tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sinistä ja valkoista...


Viikko on taas jo ehtinyt tiistai-iltaan ja tässä vasta maanantain asu. Päälle pääsi vasta hankittu tunikamallinen tummansininen neulepusero ja siniset nilkkurit. Yleensä aika vähän kiinnitän itse huomiota omiin kuviini, niitä käsittelee jo rutiinilla, mutta näistä on sanottava että tumma sininen sopii kyllä blondille ehkä paremmin kuin musta. 
Viikko on alkanut kiireisesti ja nyt vasta ehdin tänne blogistaniaan. Maanantaina työpäivän jälkeen hölkkäsin (ainakin ajatuksissani) kiireesti ostolistan kanssa pitkin Kauppakeskus Kaarta, sielläkin oli jotkut kevätkarnevaalit. Tuntuu että niitä on nyt joka kaupassa ihan kyllästymiseen saakka. Kiitos ostolistan ja hyvän onnen selvisin sieltä ulos vajaassa tunnissa ja pakenin tänne maalle takaisin kurakeliin. Ja kyllä, meillä on vielä vähän lunta ja erittäin kuraista, vähänkään ohuemmat korot uppoaa tähän kuravelliin oikein kivasti...:D Onneksi alkuviikko on vähän kuivattanut hiekkateitä on joskus toivoa päästä kunnon lenkille. Nyt kuraisempana aikana on tyydytty koiralenkkeihin kallioisessa lähimetsässä. Kivasti sielläkin kunto kasvaa kun kiipeilee kallioita ylös ja alas. Huomenna jo viikko puolessa välissä! Jotenkin tuntuu että keväästä saa uutta energiaa, mutta osaltaan hieman väsyttääkin. Jospa huomenna saisi tulla suoraan töistä kotiin ja nautiskella koti-illasta ja saisin teille vähän kuvattua maanantaisia hankintoja ja ehkä vähän sisustusasioita joiden parissa olen viime aikoina askarrellut.
 Mukavaa viikkoa kaikille!

Navy and white is what I wore on monday. New woolen sweater and white jeans was a good combo for a blond. I had to do some shopping on monday and was grateful to get back home from the mall. Seems like every mall has some spring carnevals going on and so did the one I visited. I had a shopping list with me so I was in and out in less than an hour. Hopefully I have some time tomorrow after work so I can show you little what I actually bought. Its almous middle of the week so have a great rest of the week!


5 kommenttia:

  1. Sekä nuo valkoiset housut ovat kyllä sinulle tosi täydelliset :-D ja tietty tuo sininen väri vielä kokoaa asusteen hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Kivitikka. Kävin muuten hakemassa sitä Helmi kalustemaalia sävyssä Y370...:) kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Valkoiset houst tekevät kokonaisuudesta raikkaan.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kokonaisuus ja mitkä ihanat, ihanat kengät! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia! Olen tainnutkin tallustella näissä suurimman osan viikkoa...:)

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)