lauantai 24. tammikuuta 2015

Neule jolla on siivet ja lauantailinkki - Wing knit and saturday link...




Tein yksi päivä tällä viikolla töitä etänä ja työpäivän loputtua oli vielä valoisaa, joten tällä kertaa saatte ulkokuvia pitkästä aikaa! Päivän asuna oli yksi minun talvisemmista "kotineuleistani", joka on siis jo muutaman vuoden vanha, mutta ei varmaankaan koskaan tällä nähty. Se on 70% ihan tuollaista kohtuu karheaa villaa ja ihanan lämmin talvisiin päiviin kotona. Malliltaan vähän outo leveä laatikkomainen, ei siis mikään tyylikkyyden perikuva. Hihoistaan leveä ranteisiin saakka ja ranteista tiukka. Kätevä kotona kun hihat eivät ole tiellä puuhaillessa. Usein käytän sen alla puuvillaista puseroa, jonka helmassa on röyhelöä ja se saa näkyä villiksen alta. Tällä kertaa röyhelöt oli kuitenkin laitettu piiloon. Mutta tärkeintä on että tässä villiksessä on siivet! Ne ovat minusta hauska lisä neuleeseen. Muistelen että neuleen nimikin oli wing knit. Olen sen jostain alesta joskus haalinut. Se muuten on melkein marsalan värinen, jonka Pantone (täällä) on vuoden 2015 väriksi valinnut. 




Takkina ulkona oli taas kerran lemppari tummanharmaa untuvatakki, joka on vaan niin hyvä että se tulee melkein kaiken kanssa laitettua päälle. Toisista vaatteista vaan tulee niitä lempivaatteita. Ja tähtihuivi kaulassa. Yksi talven tämän talven lempivaate sekin. Mitä lempivaatteita siellä ruudun toisella puolella tulee kaikista useammin käytettyä?

Lauantain linkkeinä ovat tällä kertaa kahden ihanan aikuisen naisen, Adriennen  The rich life on a budget  ja Jill:n Everything just so blogit. Adrienne aurinkoisesta Kaliforniasta ja Jill Brooklyn NY:stä. Nämä kaksi naista tekevät muuten blogiyhteistyötä julkaisemalla kuukausittain ilmestyvää kivaa sarjaa nimeltään ""How I wear my...".  "How I wear my..." sarja löytyy siis linkkinä molempien sivuilta (siksi 2 samannimistä linkkiä) ja siihen saa osallistua ihan kuka tahansa lähettämällä kuukausittain muuttuvaan aiheeseen liittyvän asukuvan ja/tai linkin omille blogisivuilleen. Käykää katsomassa! Sieltä saa kivoja vinkkejä aiheittain. Tammikuun aiheena oli "How I wear my winter whites"  ("Miten käytän valkoista talvella")johon minäkin osallistuin. Helmikuun aiheena tulee olemaan "How I wear my long necklace" ("Miten käytän pitkää kaulakorua"). Sarjan arkistosta löytyy vaikka mitä kuvavinkkejä.
Ihanaa talvista viikonloppua ja mukavia lukuhetkiä!

One day this week I was working from home and it ment that I actually had some natural light left after my working day! So I took the time to take some outfit pics. Nothing suitable to the office or fancy, but my regular go-to oufits that I often use at home. This wing knit is one of my favourites despite that its a little boxy and not too flattering on a body like mine. Its almoust pure wool though and it makes it so warm! Its old school wool too so it is definately a little bit itcy too so I tend to wear it ofter with long sleeve tee with flare in the hem. This time I just hid the hem and out I went to take this pics. The white spots on the pics are snow falling slowly to the ground. Almoust perfect winter day, exept for the cold! 

The knit is almoust dark Marsala that Pantone (here) chose as the color of the year 2015. Since Im defenately not an angel ist good to have some angel wings just in case... Its funny how I end up using these same old favourite clothes time afte time. For example this down coat of mine I put on almoust every day. Why? Its not like I dont have any other options but this just is so warm and my absolute favourite! Do you end up wearing your favourites time after time even you have something else hanging on the closet? 

Today you will get 2 saturday link (well technically 4) one is lovely Adriennes lifestyle blog The Rich life on a budget from California and the other love Jill´s blog Everything just so from Brooklyn NY. These two lively ladies have combined their blog work and the publish a monthly series called "How I wear my...". "How I wear my..." series can be found on both ladies blog with monthly pictures with changing theme. Anyone can participate and send a picture (or picture and link to your blog) to this theme changing series. Go check it out! They have lots of links and ideas how to wear something specific in their archives. Have a Great Weekend and enjoy your reading!


16 kommenttia:

  1. Noilla siivillä lentää kauas ja pitkälle ;)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos anneaulikki<3 Palaan haasteen kanssa heti kun aika antaa myöden.

      Poista
  3. Kaunis neule, joka sopii hyvin noihin farkkuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Harmaat farkut ovat tainneet olle läpi vuoden lempparit, alkaa olla jo huoli että mitäs sitten kun kuluvat puhki?

      Poista
  4. Nuo siivet selässä ovat hauskat. Kivoja ideoita tuolta 'How I wear'- sivuilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 How I wear-sivut ovat aika kivat ja idearikkaat, tykkään käydä välillä kurkkimassa ideoita sieltä itsekin.

      Poista
  5. Hauska neule. Olen aina tykännyt harmaan ja viininpunaisen yhdistelmästä ja se toimii näköjään myös marsalan suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna<3 Olin jo unohtanut että nuo kaksi väriä käyvät niin hyvin yhteen! Käytän niitä paljon vapaa-aikana, mutta harvemmin tulee kuvia otettua...

      Poista
  6. Minäkin sanon, että hauska neule enkelin siipineen. Väri on kiva juuri se marsala ja tuleva muotivärikin. Otan sen mielelläni vastaan, yksi lempiväreistäni.
    Kiitos kivoista linkeistä, etenkin "How I wear" sivut, onnea, siellä se sinäkin:-) .



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritu<3 Marsala ja viininpunainen otetaan täälläkin ilolla vastaan, helppoja yhdisteltäviä melkein mihin vaan ja sopivat monelle!

      Poista
  7. Ihana neule. Tulin kurkkimaan kuuluuko uutta. <3 Kivaa tätä viikonloppua Sari ja toivottavasti olet päässyt öljystä nauttimaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia<3 Kiirettä kuuluu ja vähän sairastettua vatsatautiakin...:( Öljy ei ole vielä tullut, mutta muuten täällä kyllä nautitaan viikonlopusta pitkästä aikaa ihan rennosti... Ihanaa viikonloppua sinnekin<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)