maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kevätjakku...





Terveenä töihin ja sairaana kotiin oli tämän päivän motto valitettavasti. Nyt se himputin kevätflunssa (ei siis influenssa) on jo täälläkin. Nämä kuvat on otettu tänään juuri ennen sänkyyn kaatumista. Aamulla lähdin kyllä mielestäni töihin ihan terveenä ja takaisin tulin sitten ihan täydessä flunssassa. Kiva, kiva, luulin jo että tänä keväänä säästyn moiselta kerrankin, mutta näköjään en sitten. Onneksi sitä varsinaista influenssaa ei ole töissäkään ollut sen epidemian nyt luulisi olevan jo ohi? 


Aamulla täytyy sanoa että keli kyllä vähän yllätti, meillä oli nimittäin pakkasta ja ensimmäiset asfalttitiet jotka tulivat vastaan olivat aivan peilijäässä, ilmeisesti keli oli yllättänyt täälläpäin myöskin suola-autot? No, siitäkin selvittiin hyvillä talvirenkailla ja Helsingissä olikin sitten jo lämpöasteita ja ajatelkaa yritti jo tulla valoisaa puoli 7 kieppeillä! Äkkiä se valoisa aika sitten pitenee kun kevät on näin pitkällä! Päivän asuna olikin viime keväänä hankittu kevätjakku ja sen kanssa vähän talvisempaa neuletta. Tykkäsin väriyhdistelmästä kovasti, farkut jouduin vaihtamaan jo pienempään kokoon ja näissä olikin sitten pidemmät lahkeet ja pitäisi keksiä mitä niille tehdään, tänään unohtuivat mutturalle kaikessa kiiressä ja flunssassa. Mitä teillä tehdään liian pitkille lahkeille? Kääritään? Lyhennetään? Vaiko annetaan olla rutussa? Tarkkasilmäisimmät varmaan myös huomaavat että hiukset ovat saaneet hieman vaaleita raitoja päälleen viikonlopun aikana. nyt aletaan viimein olla lähellä omaa väriä ja tummat värikokeilut jätän suosiolla. Blondina on ihan hyvä olla...:)
Nyt minä kömmin takaisin sänkyyn inkivääriteen kanssa ja toivottelen teille hyvää alkanutta viikkoa!



I left home to work this morning fit as a fiddle. At least I thought so, but little did I know. I came home early today in a flu it broke out in just a couple of hours. I really thought that I had missed all the that for this year but apparently not! Well, lets just hope that this doenst last very long. Todays outfit was a mixture of spring and winter. Mint or nearly aqua colored jacket and brown scarf and woolen sweater. I liked the color combo. Now Im getting back to to bed with my flu and cup of ginger tea. Hope you have a good week!

16 kommenttia:

  1. ♥ pikaista paranemista! Kaunis asukokonaisuus!

    VastaaPoista
  2. Joskus lyhennän , joskus saa olla rutussa vaan :) harvemmin käärin . Pikaista paranemista , kurjaa , kun sairastuit , muista levätä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä vielä kuumessa hissutellaan, mutta eiköhän se tästä. Luulen että ehkä annan olla rutussa lahkeiden tai sitten keväällä käärin ehkä vähän.

      Poista
  3. Sinulla tuota jalan pituutta piisaa, joten pieni ryppy nilkassa ei haittaa.
    Taitaa mennä muukin vaatekaappi uusiksi, pienempää pitää ostaa. Hyvä sinä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Hyvä minä on onneksi painonpudotuksesta huolimatta sen verran harteikas ja suuri joka suuntaan ettei ihan kaikki onneksi uusiksi mene ja kaapista löytyy hamsterilta vielä vähän vanhojakin. Nämäkin farkut kaivoin sieltä vaikka käyttämättömät ovatkin.

      Poista
  4. Flunssan häätösäteitä täältä lähetän. Sulle sopii tää valkonen väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maiju! vähän vielä lisää häätösäteitä tarvittaisiin...

      Poista
  5. Eipä uskoisi kuvista, että flunssa on iskenyt - niin säteilevän näköinen olet! Kiva väri hiuksissa. Raikas.
    Täällä myös kärvistellään taas kerran flunssan kourissa - nenä vuotaa ja kurkku on kaktuksia täynnä. Ja töissä olin minäkin. Ja varmaan huomennakin, jos ei kuume kamalan korkeaksi nouse;)
    Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivottavasti siellä on flunssa alkanut jo hellittää! Aika sitkeää sorttia tuntuu olevan ainakin täällä ja olo on kuin tiskirätilllä vieläkin. Tsemppiä myös sinne ja flunssan häätösäteitä!

      Poista
  6. Kylläpä vaalea jakku näyttää mukavan keväiseltä. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  7. Tuo valkoinen näyttää hyvältä! Sitä jotenkin aina ajattelee, että se kuuluu kesään, mutta kivahan tuo on. Paranemista sinulle! Itse tänään ajattelin, että säästyin flunssalta, mutta eipä kannata vielä hurrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Jakku on sellainen hyvin vaalean mintunvärinen oikeasti, mutta ei tahdo oikein kuvissa todellista väriään näyttää. Juu ei kanna ihan vielä hurrata sen flunssan kanssa, minäkin taisin hurrata liian aikaisin, mutta toivotaan ettei sinne kantaudu!

      Poista
  8. Kaunis asukokonaisuus! Kyllä tuo vaan toimii ympäri vuoden sanon minä. Täällä tosiaan on ollut lämmintä ja hyvä niin sanon minä. Nautin, jopa pikkukenkiä harkitsin eilen, houkutti todella paljon :)

    Pikaista paranemista ja hyvää tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia<3 Toivottavasti saadaan pian niitä pikkukenkäkelejä. Täällä on vielä aika rapaista ja vähän vielä lumipälviäkin.

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)