Kaunista arkea, mutta miten? - Beutiful everyday life, but how?

Huhhuh. Nyt tuli tartuttua ehkä vähän itselle vaikeaan aiheeseen.

Esteetikkona nautin siitä että silmä lepää kauniissa ja harmonisesa sisustuksessa ja yksityiskohdissa vaan harvoin se tuntuu kotona onnistuvan. Miksi siis se on niin vaikeaa? Löydän siihen heti montakin syytä.

- aina on olevinaan kiire, pyykkipinoja siellä, tiskakasoja täällä, koiratarvikkeita toisaalla
- tavaran määrä on yksinkertaisesti liikaa
-  laiskuus ja väsymys
- eläminen ennen sisustusta
- nuukuus
- koti on aina oman aikakautensa tekele, se vaatii päivitystä
- syyllisyyden tunne siitä että vanhaa tai perittyä ei voi heittää pois
- eläinperheen arki

Ainoa positiivinen tuossa listassa on eläminen ennen sisustusta ja arki, eli perhe tulee ensin, sitten vasta sisustus, vaan voisiko olla enemmän aikaa perheelle lähtökohtaisesti jos tavaran määrä olisi minimissään ja sisustus kaunis, ajan tasalla ja pelkistetympi? Eläisikö saman katon alla myös onnellisempi perhe? Siivoamistakin olisi vähemmän.

Aivan varmasti. Silti ihmettelen mistä pitäisi jatkaa kun urakka tuntuu loppumattomalta. 90-luvun keittiö ärsyttää ja vaatisi jo päivitystä. Vanhat antiikkiesineet notkuvat hyllyillä, omat tavarat laatikoissa. Olohuone on ollut jo jonkun aikaa muutoksessa ja siihen alan olla melko tyytyväinen. Vähän ehkä ylpeäkin siitä että kaikki on saatu itse aikaiseksi, ei ole aina itsestäänselvyys kontata huonekaluja maalaamassa kun polvet ovat nähneet parempiakin päiviä. 

Olohuone on pienellä budjetilla muutettu, kierrätetty vanhaa, ostettu torista, maalattu itse huonekaluja, roudattu käytettyjä itse omalla autolla ja kannettu sisään ja ulos.

Lämpöä olohuoneeseen tuovat harmaan ja beigen sävyt , torkkuhuovat ja lampaan taljat. Olen tosi tyytyväinen vaaleaan, valoisampaan ja paljon kevyempään ilmeeseen. Erityisen iloinen olen vielä tuosta tv-kaapista ja kaiken tekniikan näkymättömiin häivyttämisestä. 

Osa tavaroita on vaan siirtynyt majailemaan muihin huoneisiin ja niillekin pitäisi vielä tehdä jotain. Lisäksi koiraperheessä on lähtökohtaisesti jo paljon tavaraa. Voisin kuvitella että lapsiperheessä on sama ongelma, kahden aikuisen perheessä taasen ei. 

Laatikoissa on kaikenlaista tavaraa, käytössä ehkä 50% loput ovat ihmeellisiä raaskuja, joita ei vaan tule heitettyä pois. Ihan yhtä hyvin voisi toimia fiksusti ja heittäisi aina ainakin yhden tavaran vanhimmasta päästä pois tai kierrättäisi johonkin, kun ostaa tai hankkii uutta. 

Miksi äidin, anopin ja mummon kuparipannut nököttävät turhalla hyllyllä turhana tavarana aina ja iänkaiken? Joku syyhän siinäkin on että ovat tänne päätyneet?

Luovuin viime vuonna yhdestä isosta mummon vanhasta tummasta antiikkisenkistä josta taisin teillekin puhua. Suku ja ystävät olivat siihen saakka aina huutaneet kuorossa että siitä EI VOI luopua!

Luovuin kuitenkin ja ostin lähes samalla rahalla itselleni Torista käytettynä pitkään haaveilemani suuren valkoisen lipaston. Kaikki tuo aiheutti lähes katarttista euforiaa. Vieläkin hipellän "uutta" lipastoa aina ohimennessäni. Ja kodin yleisilme muuttui itselle mieleisemmäksi ja valoisammaksi heti. Jopa valokuvakehykset lipaston yläpuolella olen maalannut itse valkoisiksi. Ne olivat mikä minkäkin värisiä ennen.

Kuitenkin edelleen tuskailen monen ihan pienenkin esineen kanssa luopumisesta. Nyt on isotädin vanha perintötaskukellokin jumahtanut tänne ja siitä tuntuu vaikealta luopua vaikka sille olisi jo monta ottajaa.

Se on aika kaunis... Se voisi sopia uuteen sisustukseen.

Kaikkea höpöä sitä ihminen joutuu ihmettelemäänkin. Voipi olla että tuo luopuminen turhasta on ehkä vähän ikäjuttukin? Yritän myös luopua kaikesta turhasta henkisestä taakasta, ehkä esineistä luopuminen peilaa sitäkin. On turha stressata asioista joihin ei voi vaikuttaa (ainakin niin vakuuttelen itseäni), työkin on "vaan" työtä, miksi hitossa siihenkin pitää suhtautua supertunnollisesti? Monta kertaa se asenne on napsahtanut vain omille näpeille kun on sitten saanut kärsiä kaiken maailman niska ja hartiasäryt ja migreenit kaupan päälle.
¨
Ihan kuin ei ihmisen elossa ja olossa muitakin tärkeämpiä murheita olisi, niin kuin läheisten hyvinvointi ja terveys.

Miten se menikään se kuukauden ajan tavarasta luopuminen? Kuukauden ensimmäisenä päivänä luovutaan yhdestä tavarasta ja toisena kahdesta jne. Voisin kokeilla sitäkin, olen ihan varma että elämä on parempaa ilman turhaa huuhaata kotona ja korvien välissä!

Jos jaksoitte lukea loppuun saakka,
kaunista ja turhakkeetonta sunnuntaita ihanaiset<3

Sisustusvinkkejä ja ajatuksia tavarasta luopumisesta otetaan kiitollisuudella vastaan. 






Im pretty sure that the key of living beatiful everyday life is giving up things you dont really need or want., even the old ones that used to beloing to your grandmom or someone else in the family. The key of being happy at home is to make it look like home YOU want and need. 

I have too much stuff. Maybe this is an age question also, you start to seek different kind of meaningfull life at this age. My long time dream right now is to have clutter free home. (and clutter free wardrope as well) and live much more simple life. Focus on things that really are important like family and friends. I want to enjoy being home instead of moving needless stuff around or cleaning it.

Other thing is colors at home. Right now Im more and more into white, light and light grey or sandy  colors. I think that the light colors and having much white furniture and things around has to do to those long dark months of the year. They are depressing so I tend to add the amount of light By having light colors and white that actually reflects light insted of sucking it like dark colors do.

The winter in Finland tends to be very long, days are extreamly short and the amount of light is practically non existant in November, December and even  in January.