torstai 23. tammikuuta 2014

Neulemekossa...

Tässä yksi viikon pakkaspäivien asuista. Vanha neulemekko pääsi töihin päälle ensimmäisen kerran tänän talvena ja sen kanssa oli tietysti vielä kaivettava kaapista vanha pitkä talvitakki. Tykkään neuleen väristä todella paljon, voisiko sitä sanoa vähän kanervan punaiseksi? Oli äärimmäisen mukava ja lämmin  työasuna, pitäisi enemmän käyttää mekkoa. Se että otin lisälämmikkeeksi karvaliivin ei luultavasti hämmästytä enää ketään, sen verran usein tuo samainen liivi kuvissa on ollut...:) Luottovaate siis. 


Lisäksi esittelyssä rakastamani talvinilkkurit, joissa siis on myös vuori mutta näin kovilla pakkasilla olen kopistellut niillä ihan toimistossa, avokkaissa palelisin ja nilkkurit ovat mukavan roheat ja sirot samalla kertaa.



Vanha talvitakkikin on ihanan lämmin, uskaltaisin väittää että ennen vanhaan osattiin tehdä lämpimämpää villakangasta, takki on 80% virgin wool ja uskokaa tai älkää kokoa 42! Vaatteet siis olivat suurempia ennen! Vihreä väri on vähän ehkä outo, mutta takki on monessa kuitenkin käytännöllinen. Huppu löytyy, takin leveyttä voi säätää halutessaan ja lisäksi se ylettyy melkein nilkkoihin saakka, joten mekon kanssa superkäytännöllinen. Täydellisessä maailmassa se olisi ehkä ruskea, mutta rakastan vanhaa talvitakkiani ihan tuollaisenaan, vihreänäkin... 
Mukavaa torstai-iltaa!



One of this weeks outfits was old knitted dress. I just love the color of it and the comfort of wearing it. Also love wearing my anckle boots with it and faux fur vest for more warmth if needed. Because of the cold weather and wearing this knitted vest I also had start using my old woolen coat. The coat is years old and I would prefer brown, but hey nobody´s perfect! Have to love this old coat in green its so super warm and has a warm hood also. Have a good thursday evening!

6 kommenttia:

  1. Tykkään :) itsellänikin oli tänään samantapainen (kaulus) neulemekko / tunika , toiset värit vaan ! Omani oli housujen kanssa , liian lyhyt muuten , juuri laittamassa asukuvaa siitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti anneaulikki<3 Täytyypä heti käydä kurkkaamassa! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Hyvin toimii neulemekko:)

    VastaaPoista
  3. Ihana yhdistelmä! Eipä tartte miettiä, mitä tänään pukisi ylle, no mekon ja karvaliivin tietenkin! Ihanaa! Kiitos inspiraatiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait jotain inspistä! Käynpä heti kurkkimassa. Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)