lauantai 1. elokuuta 2015

Kesäkorut ja lauantailinkki - Summer jewelry and saturday link...





Jo muutaman kesän ajan olen antanut itselleni luvan ostaa jonkun alekorun kesäloman kunniaksi. Tänä vuonna se vaan tapahtui hyvissä ajoin paljon ennen kesälomaa kun bongasin tämän rannekorun ja korvikset alesta alle puoleen hintaan. Rannekoru maksoi muistaakseni n.15 euroa ja korvikset ehkä 8 euroa. XL-kokoisen ongelma on nimittäin myös suhteessa paksut ranteet, ja rannekorun löytäminen ei aina ole kovin helppoa. Lisäksi ajan myötä hopeoidut korut jotenkin ihmeellisesti hapettuvat ja väri joko lähtee ja/tai muuttuu kummalliseksi ja koru lakkaa olemasta enää käyttökelpoinen. Pahiten se väri lähtee juurikin rannekoruista. Oletteko törmänneet samaan ongelmaan? 


Tässä rannekorussa on paitsi säätö, myös jo lähtökohtaisesti se on aika pitkä, joten se oli minun paksuihin ranteisiini varsin passeli. Hyvä alebongaus tällä kertaa. Ja värikin on tuollainen hillitty, joten käy melkein asuun kuin asuun. 



Alesta bongasin myös itselleni hauskan uuden kovakantisen kierrevihkon. Vanhanaikaisena nimittäin kirjoittelen asioita ja huomioita itselleni ylös. Muistilistoista nyt puhumattakaan! 

Lauantain linkki on tällä kertaa The Honeybee, jossa saamme nauttia kauniista kesäisistä asukuvista ja kesäfiiliksestä. Oikein kateeksi käy tuo lämmin muualla maailmalla! 

Ihanaa ja aurinkoista lauantaita<3 

I found this bracelet from a Sale in the beginning of the summer. It was under half price and just perfectly long enough to my xl-sized wrists. All and all a good buy! The color goes with any outfit and is perfect for the summer and winter. I also found a new nice notebook since my old one is almoust full allready. I prefer using notebooks instead of the phone or other apps. Im kinda old fashioned in that way... 

Saturday link is The Honeybee, enjoy the outfits and have a Great Weekend<3

14 kommenttia:

  1. Kauniit korut!
    Hajuveden käyttö ranteessa nopeuttaa tummumista, ainakin minulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Kivitikka<3 Tykkään eritoten tuosta rannekorusta. Tuossa hajuveden tummentamisessa on luultavasti perää. Olen yrittänyt viime aikoina laittaa hajuveden vähän ranteita ylemmäksi, koska on tylsä hävittää koruja kun ne ovat rakkaita ja tulevat käyttökelvottomiksi kerta kaikkiaan. Ikinä en suihkuta hajuvettä korun päälle, vaan aina tuoksu ensin ja korut vasta kun se kuivunut. Mukavaa aurinkoista lauantaita sinne<3

      Poista
  2. Kauniit kesäkorut olet bongannut ♥ Kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  3. Kauniit korut! Minulla on sitten se päinvastainen ongelma, sillä xs ranteilla kaikki käsikorut tahtoo tippua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M<3 Arvaan kyllä että pienikätisillä on juurikin tuo ongelma, rannekoruja pitäisii olla ainakin kahdessa mitassa niin olisi kaikille sopivia. Tuossa kun korua itselleni etsiskelin, huomasin että mallit vaihtelivat 18cm -21cm. Aika tarkkana sai olla, että osasi valita tarpeeksi pitkän.

      Poista
  4. Kauniit korut ja aivan ihana vihko! Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  5. Kauniita kesäkoruja, hopeiset korut ovat minunkin lemppareitani.

    Tunnelmallista elokuista lauantai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija<3 Jostain syystä hopeiset ovat tulleet lemppareiksi viime vuosina. Kultaisia edes harvoin enää katselen. Aurnkoista viikkoa<3

      Poista
  6. Kyllä on kauniita. Juuri mun näköisiä koruja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maiju<3 Sullekin taitaa paremmin sopia nämä hopeanväriset, onneksi näitä on paljon nyt tarjollakin! Aurinkoista päivää<3

      Poista
  7. Oi ihana mitä koruja! Todella kauniit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu<3 Näistä tulee pitkäaikaiset lempparit kunhan muista pitää tuoksut kaukana etteivät tummu! Aurinkoista päivää sinne<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)