sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Harmaa neuletakki ja lauantailinkki - Grey cardigan and saturday link...





Huomenta ja terveisiä Kuopiosta! Lauantailinkki jäi taas sunnuntaihin kun eilinen päivä meni kokonaisuudessaan tien päällä. Aamulla klo 5 lähtö Kuopioon ja takaisin oltiin vähän klo 17 jälkeen. Suurin osa päivästä kului siis apparin tai kuskin paikalla istuen. Joroisissa muuten paistoi hienosti aurinko ja Lahdessa satoi mennen tullen. Kuopioon mentiin yhdellä autolla ja takaisin tultiin kahdella. Käytiin siis hakemassa minulle uusi auto, ei siis uusi uusi, vaan ihan sellainen käytetty sen vanhuksen tilalle jolla olen pitkään jo ajellut ja tiennyt että uuden etsintä on edessä, mutta olen tapani mukaan sitä lykännyt ja mietiskellyt rauhassa että mikä on se tarve ja paras vaihtoehto omiin ajotarpeisiin. Ja tietysti sopiva kukkarolle.

Auton valinta on jännä juttu, se herättää usein suuria tunteita ja varmaan jokaisella on omat kriteerinsä sen suhteen millä tahtoo ajaa. Minullakin on monta kriteeriä tottakai, mutta niihin ei esimerkiksi kuulu auton kalleus, ikä tai hienous. Jostain syystä minulle on ihan sama minkä ikäisellä autolla ajan. Kunnolla toki on merkitystä. Minulle tärkeimmät kriteerit ovat mukavauus, koko (koirien ja tavaroiden pitää mahtua sujuvasti kyytiin, sellainenkin aika on nimittäin koettu että jouduttiin ajamaan aina suvun mökille kahdella autolla kun yhteen autoon ei mahtunut kaikki), turvallisuus ja jossain määrin ulkonäkö. Omasta mielestä tosi rumalla autolla ei ole kiva ajaa.

Tila-autolla olen ajanut pitkän aikaa ja tila-auto valikoitui uudeksikin autoksi. Vähän uudempi vain. Hyväkuntoisen vähän ajetun yksilön perässä piti siis ajaa Kuopioon saakka. Kuopiossa muuten oli vielä lunta auratuissa kasoissa pihoilla...

Automaattivaihteisessa tila-autossa on monta plussaa. Tavarat mahtuvat, itse istuu korkeammalla ja näkee paremmin liikenteen eikä tarvitse könytä kiukuttelevien välilevyjen kanssa maan tasolle ja sieltä ylös. Lisäksi automaattivaihteisen auton ajaminen varsinkin kaupungin ruuhkassa on huomattavasti stressittömämpää kuin manuaalivaihteisen. Siinäpä nuo minun tärkeimmät autokriteerini. Kuinka siellä ruudun takana, mikä on tärkein asia omassa autossa? Pitääkö auton olla uudenkiiltävä uusinta mallia oleva BMW vai taittuuko matka paremmin toisenlaisessa autossa? Kuka muuten valitsee auton? Mies ja sinä? Meillä ollaan hovikuvaajan kanssa 20 vuoden aikana käyty tulisiakin keskusteluita siitä minkälainen auton tulee olla, mutta ei enää. Autoasioissa ollaan kasvettu yhteen ja niistä ollaan usein ihan samaa mieltä... Kerrankin kaksi vanhaa varista nöykyttelee tyytyväisenä ja yksimielisenä jostain asiasta.

Uusi auto sai nimenkin jo. Sen nimi on Pätkä...:D Se on Pätkä siksi kun se on lyhyempi malli vanhasta autosta.

Harmaa puuvillainen neuletakki tuli kaivettua kaapin kätköistä työkäyttöön kun kevät vihdoin näyttää tulevan tosin eilisen Vappuaaton kotiasuna oli pitkän reissun päälle pakko laittaa iso villapusero ja jalkaan kunnon villasukat ja ottaa 2 tunnin torkut. Siinä se aatto sitten vierähti.  

Harmaan kanssa käy uusi musta viskoosipusero, jossa on vähän kuviotakin. Useimmiten olen yhdistänyt harmaata valkoiseen, mutta yhtä hyvin sopii musta. Helppo ja kiva asu töihin.

Lauantailinkki on LegalLee Blonde, jossa on ehkä vähän naisellisempaa tyyliä tarjolla.

Mukavaa ja aurinkoista Vappupäivää<3 




Regards from Kuopio! Saturday link is (again) a day late, but I have a good excuse for that. I spent most of my time in the car yesterday. Left home at 5am and got back sometime after 5pm after about 9 hour ride all together. On our way to Kuopio I didnt drive but had to drive back since we went there to pick up my new (used) car. Weather during our trip was intresting to say at the least. There was some sunshine, fog and even heavy rain. After the long drive I was so tired that I had to take 2 hour nap, but Im pretty sure judging By the noice that our neighbours celebrated the eve of First of May on behalf of me too...:))

A while ago I bought this black little patterned blouse and now I combined it with a grey cotton cardigan for warmer days in the office. Im so used to combine the grey cardi with white blouses that black was something I happily wore for several days in the row. Im certain that I will use this blouse quite a bit this spring. Great with grey, black and even white.

Saturday link today is LegalLee Blonde.

Enjoy, its the First of May<3




12 kommenttia:

  1. Ystävä hyvä,olet todella tyylikas, mutta sama ilme aina kasvoilla kyllästyttää ja tönköt kädet levällään. Ole kiltti ja vaihda ilmettä sekä vartalon asentoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoa Anonyymi vinkeistä! Täytyy yrittää keksiä joskus jotain muuta. Mukavaa alkavaa viikonloppua<3

      Poista
  2. Hyvää Vappupäivää Sari! Olen kiireessä lukenut blogiasi. Nyt on kovasti touhua vanhusten kanssa, asiat ei ole ihan hyvin. Olemme nyt kuitenkin mökillä, huomenna taas kotona ja vanhusten asioita hoitamassa. Päivä kerrallaan. Kesäisin terveisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ritu! Mukava kuulla sinusta vaikka vähän raskaalta kuulostaa tuo vanhuksista huolehtiminen. Päivä kerrallaan on hyvä elämänasenne, koskaan ei tiedä mitä nurkan takaa tulee. Joskus hyvää, joskus vähän raskastakin. Nauti auringosta ja lämmöstä ja välillä mökkeilystä ja luonnosta, ne auttaa jaksamaan. Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua ja voimia sinulle<3

      Poista
  3. Jotenkin sulle sopii hyvin harmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti maiju. Harmaasta on tullut taas yksi lemppareista. Nuorena käytin tosi paljon harmaata. Nyt se näköjään taas maistuu. Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua<3

      Poista
  4. Automaatti ja auto joka tuntuu pepun alla, siinä kriteerit. Hauskaa vappupäivän iltaa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Automaatti rules. Kuka niitä vaihteita jaksaa vaihtaa kun autoilusta voi selvitä helpommallakin? Vappu meni täällä nukkuessa. On tuo satojen kilsojen autoilu automaatillakin sen verran raskasta. Piti vielä pysyä edellä ajavan hovikuvaajan vauhdissa.

      Poista
  5. Kyllä harmaa vaan on hyvä väri! Ja autoista en sano mitään - kortti minulla on, mutta kohta 40 vuoteen en ole rattiin tarttunut. Ja perheessä on tällä hetkellä 4 autoa - yksi on nuorison käytössä Turussa ja yksi menossa myyntiin. Minun puolestani 2 joutaisi myyntiin mutta isännällä pitää olla työauto ja herrasteluauto;)
    Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady<3 En minäkään luultavasti autolla ajaisi jos voisin selvitä ilman. Vapaa-ajalla istun mielelläni kyydissä ja vaan nautin maisemista. Luksusta on kun hovikuvaaja ajaa ja saan katsoa maisemia ja taivastella ihmisten kauniita pihoja.
      Anna isännän puuhastella autoprojektinsa kanssa<3. Autot tekee joskus miehet niin mahdottoman onnellisiksi...:) Meillä hovikuvaaja ajoi jossain vaiheessa rallia ja pihassa seisoi kirkuvan värinen projekti. Minä menin ja istutin pensaat talon ja vajan väliin jonka edessä se projekti seisoi...:) Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua sinne Turun suuntaan<3

      Poista
  6. Ihana asu, harmaa neuletakki sopii sinulle loistavasti!
    Onnittelut uuden auto johdosta, kiva kun löysit hyvän
    menopelin!
    Autossa arvostan automaattivaihteistoa ja isoa tavaratilaa,
    maasturit on biilejä mun makuuni. Mulla on ollut maastureita
    moneen lähtöön, mutta tällä hetkellä köröttelen farmari-Audilla.
    Matalaan autoon on vaikea tottua, kun on vuosikausia
    saanut katsella liikennettä himpun verran korkeammalta.

    Heleää helatorstaita ystäväni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Teija. Neuletakki on tosi monikäyttöinen, tykkään. Se taitaa olla toista kesää jo.
      Maasturin ja tila-auton väliä minäkin arvoin. Täällä maalla tarvitsisi joskus niitä nelivedon ominaisuuksia. Tila-auto vei voiton kun löysin todella hyvän yksilön samaa merkkiä kuin vanha ja vanhasta autosta tiesin osata arvostaa sen aika ylivoimaista ajomukavuutta. Automaattivaihteinen tottakai! Ja tila-autoon koirat pääsee kyytiin helpommin. Vanha briardi ei pysty enää hyppäämään autoon, se pitää jo sinne pyllystä nostaa.

      Samaa mieltä olen tosta matalasta autosta, tykkään itse myös kun näen korkeammalta liikenteen, se on turvallisuustekijäkin. Uusi auto on aika korkea tila-autoksikin, joten olen tosi tyytyväinen. Automaatilla cruisailen töihin ja muut pakolliset stressittömästi ja kyytiin mahtuu tavarat, koirat ja penkkejä pystyy poistamaan tarpeen mukaan.

      Aurinkoista ja Ihanaa kevätviikonloppua nyt kun se kevät (tai melkein kesä)on vihdoin täällä!

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)