sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Spring Essentials I - pastels




Toimistoon



Takatalvi tuli kuin tulikin. Toivottavasti häviää yhtä nopsasti kuin ilmestyikin! Ehdin jo pestä vähän villavaatteita talvisäilöönkin, mutta tällä säällä kaivan ne kyllä esiin ja käyttöön takaisin. Luonnonmateriaaleissa kuten villassa on onneksi sekin hyvä puoli että paitsi ovat kylmällä lämpimiä, käyvät myös lämpimälläkin kelilla koska eristävät myös lämpöä. Kevääksi olen haaveillut pastellisävyisestä kashmirneuleesta, mutta edullisesti sopivia kokoja on aika vaikea löytää. Haaveilen paljon muistakin pastellin sävyisistä vaatteista kuten vaalenpunaisista farkuista ja kokosin tähän pari mieleistä kevätkokonaisuutta nettikauppojen edullisimmasta päästä vaaleiden farkkujen ympärille. Koitin valita vaihtoehtoja joista löytyy mahdollisimmat laaja kokokirjo, koska omasta kokemuksesta tiedän että harmittaa joskus kun näkee jonkun kivan vaatteen mutta kokoja onkin vain pieniä.  Linkkasin ne myös (toivottavasti linkit toimivat), enkä saa siis näistä mitään taloudellista hyötyä, linkit ovat omaksi muistilistaksi ja teidän iloksenne. 

Mukavaa talvista sunnuntaita! Luin muuten lääkärin vastaanotolla viime viikolla lehdestä että pakkasessa liikkuminen sulattaa rasvaa nopeammin kuin lämpimässä säässä!


Since the winter decided to come back, dreaming about the spring is the only thing to do. I gathered here couple of spring outfits while we are still strugling with the winter and snow. I enjoy the spring pastels every spring. Enjoy your sunday!

7 kommenttia:

  1. Pastelleja olen kovasti katsellut sillä silmällä , vaikka väreinä nuo eivät ihan parhaita ole itselleni. Mutta saahan niitä silti ihailla ;) Mukavaa sunnuntaita, takatalvesta huolimatta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anneaulikki. Pastellit on jotenkin kuitenkin niin keväisiä, vaikkei niitä ihan omiksi tunnistaisikaan!

      Poista
  2. Itse hyödynsin Sarin kollaasia, olen huono shoppailija ja harhailija,
    arvostan valmiita kokonaisuuksia, jotka joku on jo vähän miettinyt
    valmiiksi. Tilasinkin parit tuotteet kevääseen noista kollaaseista! :-)

    Pitkänä ihmisenä sain lapsuudestani traumoja, ja olen kotonani vain
    tarpeeksi pitkissä housuissa. Moni brandi on lopettanut parin vuoden
    sisällä long-mallistot, ja kysymys kuuluukin mistä löytää farkkumallisia
    (pliis, joissa olisi joku extra-kilke tai leikkaus) housuja joissa lahjepituus 86cm?
    Anyone?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh... mitä tilasit? Tilasin nimittäin itsekin yhden, kohta kuljetaan taas samanlaisissa vaatteissa...:D Kilkkeistä en tiedä, mutta nämä perusfarkut on toooosi pitkiä, mulla ne jää mutturalle nilkasta... http://www.ellos.fi/ellos-denim/tilda-farkut-lahjepituus-34-86-cm/347846?selArt=205430

      Poista
    2. Voisin arvata että yläkuvan laukun ja sitten tuon jakun...:)

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)