sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kevättä rinnassa...




Lupasin tämän postauksen jo aikaa sitten, mutta kun on ollut niin paljon kaikkea muuta mielessä. Jos ei ole koskaan tullut puheeksi, niin minähän olen horoskoopiltani kauris ja se tietysti tarkoittaa sitä, että olen tylsä, järkevä ja ennakoin kaiken. Myös kevään. Nämä kevät hankinnat on siis tehty jo hyvissä ajoin (ettei vaan jää ilman jos vaatteet maailmasta loppuvat...:D) ja roikkuneet kaapissa odottamassa kevättä. 


Poden talvisin sen verran paljon kaamosta, että väriskaala muuttuu kyllä keväällä jonkun verran ja tietysti valoisampaan suuntaan. Tänä vuonna haaviin jäi muutamat valoisan väriset ja räväkämmät jutut. Bleiseriä lukuunottamatta kaikki on itseasiassa hankittu alesta, eikä ole kovin paljoa kukkaroa rasittanut. Paitsi että ovat elämäni ensimmäinen pastellinvärinen bleiseri ja elämäni ensimmäiset "punaiset" housut, ovat nämä myös ensimmäiset laatuaan joihin olen mahtunut. Väriskaala XL-kokoiselle kun yleensä on varsin suppea ja tylsä. Odotan innolla että pääsen näitä käyttämään kun kevät saapuu! Leopardikuvioiset housut ovat varmaan hitti meidän kylällä....heheh.

Huom: bleiseriä ja neuletta en ole aikonut käyttää yhtä aikaa, kuvauksen ajaksi vain yhdistin ne. 






Here is something I have allready bought with the upcoming Spring time in my mind. I tend to want to use lighter colors during the spring after long and dark winter time. Im sure I´ll enjoy these once the Spring is here!


6 kommenttia:

  1. Ihanaa - mä en vielä ole uskaltautunut noita housuja kuin hiplaamaan;) Mutta ainakin kotihousuiksi aion yhdet kuosilliset hankkia! Onnittelut rohkeudesta. Ja nuo pastellivärit hellivät silmiä; sopivat varmaan sinulle hyvin!
    Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika rohkea veto minustakin oli tuo kuosi, mutta jossei muualla niin ainakin lähikaupassa...:D

      Poista
  2. Hui, grauh! Hypistelin tuota kuosia tänään bleiskassa, mutta jätin vielä kauppaan! Mutta vähän pitäis väriä löytää kesäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle vois hyvin sopia rohkeat kuosit! Myös bleiskassa, musta ne näyttää aina tummahiuksisen päällä paremmalta! Väriä pitää ehdottomasti olla kesäksi! Muuten ei kesä tulekaan. Kuka sitä nyt tummanruskeassa tai mustassa kesällä kulkee? Höh.

      Poista
  3. Oih! Minä en ole vielä edes uskaltanut värillisiä housuja ajatuksen tasoa ylemmäs kokeilemaan. Saas nähdä miten tässä innostun vai innostunko ollenkaan. Bleiska on kaunis!

    Oikein hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia! No nuo minun kokeilutkin on Henkkamaukan alesta, sieltä uskaltauduin ostamaan kun hinta oli lähes olematon...:D Bleiska oli vähän arvokkaampi Ellokselta, vaan aika edullinen tuokin oli. Hyvää alkanutta viikkoa sinnekin!

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)