lauantai 5. marraskuuta 2016

Vanhaa ja uutta sekä lauantailinkki - Old and new and Saturday link...









Uudet saappaat ja vanha tähtihuivi.
Uudet saappaat pitäisi olla ehkä lainausmerkeissä, sillä vaikka ne ovat uudet, ovat ne olleet jo kesän ajan komerossa odottamassa tätä syksyä ja talven alkua. Ne olivat huima alebongaus keväisestä superalesta. Hinta oli 1/3 normaalista. Sesongin ulkopuolella löytää aina parhaat hinnat jos malttaa lykätä hankintoja.

Mikä näissä saappaissa on parasta, niitä sai monella eri varrenleveydellä. Minun jalassani ovat XL-levyisellä varrella, pohkeita kun riittää vaikka muille jaettavaksi.

Viime aikojen lempparivaate on ollut lämmin neuletakki, tällä kertaa yhdistettynä mustaan puseroon ja alaosaan. Ja tietty tuohon iänikuisen vanhaan tähtihuiviin...D Se on vaan niin helppo yhdistettävä moneen väriin että tarttuu käteen puolet useammin kuin muut huivit. Enpä olisi arvannut sitä hankkiessa kuinka paljon sitä tuleekaan käytettyä. Pitää varmaan antaa sille kohta porttikielto blogikuviin.

Kuinka teidän viikkonne on sujunut siellä ruudun toisella puolella?

Täällä viikko on ollut hyvinkin takkuinen. Se on mennyt paitsi jumiutunutta niskaa parannellessa ja muutamaa migreeniä potiessa, myös flunssassa. Kaiken tuon olisin voinut jättää väliin. Veto on ollut kokonaan poissa ja harmittaa kun olisi mieluummin ollut töissä ja  tehnyt kaikkea kivaa. Joskus sitä vaan on pakko vähän hidastaa ja viettää aikaa katsellen ikkunasta ulos tekemättä mitään. Tänään tahtoisin mieluummin olla 2-kymppinen. Tai siis ainakin omata 2-kymppisen energiat.
Ja 5-kymppisen viisauden.

Näin täällä tänään.
Lauantailinkkinä olkoon ihana mvn.

Leppoisaa lauantai-iltaa sinne ruudun toiselle puolelle<3




New boots and old star scarf. Well, at least Im wearing these boots for the first times. I did actually buy them last spring. Spring sale is the best way to buy new items for next fall. The Basic items are the same year after year anyway. Really. They are. Black boots are black boots and sweater is a sweater. Even the same colors repeat themselves every fall.
Anyway. Im happy with my new boots. I have xl-sized calfs so I need xl boots. Not so easy to find. Now I finally did and Im happy.

Happy with the old star scarf too. Even its been shown here so often that I need ban it for the blog. Hah. Little did I know when I bought it that I would wear it this much. Its one of those items that you automaticly choose in the mornings.

Other than that this week has not been one of my favourite. Jammed neck and flu. Not much energy to do anything else than recover. I would gladly take the energy of 20 year old and wisdom of 50. I have been missing lot of things staying home sick. But sometimes you just have to slow down and give your body time to heel itself.

At least its saturday and time for Saturday link.
Its called mvn.

Enjoy your Weekend<3








2 kommenttia:

  1. Saappaat ovat hienot - ja villatakissa täälläkin on viikko menty - mitä lämpimämpi, sitä parempi;)
    Toivottavasti flunssat ja migreenit jo helpottavat ja pystyt nauttimaan viikonlopusta täysillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villatakeissa pitää näemmä vilukissan jatkaa, kylmältä näyttää tuleva viikko. Täytynee kaivaa jo toppatakki komerosta. Nyt vasta alkaa flunssa ja migreenitkin helpottamaan, mutta kyllä tämä tästä. Aina on seuraava viikonloppu kuitenkin. Mukavaa talvista alkavaa viikkoa sinne<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)