sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Tummansininen ja valkoinen sekä elämän aakkosia VII - Navy blue, white and alphabets of my life...


Tummansininen ja valkoinen. Aika klassinen väriyhdistelmä johon palaan toistuvasti tämän neuleen kanssa. En oikein osaa yhdistää sitä farkunvärisiin farkkuihin, beigeen voisi ehkä yhdistää, mutta ainoat beiget farkkuni ovat vähän liian tummat tummansinisen kanssa. Kaulassa roikkuu vaaleanbeige henkkamaukan kashmirhuivi muutaman talven takaa. Hinta-laatusuhteeltaan ihan loistava, ainoa huono puoli oli että siitä irtosi uutena karvaa ( kashmirista ei yleensä irtoa karvaa) ja jouduin sen pesemään muutamaankin kertaan ennen käyttöä.

Elämän aakkosia sarja jatkuu hitaasti mutta varmasti. Tänään vuorossa S niinkuin suvaitsevaisuus. Siinä riittää opettelemista eliniäksi ainakin minulle. Joskus tuntuu nykypäivänä että toisissa asioissa suvaitsevaisuutta on ihan liikaakin, kaikki on sallittua, kuten tv:ssä näytettävä uusi sarja V#### puhelinmyyjät. Mutta sitten toisaalta taas sitä edelleen puuttuu niissä oikeasti tärkeissä asioissa kuten miten suhtaudumme toisiimme, kanssaihmisiin ja kaikkeen erilaiseen. Erilaisuuden sietokyky ja suvaitsevaisuus ovat asioita joita kaipaisin enemmän työelämään. Nykyään kaikki arvot tuntuvat olevan suhteellisen kovia ja kaupallisia, eikä muisteta etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia. Joku viisas on joskus sanonut että nousukaudella arvot selkeästi kovenevat ja kovia arvoja arvostetaan ja laskukaudella arvot taasen pehmenvät. Tästä voisi vetää johtopäätöksen että talous on menossa ylöspäin. Hyvä asia sinänsä, mutta se suvaitsevaisuus... Onneksi suvaitsevaisuus tuntuu lisääntyvän iän myötä, jotain hyvää tässä keski-iässä siis! Mutta mistä se suvaitsemattomuus joka niin voimakkaasti tulee joka puolella esille oikein kumpuaa? Onko se luontainen ominaisuus vai opittua käytöstä? Ympäröivän kulttuurin sanelmaa? 

Mukavaa sunnuntai-iltaa<3
 Maaliskuu jo ja kevät ovella!



Navy blue and white is a color combo that I use somewhat often. Its a classic combo and you cant go very wrong with it. I most often use this woolen sweater with white or off white jeans. Its much more refressing than to use regular blue jeans. How do you use navy blue or dark blue? 


Alphabets of my life is today S like seasons. We have 4 seasons here in Finland. Distinctly different from eachother. Winter, spring, summer and autum. They are very different from eachother. Winter can be very hash and long (and dark), all the way to the beginning of april soil can be frosted, summer is usually warm and very light ( you would probably say mild) and autum is cold and wet and spring time is 
usually short and fast. 

Im not sure if I can really imagine life without all those 4 seasons. It makes s rythm to your life. With the light and sun shining almoust around the clock in the summer you have lots of energy to do things, autum and winter are kinda like living your life little hybernating and spring makes everything go alive again and bloom.  If I imagine having summerlike weather all the time, it sounds exhausting... I need the autum and winter to rest and enjoy the darkness as well. Chilly weather is besides the best excuse ever to buy some lovely new soft knits and tend your wardrope!

6 kommenttia:

  1. Omatin lempparivärit. <3 Ihanaa sunnuntaita Sari <3

    VastaaPoista
  2. Klassikkoväriyhdistelmä, josta itsekin tykkään tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Taitaa olla niitä varmoja inspiratiottomien asupäivien pelastajia...

      Poista
  3. Valkoinen sopii niin monen kanssa. Tuosta tulee kyllä sellainen merellinen fiilis myös:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta puhut M<3 Ilman valkoista piristämässä olisin kyllä hukassa välillä. Valkoinen on ihan must väri vaatekomerossa. Mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)