lauantai 10. maaliskuuta 2018

Juhlapusero ja lauantailinkki - Festive blouse and Saturday link...






Kuulun siihen ryhmään ihmisiä, joka ei juurikaan omista juhlavaatteita. Juhlia on aika harvoin ja aika harvoin tulee täältä maalta töiden päälle enää lähdettyä kaupunkiin, niinpä käytännön syistä omistan hyvin vähän juhlavaatteita. Yhden puseron olen kuitenkin ostanut ihan menoja ja juhlia silmällä pitäen ja aika monta kertaa se on päällä ollutkin erilaisissa konserteissa ja mm teatterissa. En enää muista miksi valitsin juuri mustan pohjavärin, yhtä hyvin voisin viihtyä vaaleassa. 

Kovin röyhelöiset tai läpinäkyvät juhlavaatteet koen vieraiksi, usein jopa kuviolliset. Tämä pusero on ihan poikkeus, tuo kuviollisuus on juurikin se juttu. Vielä pitäisi jostain keksiä yksivärinen juuri sopiva huivi kaveriksi. Nyt olen käyttänyt ilman, mutta pieni tai pitkä ja kapea silkkihuivi voisi tuoda tarvittaessa lämpöä tai jotain pientä jujua lisää asuun. 

Tiistaina oli kauan aikaa sitten varattu iltameno Finlandia talolla. Siellä meni St Petersburg Ballet Theatren esittämänä Joutsenlampi, jossa pääosassa oli paljon ylistetty ballerina Irina Koleshnikova ja täytyy myöntää että ei turhaan. Upea tanssiesitys Odetten/Odilen roolissa haki kyllä vertaansa. Näytöksessä oli aika paljon lapsia, vaikka olikin keskellä viikkoa ja seuraavana päivän unen puute ainakin minua vaivasi. Jännää oli havaita että tanssi oli niin kiehtovaa ettei lapsiltaan kuulunut piipahdustakaan koko näytöksen aikana. Tanssi vei ihan mennessään ja tuo parituntinen väliaikoineen hujahti aivan huomaamatta. 

Tänään on pelkästään lepoilu ja löhöilypäivä, olkoon huominen sitten siivous- tai ulkoilupäivä. Viime viikko univelkoineen ja poskiontelotulehduksineen oli pikkuisen raskas. Naistenpäiväkin oli tällä viikolla. Ehkäpä jokaisen päivän pitäisi olla tasa-arvon päivä.




Ruusuja kuitenkin meille naisille<3

Ihanaa lepolauantaita<3 

Lauantailinkki tänään on Simonemoelle Tanskasta.






Party or festive clothes are those missing from my closet. I rarely need them so there is no use of having lot of clothes you use couple times a year. This blouse is almoust the only festive blouse I own and I use it often when going out to see play or something else that requires more festive clothes. Even then I tend to mix it with jeans or leather pants more than "better"trousers. I quess I just need to feel comfortable where ever I go. 

I love the pattern in this blouse and the subtle colors on black. 
Last week we went to see Swanlake to the Helsinki city and I was going to wear this blouse but ended up actually putting on a pale rose blazer instead because it was so chilly weather. 

Saturday link today is danish Simonemoelle

Enjoy your Weekend<3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit viestin...:)