sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Turhuusbudjetti - Vanity budget...







Lupasin kertoa teille jokin kerta minun "turhuusbudjetistani" ja nyt on se kerta. Olen nimennyt sen "turhuusbudjetiksi" sen vuoksi että sillä piti olla jokin nimi ja se on budjetti, joka koskee lähinnä meikkejä, ihonhoitotuotteita, tuoksuja ja kampaamotason hiustenhoitotuotteita, joita ei saa tavallisesta ruokakaupasta. Eli periaatteessa sellaisia asioita, joita ilmankin tulisin toimeen. Tosin, meikäläisen naama ei olisi sitten enää julkaisukelpoinen blogissa ja ehkä hiuksetkaan eivät olisi niinkään hyvässä kunnossa kuin nyt. 

Turhuusbudjetti syntyi taloudellisesta tarpeesta ja ajatuksesta että rahanmenoa "turhiin" kosmetiikkaostoksiin voi vähentää ja purkkien määrän kaapissa ei tarvitse olla tähtitieteellinen. Osittain siihen liittyi myös vähän ekologista ajattelua. Jos kärsit suuresta määrästä epäonnistuneita kosmetiikkaostoksia ja kylppärin kaapit ovat pullollaan turhia käyttämättämiä tuotteita, niin suosittelen tätä tapaa erittäin lämpimästi. Ajatus on siis ihan yksinkertainen. Jokaiselle kuukaudelle on varattu sama tietyn suuruinen määräraha kosmetiikkaostoksiin. Sitä ei saa ylittää, mutta jos siitä jää käyttämättä jonain kuukautena, saa tuon summan siirtää seuraavalle kuukaudelle ja joskus se on tarpeenkin, mikäli on jotain kalliimpaa hankittavaa. Summa kannattaa miettiä omalle kukkarolle sopivaksi ja siinä pitää pysyä, lipsuminen ei ole sallittua. Ensimmäiset kuukaudet voivat tuntua hankalilta, varsinkin jos on tottunut heräteostoksiin ja on herkkä sortumaan kiusauksiin. Pidemmän päälle siihen tottuu ja hankinnat muuttuvat järkeviksi ja tarpeellisiksi kun joutuu vähän miettimään mikä tuote on loppumassa ja koska sille on varaa budjetissa. 



Näissä kuvissa on lähes koko meikkiarsenaalini ja kaikki tuotteet ovat käytössä, enkä koe tarvetta juuri enempään. Kuvista puuttuu primeri, sellainen löytyy kyllä kaapista, mutta ei  kovin hyvä, joten sen hankinta on seuraavana listalla. 



Kun levittelin meikkini tässä julkisesti esille, huomasin että ylivoimaisesti eniten löytyy huulikiiltoja ja huulipunia, ne taitavat olla minun heikkouteni. Tosin todettakoon että ylläolevassa kuvassa kullanvärisessä hylsyssä keskellä olevalla Yves Rocherin lempihuulipunallani (Rose Petillant) on hintaa reilut 10 euroa. 


Luomiväripaletteja löytyy 3, joista kuvassa on kaksi käytetyintä, ripsivärejäkin omistan tasan kaksi, punainen putkilo kuvassa ja toinen minikoinen on jossain hukka nimisessä paikassa. En juurikaan käytä ripsivärejä, usein annankin niitä pois kun saan lahjaksi tai kylkiäisenä. Ripsien ja kulmien kestoväri on jotenkin niin paljon kätevämpi varsinkin eläinperheessä.



Poskipuniakin arsenaalista löytyy kokonaiset 3 kpl. Benefitin vihreässä pahvilaatikossa oleva Dandelion  highlightin powder/puna on "meikkaamattomana" päivänä riittävä hehkun tuoja poskille,  (sitä ei pysty laittamana liikaa, se on väriltään vaaleallekin niin mieto) ja normaalina päivänä käytän sitä poskipunan kanssa tuomaan vähän hehkua poskipäille. Kylmänsävyinen pinkki poskipuna on talvikäyttöön ja lämpmän sävyisempi kesään päivetyksen kanssa.



Meikkivoiteena toimii meikkivoiteen ja ihoa kirkastavan voiteen kombo, jossa sekoitan molempiä kämmenelle puolet ja puolet. Kotikäyttöön ja vapaapäiviksi on ihoa suojaava BB-voiteen tapainen Naked Skin, joka oikeastaan vain vähän tasoittaa ja tuo hehkua. Rasiassa oleva meikkipuuteri on kiireisille päiville ja korjaamaan meikkiä. 



Vartalon kosteutukseen käytän usein kuivaöljyä tai pumppupullossa olevaa kohtuullisen edullista Yves Rocherin vaniljan tai päärynän tuoksuista kosteusvoidetta. Nyt on käytössä arvontapalkintona Tiian Minäkö keski-ikäinen? blogista arvontavoittona saatu Melvitan kuivaöljy, joka on osoittautunut tosi hyväksi tuotteeksi.

Tästä oli tarkoitus tulla hieman lyhyempi postaus, mutta koska meikkien kuvaaminen oli niin hauskaa, niin postauskin vähän venähti. Jos jaksoitte lukea tänne saakka niin minkälainen arsenaali teidän kaapeistanne kosmetiikkaa löytyy? Onko teillä budjetti käytössä vai tuleeko herkästi heräteostoksia?

Couple of years ago I decided to put a lid on to unnecessary shopping of cosmetics and started my "Vanity budget". I have this same amount every month that I let myself to use on everything related to non-grocery shop cosmetics. I apply this budjet to cosmetics, salon hair products and parfumes. It works for me very well. I only buy when I actually need something and so unused cosmetics have stopped appearing on my shelfs. If I dont use the whole budget on one month it is moved to next month´s allowence for me to use. It was first hard to stay on a budget but once you get used to it, it really works! Im now very particular about what I buy and I buy only good and needed products. I often spent less in a month than the budget is and very often even buy gifts to friends and family with that same budget. And I have room in my shelfs...:) If you want to save money and be more ecological in your cosmetic shopping, this is a good way to do it.

4 kommenttia:

  1. Samanlaista budjettisysteemiä ei ole, mutta sen sijaan muuten olen aika hyvin onnistunut vähentämään jatkuvaa kosmetiikan hankkimista. noin vuosi sitten tajusin, että pari kertaa kokeiltuja sekä avaamattomia ja käyttöä odottavia tuotteita alkoi olla liikaa. Niinpä vähensin radikaalisti kosmetiikkaostoksia. Vieläkin teen heräteostoksia, mutta huomattavasti vähemmässä määrin. Kiva postaus. Mukavaa viikon alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna<3 Tuo kosmetiikkaostosten vähentäminen on varmasti paikallaan meillä aika monella. Fiksu ja järkevä päätös. Kosmetiikassa on usein sekin huono puoli, ettei se säily iät ja ajat vaan hapettuu varsinkiin avattuna. Minä joskus vieläkin kyllä syyllistyn siihen että ostan jotain tarjouksesta odottamaan vaikkapa että toinen voide loppuu, ja sitten osoittautuukin että se käytössä oleva purnukka kestää vielä iät ja ajat!

      Poista
  2. Ihana postaus ja ihanan näköistä kosmetiikkaa ja paljon <3 Nämä ovat aina mielenkiintoisia juttuja lukea. Aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tiia<3 Aurinkoa onkin pitkästä aikaa saatu tällä viikolla! Ja tuli kyllä tarpeeseen!!

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)