lähinnä taas erilaiset neuleet. Neulepusero jota eniten käytän tuntuu olevan tämä beige kashmirneule. Se on niin helppo heittää päälle. Nypynpoistoa sekin raukka jo kaipaisi. 

Korottamat saappaat ja Uggit ovat olleet tähän mennessä käytetyimmät jalkineet. Noiden jo menneiden kovien pakkasten aikaan ensimmäinen ajatus oli lämpö ja mukavuus. 

Miten siellä ruudun toisella puolelle on vuoden alku lähtenyt käyntiin? 



Its been snowing almoust non-stop lately untill now. Now its so warm that the snow we got last week is melting and causing problems on our dirt roads. The snow just gives up and its really hard to keep a car on the road since the wet upgiving snow surface takes you with it. Im really hoping to see it frosting again. 

My go-to outfits for the office have been moustly knits like this cashmire sweater. Its so easy with winter boots and different scarves. Winters best go-to outfit. 



sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Katse menneessä ja tulevassa - Looking at the past and the future...










Joskus on hyvä pysähtyä elämän muutosten eteen ja miettiä pitääkö kenties kääntää elämän kelkkaa hieman toiseen suuntaan tai muuten tarkistaa käsityksiään siitä mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei.


Olen pitänyt ihan täyttä sometaukoa tässä jonkun aikaa.
50-vuotispäivä tuli ja meni, sitä ei juhlittu sen kummemmin, mitä nyt töissä pakolliset kuviot. Ei ole ikäkriisi, mutta syntymäpäiväkriisi meinasi olla kun ei perheen/suvun elämäntilanteen vuoksi päästykään reissuun kuten oli suunniteltu. Kaikenmoista vähemmän positiivista on meneillään perheessä ja suvussa.

Onneksi on tullut nuorena mentyä ja käytyä. On skimbattu Matterhornin rinteitä ja istuttu Calabrian rantahiekalla ja Gallipolin (Italia) kalasatamassa syömässä merisiiliä... Koluttu Kreikan vuoristoja ja syöty Brysselin parhaissa ravintoloissa. Ratsastettu Texasissa lännen tapaan ja käyty kuuntelemassa Lontoossa musikaaleja ja Princen konsertti Wembleyllä.

Lisäksi olen saanut viimeaikoina henkilökohtaista rumaa palautetta blogin pitämisestä ja se on tuntunut pahalta. Mietin jo tuossa kokonaan lopettamista, mutta ehkä ilkeiden sanojen vuoksi en kuitenkaan lopeta. Motivaatiota se on kieltämättä syönyt.

Asukuviakaan ei ole tullut nyt napsittua joten ajattelin hetkeksi kääntää katseen menneeseen vuoteen ja listata sieltä lemppariasut ennen katseen kääntämistä meneillään olevaan talveen. 








Tosi paljon olen kirjoitellut kaikkea muutakin mutta löytyihän sieltä niitä lemppariasuja ja vähän inspistä itsellekin tulevaan kylmään kauteen. Esim tuo punainen neuletakki on niin lämmin että sitä voi pitää vain kaikkein kylmimpään aikaan eli nyt. 

Tuossa niitä lemppareita, on talvea, kesää, syksyä. Osa oli itseltäkin päässyt unohtumaan. Lähden kaivelemaan komeroita.

Kirpakkaa pakkasiltaa ihanaiset <3




Lets have a look at my favourite combos last year. Maybe its a good reminder what to wear this year. Some outfits are timeless. 

Enjoy your evening

tiistai 1. tammikuuta 2019

Poikatukka ja ruskeaa neuletta - New hair and brown knits...








Ihanaa ja tunnelmallista alkanutta vuotta 2019 <3

Oli tarkoitus kirjoittaa postaus jo eilen, mutta vanhan vuoden viimeinen ilta olikin sitten omistettu hitaalle hernesopan keittelylle, koirien hoidolle ja aika tavalliselle illalle siitäkin huolimatta että oli uudenvuodenaatto. 

Uudenvuodenaatot on pitkään meillä vietetty eläinten ehdoilla, ennen oli paukkuarka koirakin joukossa, mutta vaikka ei enää olekaan, niin tuo vuoden vaihtumisen paukutus ei ole kovin kivaa lemmikeille koskaan. Niiden vuoksi meillä ylipäätään valvotaan vuodenvaihteessa kun iltaruokaa saavat vasta kun pahin paukuttelu loppuu ja sen jälkeen vasta ulos. 

Huomasin että nyt kun pitkästä aikaa keittelin pakkasessa olleesta kinkun potkasta hernekeittoa, niin se oli aika kivaa ja vitsit miten hyvää keittoa tuli! Ajattelin tehdä siitä ihan perinteen. Juhlimisesta en enää niinkään välitä, juhlikoot ne joita juhlituttaa. Nuorena tuli juhlittua ihan omiksi tarpeiksi. Vuosi vaihtuu kerran vuodessa, toinen toivottavasti aina parempi vuosi seuraa sitä. Joulun jälkeinen flunssa on myös vähän verottanut voimia, kun paukuttamisen vuoksi joutui valvomaan niin ei meinannut millään jaksaa herätä aamulla. 

Jonkinlaista kriittistä ikäjuttuakin pukkaa, koska kun summasin itsekseni mennyttä vuotta, huomasin katsovani nykyistä maailmanmenoa Suomessa hyvinkin kriittisellä silmällä. Ei siitä sen enempää, en vaan monta kohtaloa nähtyäni usko siihen että Suomessa on maailman paras yleinen terveydenhuolto saatikka edes millään lailla hyvä maan johto. Moni asia on hyvää ja ihanaa, mutta ei ne lasivillassa ympäri vuoden kasvaneet tomaatitkaan mitään maailman parhaita ole...  

Ihan uteliaisuuttani kysyn että mikä teidän mielestänne Suomessa on parasta?
ja mikä pahinta? 

Ja nyt ei mitenkään asuun liittyvien asioiden parista asuun. Ruskeaa neuletta pukkaa. Tuollaista vähän harmahtavan ruskeaa, joka on ruskean sävy joka sopii lähes kaikille, niin blondille kuin tummallekin. Olen joskus yrittänyt ruosteenruskeaa joka on todella kaunis väri, mutta ei sovi tähän kalpeaan nassuun mitenkään päin. Harmaan ruskeasta on tullut siis mun musta. Se on helppo väri, lohtuväri, lämmin ja kotoisa. Viihdyn. Usein se tulee yhdistettyä valkoiseen kontrastin vuoksi. 

Hiuksista näkee että anoppi kävi kylässä... Ihanaa, sillä olin jo tuskastunut pitkäksi kasvaneeseen malliin, aika lyhyt melkein poikatukka toi ilmeeseen vähän piristystä.



Siinä lyhykäisyydessään vuoden vaihteen kuulumiset. Joulun pyhät vain oleiltiin ja arvottiin seuraavan päivän säätä. Ihmeellinen keli. Pakkasta, vettä, pakkasta, vettä... Onneksi oli pakkanen ja ihana luminen maisema jouluaattona, kaunein jouluaatto moneen vuoteen. 




What can I say? Apparently brown is my black. I love brown knits year after year and my favourite is to combine brown with white. (or in this case off-white). Warm brown knittet scarf, and warm cashmere sweater. Easy and comfortable. I hope your Christmas was as good as mine, we went to  Christmas dinner at mothing-in-law´s Place and rest of the Christmas we spent an home. Lots of good food and rest. 

New Years Eve we stayed in with the dogs and I did some traditional finnish  (and swedish) peasoup. Almoust nothing left of that soup anymore... 

Happy New Year<3 


maanantai 24. joulukuuta 2018

Tunnelmallista Joulua - Merry Christmas





Toivotan kaikille lukijoille, uusille ja vanhoille, menneille ja tuleville:

Ihanaa, lämmintä, tunnelmallista ja Kaunista Joulua<3


Saatiin valkoinen tarunhohtoinen Joulu, nautitaan<3 


I wish you Merry and Bright Christmas<3