Kun pohjoisesta tuulee - When wind blows from the north...

Pohjoistuuli. Aamulla satoi lunta ja alijäähtynyttä vettä, tiet taas lumessa ja jäässä. Arvatkaapa tuntuiko ihan omalta elämältä? Omassa elämässä on koko lopputalven ja kevään puhaltaneet negatiiviset jutut ja elämän vastatuulessa ei ole ihan normaalisti blogikaan päivittynyt. Vastatuuli ei vieläkään ihan ole loppunut, mutta kevät tulee vääjäämättä surunkin läpi. 

Vaatevalinnat ovat olleet lämpimiä ja mukavia, vanha vihreä oikeaa villaa oleva neulepuserokin pääsi päälle syksyisestä väristään huolimatta. Vilukissana odotan kunnon kevättä ja luulen että vaatteisiin liittyvät kevätinspiraatiot tulevat vasta lämmön ja auringon myötä. Joskin aurinko raadollisesti paljastaa myös likaiset ikkunat ja viime aikoina olen toivonut että vitsi kun meillä kävisi siivooja edes kerran. 

Oma jaksaminen on edelleen ohuessa. "Ylimääräisiä" velvollisuuksia on kevät myös tuonut tullessaan ja ne tuntuvat fyysisen jaksamisen haasteena nyt kun vielä kunto ei ole pitkittyneen flunssan jäljiltä kohdallaan. Nyt tuntuu kuitenkin siltä että ainakin meillä töissä on flunssa-aalto vihdoin katkennut eikä talo ole enää täynnä flunssaisia ihmisiä jotka yksitellen kaatuvat petiin. 

Mietin pitkään että jaanko viimeisimmän elämään tulleen surun tänne blogiin saakka, mutta päätin olla jakamatta, olkoon tämä paikka, jossa saisi ennemmin aurinko paistaa. Sen verran kerrottakoon että meidän eläinkatras vähentyi viikonloppuna yhdellä rakkaalla jäsenellä ja se tuntuu tässä menetysten keväässä tosi epäoikeudenmukaiselta. 

Kevättä odotellessa kääriydyn iltaisin kotonakin villaan ja nytkin takassa palaa tuli. Mikään mahti maailmassa ei saa tuonne pohjoistuuleen enää vapaaehtoisesti menemään. 

Kevättä odotellessa, nauttikaa loppuviikosta<3 

Im not finding the right Spring mood right now. Im guessing that the chilly north wind has something to do with it. It was snowing last night and this Morning everything was chilly and icy. Roads, yard, car... and my mood. 

Untill the Spring really comes, Im enjoying warm woolen sweaters like this green one. 

Neiti kevät ja muita juttuja - Spring and other stuff...

Otsikko on kömpelö aasinsilta keväiseen asuun, Sir Elwoodin duo keikkaan Porvoossa eilen ja auringon haitallisuuteen. 

Kaikki varmaan tietävät biisin Neiti kevät Sir Elwoodin hiljaisilta väreiltä. Se soi eilen duon keikalla Porvoossa ihan viimeisenä biisinä. Tykkään ko. bändistä ja tuostakin biisistä vaikkei se olekaan ihan oma lemppari, muita itselle rakkaampia biisejä löytyy bändin suuresta valikoimasta. Elwoodit ovat soittaneet liki 30 vuotta (saattaa olla 30 vuotta ensimmäisestä biisistä tänä vuonna), ja saman 30 vuotta olen kuunnellut tuota musaa, tykkään erityisesti bändin karheasta lähestymisestä ihmisen eloon ja taitavasta pianonsoitosta ja jazzahtavasta meiningistä. Ja jännä juttu, livenä vielä parempaa kuin levyltä kuultuna. Eilen tosiaan oltiin kuuntelemassa loppuunmyytyä keikkaa Porvoon taidetehtaalla ja oli kiva ilta. Jengi lauloi osan biiseistä mukana ja tunnelma oli just niin rento ja kotoinen kuin pitääkin. 

Tämä asu ei ollut päällä eilen vaan perjantaina. Kuten kuvista näkyy, meillä kevät ei ole ihan niin pitkällä kuin vaikkapa Helsingissä. Lunta, jäätä ja kuraa löytyy ihan kotitarpeiksi. Vielä siis mennään bootseilla ja haaveillaan pikkukenkien pitämisestä. Vaaleanpunainen kevytuntsika päätyi ensimmäistä kertaa päälle ja se on kuulkaa varma kevään merkki. Yhtään uutta kevätvaateostosta en ole tehnyt, joten vanhoilla mennään. Ja minusta se on hyvä juttu jos omasta komerosta riittää yhdisteltävää useaksi kevääksi peräkkäin. Takissa ei ole kaulusta ollenkaan ja minusta se on paras mahdollinen, koska silloin siihen on helppo kelin ja mielen mukaan yhdistellä erilaisia huiveja ja lopputulos on aina uusi. 

En tiedä näkyykö sinne ruudun toiselle puolelle jos tarkasti katsoo, mutta naamassa on näissä kuvissa vielä ihoteippi nenän vierellä (jatkossa siinä tulee olemaan arpi), siitä on nyt talven ja kevään aikana leikattu parikin kertaa tyvisolusyöpä. Koska talvi ja alkukevät on mennyt ihan muissa murheissa ja pitkittyneessä flunssassa, joka muuten alkoi saman tien viimeisimmän leikkauksen jälkeen en ole paljon asialle ajatuksia ehtinyt suomaan. Vastustuskyky vain sanoi työsuhteensa irti heti leikkauksen jälkeen. Tikit poistettiin vähän yli viikko sitten, mutta koska haava ei ollut ihan kiinni vielä niin tähän saakka siinä on ollut tuo teippi ja silmälasit myös painavat juurikin haavan kohdalta. Tyvisolusyöpä on onneksi "kiltti" ihosyöpä, joka ei yleensä lähetä mitään etäpesäkkeitä. Lääkärin mukaan ihosyöpä kasvoissa on lähes aina seurausta auringon säteistä, jotka ovat vaurioittaneet ihoa mahdollisesti jo nuoruudessa ja solut ovat aikojen saatossa alkaneet tekemään mutaatioita. Tyvisolusyövän synty voi kestää jopa 30 vuotta. 

Nyt kevään kasvan aurinkoaltistuksen myötä on hyvä pitää mielessä että aurinko on aina haitallista, varsinkin meille tosi vaaleille ihmisille. Lisää ihosyövästä voi käydä halutessaan kurkkimassa tuosta linkistä. 

Tästä kaikesta huolimatta, nautitaan keväästä ja sunnuntaista!

Spring is finally here, not yet try and pretty ( as you can see from the pictures) but slowly getting there. Pink is sure mark for spring. I have not purchased any new spring clothes so I had to go shopping in my own closet and found this favourite spring jacket. Not time for sneakers yet so I have been wearing mostly boots. 

During this winter I have been in small skin operation twice. If you look close enough you can see the tape beside my nose. I had  basal cell carcinoma, that is hopefully now gone completely. It had to be operated twice since it was colorless and not entirely removed on the first time. Now I am going to have a scar, but if the cancer sells are now completely gone, its worth it. Doctor said that its most likely result of being in the sun a lot as a child or young age. It takes years, sometimes even 30 years to metabolize as cancer. 

So enjoy the Spring but stay out of too much sun!

Viisi kertaa minä - Five times me...

Ajattelin tuossa kertoa uusille (ja miksei tietysti vanhoille lukijoillekin) muutamia satunnaisia faktoja itsestäni. Hyvä ajatus, mutta yllättävän vaikeaa kuvata itseään. Ehkä se johtuu osittain tästä elämäntilanteesta tai sitten en ole tullut viimeaikojen kiireissä tullut ajatelleeksi mitkä on niitä tärkeitä asioita itselle. Ihminenhän muuttuu koko ajan, eletyn elämän mukana tulee uusia kokemuksia ja asioita jotka muokkaavat meitä päivittäin. Joskus on hyvä pysähtyä ajattelemaan minkälainen ihminen minä olen ja minkälainen ihminen tahtoisin olla. Ja olisi tietty mielenkiintoista tietää miten voisi saavuttaa "ihanneminänsä". Ainakin minulla töitä riittää sillä saralla. 

1. En ole kovin sosiaalinen persoona, vaikka kirjoitankin blogia. Tarvitsen paljon omaa aikaa, jota sosiaalisempien ihmisten on joskus vaikea ymmärtää. Aloitin blogin oikeastaan haasteena itselleni, ja ajatuksella että jos minäkin oppisin jotain tyylistä ja voisin oppia pukeutumaan niin että parhaat puolet pääsevät esille, sekä sen vuoksi että oppisin olemaan sosiaalisempi ja avoimempi. Aluksi se olikin melkoinen haaste, meitä keski-ikäisiä blogin kirjoittajia ei ollut kovin paljon. Nyt sitä ikäänkuin vaan sulautuu joukkoon suureen. 

2. En oikeastaan koskaan katso televisiota, Netflix on se joka meillä koukuttaa tabletin ääreen. Nyt on menossa Myytinmurtajat ja Elementary (eli se vanhempi Sherlock-sarja ties kuinka monetta kertaa). Tarvitsen keveyttä vastapainoksi tälle raskaalle keväälle. Tykkään eurooppalaisista rikossarjoista myös, mutta ne ovat usein myös tosi raskaita, eli niissä ei koskaan tapahdu mitään hauskaa tai positiivista. Niiden katsominen vaatii oman mielentilansa. Muita lemppareita ovat Jane Fondan, Lily Tomlinin, Sam Waterstonin ja Martin Sheenin tähdittämä Grace and Frankie. Aivan mieletön sarja jossa seurataan kahden perheen hullunkurista elämää ja kahden naisen ystävyyttä. 

3. Lempinäyttelijöitäni ovat Keanu Reaves, Patrick Swayze, Richard Gere, Susan Sarandon, Sandra Bullock ja Sam Elliot. Ei välttämättä tuossa järjestyksessä, mutta kuka tämänikäinen voisi unohtaa elokuvat: Myrskyn ratsastajat, Thelma ja Luise tai Road house? Kotimaisia elokuvia tai sarjoja ei ole tullut viime aikoina seurattua. Nekin ovat useasti niin raskaita ja enemmän vievät energiaa kuin antavat sitä. 

4. Jos äänestän, äänestän aina naista. En jaksa uskoa että mies osaisi samaistua niin paljon (paitsi oma mies) että voisi ajaa minulle tärkeitä asioita eduskunnassa. (naisen euro on 80 senttiä, keski-ikäisellä naisellakin on paljon sanottavaa ja annettavaa, tasa-arvon pitäisi olla itsestäänselvyys jne). Meillä ei varsinaisesti kotona ole mitään miesten tai naisten töitä ja tasa-arvo on itsestäänselvyys, paitsi nykyään jo jätän mielelläni suosiolla autoihin liittyvät asiat miehen hoidettavaksi. Osaan toki vaihtaa renkaat, katsoa nesteet ja vaihtaa sulakkeet, lamput tms. vaan ne saa mielellään tehdä se joka siinä parempi on eli mies.

5. Haaveilen huolettomasta ja hitaasta elämästä maalla ja omasta hevosesta. 

Tälläinen pieni sunnuntain kevennys välillä. 

Todays subject is just 5 random facts about me... 

1. Im not really very social person. I need a lot alone time to be able to reset and function. This is ofcourse sometimes hard to understand if you are very social. 

2. I almoust never watch tv. I prefer Netflix (no commercials and you can choose when and where you watch it). At the moment Im watching Mythbusters, Elementary and Grace and Frankie. 

3. My favourite actors are Keanu Reaves, Patrick Swayze, Richard Gere, Susan Sarandon, Sandra Bullock ja Sam Elliot. Who could forget Reaves and Swayze in Point Break or Thelma and Luise? 

4. I always vote for a woman. 

5. I dream about slow and carefree life on the countryside and having my own horse.

Sunday, Enjoy<3 

Kevätasusteita ja naistenpäivää - Spring accessories and Womens Day...

Heipat tältä puolelta ruutua asukuvien muodossa tällä kertaa. 

Ensimmäinen kerta aikoihin kun olen kiinnittänyt varsinaisesti huomiota muuhun kuin vaatteiden mukavuuteen pitkästä pitkästä aikaa. Ja nytkin asu oli varsin tyypillisesti omalla mukavuusalueella. Vaaleaa kevään kunniaksi ja asusteetkin osuivat tällä kertaa kaulaliinaa lukuun ottamatta samanväriset. Se oli sinällään sattumaa, lisäksi ainoat mustat nahkahanskani lähtivät jo alkutalvesta Ikean kassalla jonkun pitkäkyntisen mukaan ja uusien hankinnalle en ole vielä suonut yhtään ajatusta. Ja muutenkin, ruskea on enempi oma juttu... Mutta toki mustat hanskat kuuluvat niin vaatekaapin perusteisiin että uusien hommaaminen on edessä. 

Viikon olen nyt talvilomaillut ja se on ollut enemmän kuin tarpeeseen. Harmi vaan että nuo upeat hankikantokelit tuntuvat olevan nyt tältä erää ohi. Vielä keskiviikon viimassa käytiin tuolla pelloilla ulkoilemassa koirien kanssa ja voi että osaan nauttia siitä kun pääsee kulkemaan niin kauan kuin silmä kantaa upeassa valossa ja kauniissa peltomaisemissa. Hankikannon päällä on jotenkin helpompi kävellä tuolla minun murtuneella nilkallanikin, ehkä se jotenkin joustaa kuitenkin paremmin jalan alla kuin tavallinen tie. Ja kuten kuvista näkyy, eipä noilla meidän hiekkateillä ole paljon asiaa kävellä ilman nastakenkiä. Vielä mennään hetken aikaa kuin luistinradalla...

Naistenpäivä tänään, hovikuvaaja muisti ruusukimpulla, tosin itse luulin jo eilen että olisi ollut naistenpäivä, vaan eipä vielä ollutkaan. 

Ihanaa naistenpäivää sinne ruudun toiselle puolelle, muistakaa tänään hemmotella itseänne jollain tavalla. Minä ajattelin vielä keittää iltakahvit viimeisen lomapäivän kunniaksi! Joskus pienistä asioista tulee paras ilo. Alla naistenpäivän kunniaksi Heli Laaksosen runo:

"Naise elämää?"

Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu. Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist. Jos sää anna, sää ole helppo nakki. Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.

Yritä täsä sit olla. Jua pari lasi kuaharii. Venytel tualis semmottos, et pää menee taakse ja kattelet maailmaa ylösalasi. Hiukka hianon näköst. Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.

Pan lähettäen kaikil, joil o väsymyst ja kaikil, joil ei ol ja si kaikil, joil halut viesti laitta.

<3

It doesnt look like Spring but it is... Living here in the countryside we still have quite a bit of snow and even more ice as you can see. Today was wet and chilly but I felt like putting on something more spring like allready so I chose light neutral colors and tan coloured accessories. In general I do like more tan than black. At least with off-white and cream they just seem like the perfect choice. 

Womens Day today, important to remember the womens rights allover the world<3 

Sohva mullin mallin - Sofa gone rogue...

Tässä surutyön lomassa olen huomannut että kaksi asiaa surun ja itkun lisäksi vallitsee mielessä, jotka eivät ihan tässä määrin sinne normaalisti kuulu. Toinen on huono muisti, aivot ovat jossain aivan ihmeellisessä dementia-moodissa, jossa huomaa välillä seisovansa jossain huoneessa muistamatta mitä varten on sinne alun perin tullut. Siihen olen huomannut parhaaksi lääkkeeksi palata takaisin sinne mistä lähti liikkeelle (jos sattuu muistamaan). Toinen asia on päättämättömyys. Varsinkin pienistä asioista, ei vaan osaa päättää jotain asiaa suuntaan tai toiseen.

Sohvan uusi tyyli on lopputulema tästä päättämättömyydestä. Kotiin oli tietysti pesiytynyt villakoiria ja valtavia pyykkivuoria sillä välin kun olimme sairaalassa ja tai matkalla edestakaisin. Tuossa sain sitten vihdoin siivouspuuskan kaiken jälkeen ja siivouspuuskan osana päätin pestä sohvalta huopia ja tyynynpäällisiä. Sohvalla on siis normisti 90% ajasta tuo  luonnonvalkoinen tekoturkishuopa, jota kissat ja koirat itseni lisäksi rakastavat. Pesun ajaksi heitin sohvan päälle uuden tähtihuovan joka vielä oli paketissakin kun ajattelin että jotain pehmeyttä ja suojaa siihen on hyvä saada. 

Kuinkas ollakaan ehdin siivouksen aikana pestä tyynynpäälliset ja huovat ja ne huomaamatta kuivaajassa jo valmistuivat ennen siivouksen loppua. Siinä sitten seisoin ne kädessä ja yritin päättää että kummat huovat sohvalle nyt sitten laitetaan ja kas kummaa en osannutkaan päättää... Lopputulemana rytkäisin sinne kaikki huovat ja tyynynpäälliset käsistäni 

Näin arkipäiväisestä päättämättömyydestä syntyi siis sohvan uusi rohea look. Kynttilänä kakun päällä siellä on vielä joululta jäänyt punainen jouluviltti, jota en jaksanutkaan enää alkaa kaappiin pesemään. 

Tykkään sohvan uudesta roheasta ja sotkuisesta lookista. Siellä on nyt jokaiselle jotakin ja nyt se saa olla kun on tärkeämpiä asioita hoidettavana. Jotenkin se on nyt myös juurikin se tarvittava pehmeä pesä, jossa saa rauhassa hoitaa surua, lukea, kutoa ja ihan vaan lötkötellä tai ottaa torkut. Olen paritkin torkut siinä nyt torkkunut ja välillä sinne saa jonottaa... 

Jos tästä sohvatarinasta jotain ottaisin opiksi, on se että kun aina sanotaan että suru tarvitsee aikaa, niin suru tarvitsee kotona myös sen turvallisen pehmeän pesän jossa on lupa surra. 

Vaikkei ollakaan ortodokseja, ikonit ovat minusta aina olleet lohdullisia. 

After a loss in the family the home chores have been undone for a quite a while. Now I finally got done some most important chores one of them being putting sofa blankets and pillow cases into the washer and after that into the tumble dryer. After a while they were done and I had allready put in some substitute blankets. I was unable to deside what throws and blankets sofa should have this time so I ended up just throwing all in... 

Here is the end result. Sofa gone rogue... Hah. Well, I actually liked it so it can stay that way for a while. At least there is something for everyone... 

Surua ja lankaterapiaa - Grief and knitting...

Surua ja lankaterapiaa. Nyt ei ole asukuvia vaan lankakuvia. Viimeinen viikko on käytännössä asuttu sairaalassa, oltu läsnä läheisen hyvin nuoren vasta 73-vuotiaan anoppini viimeisissä hetkissä. Pidetty kädestä, silitetty poskea ja autettu missä vaan on kyetty. Asuttu autossa Helsingin ja kodin ja kodin ja sairaalan välillä yötä päivää, ajattu satoja kilometrejä ja taas satoja kilometrejä edestakaisin. Jo ennen sairaalaan joutumista. ajettu ja hoidettu asioita ja potilasta. Viisi viikkoa ensimmäisestä sairaalakäynnistä viimeiseen päivään. Reilu kolme viikkoa ehti siinä välissä olla kotona.

Pitkälle edennyt haimasyöpä liian myöhään huomattuna on julma sairaus.

Viimeiset viisi viikkoa on mennyt kuin sumussa. Oma muisti pätkii, aika on menettänyt merkityksensä, kaikki normaali elämä on ollut koneellista suorittamista eikä aina sitäkään. Pyykkivuoret valtaavat kotia, villakoirat pyörivät huoneesta toiseen, puhtaat sukat hukassa, laskuja maksamatta eikä paljon tietoa mitä seuraavaksi tapahtuu. Tärkeintä on ollut olla läheisen kanssa. Puhua, itkeä ja nauraa niin kauan kuin se oli mahdollista, viimeisen viikon aikana sairaalassa ne selvät hetket olivat yhden käden sormilla laskettavissa. 

Tässä kohtaa kiitän Suursuon sairaalan osasto 11 hoitajia. Ihania ihmisiä, myötätuntoisia ja ammattitaitoisia. Auttavat potilasta rajan yli ja omaisia surussa. Läsnä kun tarvitaan ja kohteliaasti antavat aikaa ja tilaa olla saattohoitopotilaan kanssa perheen kesken. Suursuolla saavat omaisetkin yöpyä halutessaan, vierailuaikoja ei ole, saa mennä vaikka keskellä yötä ja lemmikit ovat tälle osastolle tervetulleita ja sieltä kaiken sairaalamaisuuden keskeltä löytyy paljon myös kodinomaista tunnelmaa ja omaisille oma lepohuone sohvineen ja jääkaappeineen. 

Erityisesti haluan kiittää vielä tätäkin kautta perjantain yövuorossa olleita Annea ja Katariinaa, jotka olivat läsnä poisnukkumisessa ja surussa ja pitivät meistä huolen sen jälkeen. Keitettiin kahvit, tarinoitiin eletystä elämästä,itkettiin ja  halattiin ja oltiin läsnä. Taisi siihen tulla vielä kolmaskin surun murtama omainen kahville 4 aikaan aamuyöstä. 

Surun kaverina on ollut kutomus, kutomus johon nyt jälkikäteen tuntuu vaikealta tarttua, se oli aina sairaalassa mukana. Siitä on tarkoitus joskus tulla villatunika. Olen aikaisemminkin huomannut että surussa kudon usein, tai virkkaan. Se on jotenkin sellaista tekemistä joka lepuuttaa omia hermoja ja siinä samalla on helppo miettiä asioita. Elämän rajallisuutta, sitä miten elämä on kuin kude, silmukat toisissaan kiinni ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jokainen virhe, jokainen puute jää siihen näkyväksi ja tekee siitä ainutlaatuisen.

Ihan kuin elämä itse. 

Ikävä on hirmuinen anoppi oli perhettä, läsnä elämässä ja aina auttamassa. Ainutlaatuinen ihminen. Surua ja tyhjyyden tunnetta jatkuu vielä pitkään, ehkä neulekin siinä vielä valmistuu. 

My mother-in-law passed away last friday Morning after 5 weeks of being ill. Cancer that was discovered way too late. Last 5 weeks have been the most hard in my life. Last week that she spent in a hospital we were there all the time. I had this knitting with me, it is supposed to be a woolen tunic once its ready. I find it calming to knit when grief is present. Its always been that way. yarn and knitting allow thoughts to flow and yet the calm the mind. 

Needles to say the candles are burning at home to remember her. 

Terveisiä lumen alta - Regards from snow...

Heipat täältä lumen ja veden keskeltä pitkästä aikaa.

Yritetään palautua normaalimpaan blogin kirjoitusrytmiin ja asukuviin. Paljon on tapahtunut poissaolon aikana täällä kotirintamalla. Elämä on muistuttanut hauraudestaan läheisen vakavan sairauden muodossa ja aika tulee menemään vähän erilaisissa tunnelmissa ja jutuissa. Ajattelin kuitenkin että jatkan blogin kirjoittamista pikkuhiljaa, saa vähän positiivista ajateltavaa tänne surun sekamelskaan. Ja hovikuvaajakin saa taas hommia. Juuri nyt on tärkeää pitää itsensä tasapainossa.

Viime aikoina lähelle tulevan surun lisäksi elämää on paljon määritellyt tuo lumen tulo (tämänkin postauksen lumikuvat on otettu ennen kuin sitä tuli taas jo liki puolimetriä lisää), tuntuu että aina kun lähtee töihin aamulla, sataa jotain, mikä tekee tien liukkaaksi. Jollei tule lunta kuten yleinsä, tulee alijäähtynyttä vettä kuten perjantaina aamulla kun lähdin töihin. Ihmettelin autossa että mikä ihme ropisee, mutta alas tullessaan se jäätyi suoraan tiehen kiinni... Perjantaina pääsin kotiin ihan sujuvasti, mutta lauantaina täällä olikin sitten ongelma tuon lauhtuneen sään vuoksi. Autot uppoavat tuohon periksi antavaan lumeen ja sohjoon niin syvälle että lauantain kauppareissu meinasi jäädä tekemättä. Onneksi täällä kuitenkin käyvät aurat nyt monesti päivässä poistamassa tuota sohjoa pitääkseen hiekkatietkin ajokuntoisina. Jos itse olisin ollut ratissa eilen, olisi kauppareissu luultavasti päätynyt ojaan, mutta onneksi hovikuvaaja on taitava auton ratissa. 

Töissä asuina ovat olleet lähinnä taas erilaiset neuleet. Neulepusero jota eniten käytän tuntuu olevan tämä beige kashmirneule. Se on niin helppo heittää päälle. Nypynpoistoa sekin raukka jo kaipaisi. 

Korottamat saappaat ja Uggit ovat olleet tähän mennessä käytetyimmät jalkineet. Noiden jo menneiden kovien pakkasten aikaan ensimmäinen ajatus oli lämpö ja mukavuus. 

Miten siellä ruudun toisella puolelle on vuoden alku lähtenyt käyntiin? 

Its been snowing almoust non-stop lately untill now. Now its so warm that the snow we got last week is melting and causing problems on our dirt roads. The snow just gives up and its really hard to keep a car on the road since the wet upgiving snow surface takes you with it. Im really hoping to see it frosting again. 

My go-to outfits for the office have been moustly knits like this cashmire sweater. Its so easy with winter boots and different scarves. Winters best go-to outfit.