keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ihan pieni sisustus juttu - Tiny home decoration posting...



Kun yli 13 vuotta sitten kävimme ensimmäisen kerran katsomassa tätä taloa, talo itse vaikutti aivan ihanalta, mutta samaa ei voinut sanoa edellisten asukkaiden sisustusmausta. Joka huoneessa oli ruskea nahkasohva, telkkari ja valkoinen/valkoiset melamiinikaapit. Tiedättekö, ne sellaiset joita ei saa liikkeelle eikä purettua ilman että ne hajoavat... Muuton yhteydessä osa niistä melamiinikaapeista hävitettiin, mutta osa sai vielä jäädä paikalleen koska tavarat piti saada johonkin mahtumaan, eikä meillä ollut edellisessä kodissa niin paljon siirrettäviä säilytyskaappeja että kaikki tavara olisi saatu mahtumaan. 

Tässä isossa työhuoneessa oli tähän syksyyn saakka yksi niistä melamiinikaapeista. Tuplakaappi vieläpä. Lattiasta kattoon saakka ja se kaappi on nyppinyt ja nyppinyt minua vuosikaudet. Seinääkään ei pystynyt maalaamaan sen takaa, koska kaappi oli asennettu kiinteästi ja listoilla vieläpä. Eräänä syksyisenä viikonloppuna se kaappi sitten lähti ja oli sen verran tukevaa melamiinia että lähti ihan jopa ehjänä uuteen kotiin ystäville, joilla oli käyttöä sille. Sen tilalle haettiin Ikeasta tämä veikeä vanhanajan tyyliin tehty liinavaatekaappi. Väri on ehkä vähän erikoinen, mutta sekin tekee siitä vanhanaikaisen näköisen. Kaappi on umpipuuta, se tuoksuukin samalle kuin mummon vanhat puiset kaapit ja on ihanan vanhanaikainen. Jopa lukkomekanismi on samanlainen kuin kaapeissa ennenvanhaan oli. Ja mikä parasta, kaikki melamiinikaapin sisältämästä turhasta tavarasta sai lähteä ja uuteen kaappiin jäi vain tarvittavaa tavaraa. Ihana päästä ylimääräisestä roinasta! 



Kaapin päälle valitsin keveän lasisen lampunjalan ja yhden näistä hehkuttamistani valoa tuovista lampunpäällisistä ja kaapin päälle pääsivät muutamat valikoidut tavarat ja kuvat. Burberry nallen olen saanut joskus joululahjaksi hovikuvaajalta yhdessä Burberry London tuoksun kanssa. Sen uusi koti löytyi kaapin päältä yhdessä sodanaikaisen muotokuvan ja ruusutaulun kanssa. Mitä tuumaatte kaapista? Onko vihreä väri kauhistus vai ihanan vanhanaikainen? 


Decorating one corner at a time is my motto. There is always something to do in a old house. I finally got a new cabinet for the study. Its replacing ugly white big modern cabinet that was allready in this house 13 years ago when we moved in. The new cabinet is a modern copy of old fashioned scandinavian linen cabinets. Its made of real wood and even the green color is the one used a lot in the old days. I love the wooden scent of the the new cabinet and the old feel that it has. I wondered a lot about the color, but decided at the end that one colorfull cabinet goes well with the neutral colors of the room and gives little edge to the room. What do you think? 

11 kommenttia:

  1. Oikein on nätti kaappi. : ) Itsekin tykkään vanhahtavan oloisista huonekaluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis<3 Vanhat ja vanhahtavat puiset kaapit on kyllä ihan parhaita mahdollisia! Kestävät ajan hammasta ja siirtelyä vuosienkin jälkeen. Minusta ne hajoavat epäekologiset melaniinikaapit ovat ihan vihonviimeisä!

      Poista
  2. Kivasti vanhahtan oloinen kaappi. Onnittelut tavaran karsimisesta, minäkin yritän jatkossa olla yhtä aikaansaapa ilman muuttoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tavaran karsiminen on jatkuva projekti, sitä tuntuu kertyneen hullut määrät vuosien varrella! Tavoitteena olisi " ei yhtään turhaa tavaraa/ei yhtään tavaraa, joka ei tee iloiseksi", Mukavaa viikonloppua sinne uuteen kotiin<3

      Poista
  3. Kaunis vihreä!! Ja nythän vihreä tekee niin tuloaan sisustukseen, että olet ihan "in" ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 En tiennytkään että vihreä tekee paluuta! Se ei perinteisesti ole ollut suomalaisten lempivärejä ollenkaan... ja meilläkin hovikuvaaja viime talvena maalasi keittiön tuon kaapinvihreän tehosteseinän harmaaksi ja huomatutti että minulle ei anneta enää pensseliä...:D Olinkin vaan ollut aikaani edellä kun olin maalannut sen vihreäksi...:)) Ihanaa viikonloppua sinne<3

      Poista
  4. Kaunis kaappi ja mukavan kokoinen. Olen huomannut saman kun edellinen kommentoija, että vihreä tekee tuloaan.

    Itsellä on vielä valkoinen kausi meneillään. Eikä se tarkoita, että meillä kaikkimolisi valkoista, on liiankin monenlaista materiaalia, kuten pyökkiä, mustaa puuta, kellastunutta mäntykalustetta. Meillä taitaa olla talot samaa vuosimallia. Melamiinikaappeja on purettu, mutta vielä niitä löytyy kodinhoitohuoneesta ja tuulikaapista;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritu<3 Minulta on jäänyt kyllä kokonaan huomaamatta tuon vihreän tuleminen. Täytynee ostaa joku sisustulehti pitkästä aikaa! Sama valkoinen/harmaa kausi on täälläkin meneillään. Ja ne melamiinikaapit löytyy täältäkin tuulikaapista ja kodinhoitohuoneesta, vaan kun ovat kiinteät ja vielä siistit niin saavat ollakin. Muuten pitäisi tehdä tosi isoa remonttia. Mitähän tapahtuisi jos vaihtaisi niiden kahvat kauniimpiin? Mukavaa viikonloppua<3

      Poista
    2. Me ollaan vaihdettu kahvat ja piristi kummasti. Taas mennään vähän aikaa eteenpäin.

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)