Olisipa omissakin punaisissa kengissä samaa taikavoimaa, jota on Ihmemaa Oz:n Dorothyn noita Glindalta saamissa kengissä! Voisi kopauttaa punaisten kenkien kantapäitä yhteen ja olla toivomassaan paikassa. Silloin ehkä tuntuisi että vuorokaudessa on olisi riittävästi tunteja. Nyt tuntuu että tunnit eivät vaan riitä jaettavaksi työn, perheen ja muiden askareiden kesken. Tässä mennään myt melkoista tykitystä paikasta toiseen ja työ vie toistaiseksi hieman toivottua enemmän aikaa. Älkää ihmetelkö jos postauksia tulee harvakseltaan. Täällä ollaan skarppina heti ruudun takana aina kun aika antaa vähän periksi. Kaikkien ihanien blogien lukemiseenkaan ei tahdo millään löytyä sitä aikaa. Mihin ihmeeseen se aika aina häviää?
Päivän asussa ollaan taas vähän poissa omalta mukavuusalueelta, kirkkaita ja raikkaita värejä tähän syksyn alkuun. Kuvan tähtihuivi on ollut kesällä varmasti se käytetyin huivi ja on ollut moneen kertaan päällä, vaikka asukuviin onkin päätynyt harvemmin. Olen tykästynyt sen väreihin ja tähtiin. Tänään katselin vähän kotona ympärilleni ja vähän on tähtiä tännekin kertynyt... Neulekopassakin työn alla valkoinen tähtineule harmaalla tähdellä. Mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan tähdistä? Joko ne ovat ihan out pukeutumisessa ja sisutuksessa?
I wish my red shoes would have the same magic power that Dorothys shoes from Glinda have. It would be easier to move from one place to another. Unfortunately my red shoes are just regular red pumps. Its been crazy busy week and seems like it keeps only getting busyer. I wouldnt mind if there were 48 hours to a day instead of just 24! There seems never to be quite enough time to share with work, chores and the family.
Todays outfit is not very common style for me. Bright red and blue are colors that I seldom use, but they seem to fit in this combo. What do you think?
Kauniin raikasta punaista ja sinistä. Ihanat nuo farkut, sopii sulle tosi hyvin :-)
VastaaPoistaKiitos Rouva Kivitikka<3 Punaista ja sinistä pitäisi varmaan käyttää useammin, voisi saada lisäenergiaa itselleen. Eikös sitä sanota että punaiseen pukeutumisesta saa itselleenkin energiaa?
PoistaKiva asu ja kengät ❤️ samaa kiire-vikaa täälläkin , pikaisesti luen blogit , mutta kommentointi tahtoo jäädä ...
VastaaPoistaKiitos anneaulikki<3 Se on kumma juttu miksi syksy tuntuu aina kiireisemmältä kuin kevät. Sama juttu täälläkin luen Ipadilla pikaisesti blogit mutta sillä on hankala kommentoida.
PoistaOi joi - punaiset kengät - ne minun haavekenkäni leikkauksen jälkeen;)
VastaaPoistaNyt Lady taitaa olla jo syytä alkaa katselemaan punaisia kenkiä, menee sitten toipuminenkin ehkä nopeammin kun tietää punaisten kenkien odottavan...:) Toivottavasti pian "pääset" leikkaukseen ja kinttu saadaan kuntoon!
PoistaPunaiset kengät piristävät kokonaisuuden :)
VastaaPoistaKiitos kaunis<3
PoistaNo nyt on kyllä niin kaunis kokonaisuus että! Tässähän on aihan kaikki just mun makuun. Tähdet mielestäni toimivat edelleen, etenkin huiveissa.
VastaaPoistaKiitos Dahlia<3 Taitaa todella olla ihan sun värejäsi nämä...:)
Poista