Heipat täältäkin puolen ruutua taas.
Ulkona on melkein taas jo lumetonta ja märkää eli ihan mun suosikkisää. Tai sitten ei. Blogia kirjoittaessahan pitäisi olla kauhean poliittisesti korrekti eikä saa sanoa negatiivista. Nyt kuitenkin sanon! Jos tuo pimeä, märkä, sateinen ällöttävä keli jatkuu vielä viikkoja niin en kohta mene ulos ollenkaan. Välillä kuulee kun ihmiset sanoo että onpa kiva kun ei ole lunta ja on lämmin keli... Lämmin? Minä ainakin palelen tuolla kosteassa +1 kelissä aivan koko ajan. Autossakin mulla on varpaat jäässä kun pitää kääntää puhallusta ikkunoille. Lisäksi kun ajat tuolla tihku-, räntä- alijäähtynyt vesi-sateessa toista sataa kilometriä joka päivä, ei ole ikä yhtään eduksi. Ei näe enää samalla lailla kun nuorempana.
Ja kun asuu hiekkatien varrella keskellä ei mitään ja piha ja koirat ovat koko ajan mutaisia niin kyllä se vaan välillä mieltä apeaksi vetää. Yritän sytytellä tuikkuja portille ja kuistille ja pitää joulun valosarjat vielä pihalla päällä. Hulluksihan täällä pimeydessä muuten tulisi. Jos nyt joku haluaa tietää miltä tuntuu tässä kelissä asua maalla missä ei ole mitään valoja, niin paras esimerkki varmaan on että kun lähdet viemään roskia, et pysty pimeydessä näkemään tummanruskeaa porttia, vaan kädellä tunnustelet että jaahas, tässä se on ja roskis jossain sen takana tien vieressä... Mutta oma valinta. En kyllä haluaisi enää asua kaupungissa kaikkien neonvalojen keskellä. Täällä maalla on enemmän kiinni luonnonolojen ja valon ja pimeän vaihtelussa. Voi katsella tähtiä kun huvittaa ja nähdä revontulet ja elosalamat. Luonto on kaunis. Märkänäkin.
Ja hiljaisuus on musiikkia aivoille.
Ja päivän kysymys oli että käytettyä vai uutta? Laskin tuossa kerran huvikseni että kuin paljon meillä on kotona käytettynä ostettuja huonekaluja ja lamppuja ja tulin siihen tulokseen että karkeasti arvioituna n. puolet on ostettu käytettynä tai saatu. Kirppareilta, Torista, tai jostain pihakirppikseltä, annetaan palstoilta. Äkkiseltään väittäisin että puolet on aika paljon. Ei se tietysti ihmeellistä ole kun tykkään tuunata ja laittaa, enkä ehkä ole niin kauhean innostunut muutenkaan aina ostamaan uutta. Vanhassa on luonnetta, tarinoita, elämää.
Uusin tulokas tuli pahaan aikaan, samalla rytinällä kun oli menossa huoneiden rymsteeraus äidin tänne muuttoa varten. Samana päivänä bongasin annetaan palstalta tuon kuvassa näkyvän Ikean Hemnes vuodesohvan. Ilman kuvaa. Ja se oli tuossa ihan naapurikunnassakin vielä. En antanut kuvattomuuden piinata vaan soitin ja kysyin että onko siinä joku vika kun ei ole kuvaa. No ei kuulemma vikaa, vaan ei ollut kameraa. Kaikki vaan ei ole niin käteviä että käyttelisi muutenkaan näitä kaikkia meille ehkä jokapäiväisiä kuvankäsittelyohjelmia. Vuodesohva oli ollut kyseisen herran opiskelevalla tyttärellä, joka monen opiskelijan tapaan muutti vähän väliä ja isä tuntui nyt olevan hieman kyllästynyt sitä kokoamaan purkamaan monta kertaa vuodessa...
Samainen vuodesohva on ollut haaveissa usean vuoden, mutta ovat olleet käytettynäkin aika hinnakkaita ja usein ilman patjoja. Tässä oli kaikki mukana ja vielä kotiinkuljetus. Siistit paksut memoryfoam vaahtomuovipatjat irrallaan ja juuri pestyt patjanpäälliset joihin sitten taiteilin patjat takaisin sisään.
Sohvan kokoaminen olikin sitten oma juttunsa. Siinä kiireessä kun äiti oli muuttamassa seuraavana päivänä alkoi jo vähän hammasta kiristää. Onneksi Ikean sivuilla oli sitten hyvät ohjeet, koska ilman niitä sitä ei oltaisi saatu ikinä kasaan. Sen pystyy kasaamaan tasan yhdellä tavalla jossa loppujen lopuksi on 2 isoa 80 sentin kappaletta, joissa roikkuu parisängyn verran puisia pohjapaneeleita, jotka ujutetaan toisiinsa kiinni. Joten pienessä vierashuoneessa sen kokoaminen vei käytännössä koko huoneen verran tilaa. Puuh… Valmiina se toimii joko tuollaisena yhden nukuttavana sänkynä tai vaihtoehtoisesti sivusta saa vedettyä saman verran lisää ja se muuttuu parisängyksi.
Vanha vierashuoneen ihan kiva rautainen sohvasänky muutti vielä seuraavana päivänä uuteen kotiin. Laitoin senkin annetaan palstalle ja ajattelin että antaa hyvän kiertää.
 |
| Äiti Kaisaniemen puistossa kuvattuna joskus 1930-luvun alussa, eläinrakkaus on siis tullut monessa sukupolvessa jo äidinmaidon mukana. |
Vierashuoneessa muuttui vähän huonekalujen paikat muutenkin ja siitä tuli niin kiva että nykyään välillä pötkötellään siellä koko perhe. Taisin ekalla kokeilukerralla nukahtaa alle kahden minuutin. Meidän koiravanhuskin, joka ei ikinä ole kiivennyt sänkyyn, menee sinne välillä ihan yksinään ja kiipeää sänkyyn ja käpertyy unille.... Ilmeisesti laidat tekevät siitä kivan ja turvallisen pesän. Sisustus siellä on suureksi osaksi vanhaa, second handia ja itsetuunattua. Sieltä löytyy niin 50-luvun hiilipiirrosta kuin muutakin muistoesinettä. Ainoat alkuperäisessä asussaan uutena ostetut ovat vaaleanpunainen kattolamppu ja ikkunaverhot. Kattolamppu löytyi aikanaan 8 eurolla pölyisenä Bauhausin poistopöydältä ja tykkään siitä tosi paljon, jotenkin kivan vanhanaikaisen oloinen.
Mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan käytetyistä huonekaluista? Meille tämä tapa sopii hyvin, käytettyjä on kiva välillä tuunata ja jotkut ihan parhaat huonekalut kuten blogin bannerissa oleva tv-kaappi on ostettu käytettynä ja tuunattu itse.
This new daybed/spare bed is second hand and Im loving it. I did quick calculation and realized that about half of our furniture are second hand and only half are new. I love tuning second hand pieces, the often turn out better than any new piece. This spare bed didnt even need any tuning and its now one of the familys favourite furniture. I love it, hubby loves it and funny enough our old dog that never climbs into bed loves to spend time there….:))
