lauantai 22. marraskuuta 2014

Lohtupukeutumista ja lauantailinkki - Comfort clothing and saturday link...




 Punaista sanotaan usein voimaväriksi. Ja sitä kirkas puhdas punainen onkin. Minulle harmaa ja roosa tai marjapuuronpunainen ovat lohtuvärejä. Mikä on lohtuväri? Lohtuväri on väri johon on hyvä kääriytyä kun on oikein väsynyt ja kylmissään. Se on lämmin ja lohduttava. Uggin töppöset ovat minun lohtukenkäni (eivät muuten ole oikeasti ihan noin kulahtaneen väriset kuin kuvissa, salama tekee mokasta aina epätasaisen väristä). Uggit ovat jatkuva kiistelyn kohde, jotkut vihaavat niitä, toiset rakastavat. Minä satun rakastamaan, vaikkakin luultavasti vähän eri syystä kuin useimmat. Ne ovat minun lohtutöppöseni jotka pääsevät jalkaan kun väsyttää, paleltaa ja maailma vähän murjoo. Niiden lämpimään villaan ja mukavuuteen kun työntää palelevat varpaansa niin kaikki on aina jo vähän paremmin. Omani olen hankkinut joskus 3 talvea sitten jostain alennusmyynnistä, muitakin olen kokeillut mutta lestiltään ja olemukseltaan eivät valitettavasti ole olleet lähelläkään näitä. Vaikka ovatkin tasapohjaiset, näissä yllättäen viihtyy myös murtunut nilkkani, joka ei ihan kaikenlaisia kenkiä siedä. 


Marjapuuronvärinen neule on puuvilla-cashmir sekoitetta, lämmin ja jotenkin lohduttavan värinen. Taitaa olla sellainen väri jota useimmat ihmiset vierastavat. Tämä asu on itseasiassa yhdistelmä johon palaan usein kun on kiire, väsyttää ja pitää äkkiä lähteä johonkin eikä halua palella. Minusta on yllättävää huomata että joihinkin vaatteisiin on tälläinen tunnesidos. Onko teillä kaapissa lohtuvaatteita? 

Seuraavassa postauksesa pidetäänkin sitten arvonta, koska silloin tulee 400 postausta täyteen! Tämän lauantain linkki on perulaissyntyisen Lizetten The Blue Curtain. Ihania Boho Chic-tyylisiä asuja, mekkoja, hameita ja suuria koruja. Katsellessani kuvia mietin että tuleekohan sitä itse shoppailtua ihan väärissä ja tylsissä kaupoissa...:) 

 Rentoa viikonloppua!

These are my comfort clothes and colors. I tend to turn toward grey and rose when I need warmth and comfort. Ugg booties are my number one choice when I feel a little tired and cold and I have to get out of the house and run some errands. I know some people hate these booties but I can honestly say that there is nothing this warm and comforting when you are tired and cold. They are though super slippery on snow and ice, but as long as you dont have to worry about that they are the best to go grocery shopping or run some other errands this time of the year. Its funny that I do have a strong emotional bond with some clother and these booties. Do you have comfort clothes? 
Its also time for the saturday link The Blue Curtain. Enjoy lovely Lizette´s blog with her gorgeous boho chic style! 

Have a relaxing Weekend!


14 kommenttia:

  1. Lohtuvärisi sopii sinulle täydellisesti, oikein kasvot hehkuu. <3 Kaunista viikonloppua ja minä sukellan vaaleansiniseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhästyneet kiitokset<3 Ehkä lohtuvärit valikoituvatkin niin että niissä näyttääkin vähän paremmalta kuin miltä tuntuu?

      Poista
  2. Sopii todella hyvin sulle tuo sävy kuten Tiiakin sanoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja<3 Onneksi tykkään näistä pinkkiin vivahtavista punaisista, vaikka eivät ihan ehkä toimistouskottava olekaan.

      Poista
  3. ♥hyvin näkyy lohduttavan, loistat niin kauniina jälleen kerran!

    VastaaPoista
  4. Juu ei näköäkään siitä, että tarvitsisit lohdutusta:-) . Marjapuuron väri sopii Sinulle hyvin. En ole koskaan edes kokeillut noita kenkiä kaupassa tms. Tyttärelläkin taisi nimittäin olla samanlaiset. Minun kengissä tarvitsee olla korkoa vähän.

    Olen miettinyt "lohtuvaatettani" eilisestä:i: Joskus kun olen väsynyt, niin pitkä lämmin yöpaita, nilkkoihin asti, pitkät hihat oikein lämmin hartiahuivi ja villasukat jalkaan, että mummofiilis valmis. Joskus kyllä pelkään, että ovikello soi, jos "lohtuvaattet" päällä jo alkuillasta. Että tilaus olisi jollekin kivalle oloasulle. Vinkkejä otetaan vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä taisin olla lämpöä ja lohtua vaille pitkän työviikon jälkeen kun nuo kuvat on otettu, mutta ehkä oma lohtuväri onkin sellainen että se hehkuu? Mene ja tiedä... Hartiahuivi ja villasukat on täälläkin kovat sana! Häpeän ehkä vähän tunnustaa mutta minulla on sellainen paksu "mummoshaali" (pinkkisävyinen sekin) jonka laitan usein harteille kun kudon iltaisin...:D Pitkä yöpaita hartiahuiveineen kuulostaa ihan hyvältä lohtuvaatteelta! Silloin kun pelkää viertaita niin sen voisi ehkä korvata lämpimillä legginseillä ja rennolla villamekolla tai tunikalla? Siihen vaan hyvä huivi lisäksi ja menoksi!

      Poista
  5. Ihana marjapuuronpunainen :) lohtuvaate lienee jokapäiväinen kotiasu, lämmintä ja mukavaa päällä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennenkaikkea juurikin sitä! Lämmintä ja mukavaa. Ja sit vielä jotain lemppariväristä!

      Poista
  6. Kaunis kokonaisuus. Tuo punaisen sävy sopii sulle kyllä just eikä melkein! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu<3 Olen samaa mieltä olkoonkin että äitini on syvästi ja kovaäänisesti täysin eri mieltä asiasta...:D

      Poista
  7. Mukavan rennon oloinen ja ihanan värinen lohtuvaate! Tuota kelpaa pitää, vaikkei lohdutusta kaipaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna<3. Väri on kaunis, vaikkakaan ei kovin "aikuinen", mutta tarvitseeko sen aina ollakaan?

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)