tiistai 21. tammikuuta 2014

Tutut neuletakit...



Tiedättekö englannin  kielisen termin "bad hair day"? Huono hiuspäivä siis. No, siltä minusta on tuntunut kohta 2 viikkoa, onneksi ensi viikon maanantaina vihdoin pääsen kampaajalle! Sitten voi huokaista helpotuksesta... Taidan suosiolla palata lähemmäksi omaa hiusväriä eli blondiksi. Vaalea juurikasvu on todella rasittavaa. Mikähän siinäkin on että tumma juurikasvu puolestaan on trendikästä eikä näytä yhtään niin hassulta kuin vaalea.

Tällä viikolla sää on sanellut taas vaatetuksen. Lämmintä, lämmintä ja taas lämmintä. Joskin tämän aamun osalta illalla ennustettu heitti taas 10 astetta. Tällä kertaa lämpimämpään suuntaan. Tämän talven osalta sääennusteet ovatkin olleet varsinaista lottoarvontaa!


Nämäkin neuletakit on täällä jo moneen kertaan nähty aina vähän erilaisten asusteiden tai housujen kanssa. Mistä lienee johtuu, mutta tällä viikolla on tuntunut ettei ole mitään päälle laitettavaa. Taitaa olla tuttu juttu meillä kaikilla. Kaappi on täynnä vaatteita, mutta juuri sillä hetkellä mikään ei tunnu ihan siltä oikealta. Huomenna ajattelin laittaa mekon ja vaihteeksi kaivaa kaapista pitkän takin, jos vaihtelu vaikka vähän piristäisi mieltä. Ajatelkaas, huomenna on jo keskiviikko. Kuinka siellä ruudun toisella puolella löytyy piristystä jos inspiraatio pukeutumiseen joskus hieman hukkuu?

I have been having a bad hair day for the last 2 weeks at least waiting for my hairdresser appointment next week. I think I will go towards my natural blond hair color. I hope that will chear things up abit. Lately it feels like I cant find anything to wear! I guess we have all been there, closet full of clothes and yet nothing to wear! Tomorrow I was thinking about chearing things up with a knitted dress. Lets just hope that the weather allows that. I hope you all have a good week!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit viestin...:)