lauantai 27. lokakuuta 2012

Talvihankintoja ja muita pohdintoja...







Nyt taitaa olla sopiva keli näiden hankintojen esittelyyn. Ne on hankittu siis syksyn varrella jo aiemmin, mutta olivat hiukan talviset päätyäkseen esittelyyn silloin. Nyt kun aamu valkeni -10 asteessa ja ensilumi on maassa, on sopiva aika esitellä uudet UGG:it ja muutamat villaiset sukat..:) Tähän minulle poikkeuksellisen kalliiseen hankintaan oli puhtaasti syynä se, että olen varsinainen vilukissa. Jos jalat palelevat, palelee koko ihminen. 

Normaalisti en todellakaan tee näin kalliita hankintoja, mutta tässä kohtaa lämpö voitti muut asiat. Monta talvea kaikenlaisissa jalkineissa paleltuani halusin lämpimät saappaat. Harkitsin pitkään Emujen, Ugg:ien ja BooRoo merkkisten väliltä, mutta lopulta päädyin näihin, koska Emuissa oli mielestäni sivulta hassun näköinen 2-värinen pohja ja BooRoo:n laadusta ei ollut varmuutta. Lisäksi silloin kun nämä hankin, niistä sai Spartoon sivuilta 20% alennusta. Nämä ovat siis Classic Short väriltään Chestnut. Juuri ja juuri mahtuvat pohkeesta, tosin sisäkarva varmaan litistyy hieman käytössä.



Uggeista on varmaan yhtä monta mielipidettä kun on ihmistä. Jotkut ostavat niitä statuksen vuoksi, jotkut ulkonäön, toiset inhoavat yli kaiken ja muotia ne ovat toisten mielestä aina ja toisen mielestä eivät koskaan ja missään tapauksessa. Minä en oikein pidä tuosta status-ajattelusta ja ottaisin todennäköisesti nuo kantapään nimiläpyskätkin pois jos voisin. En koe mitään lisäarvoa itselle siitä että jonkun kalliimmat vaatteen tai huivin merkki vilkkuu muiden silmissä. Kalliimpien huivienkin nimilaput otan joko pois tai käännän niin etteivät näy. Jonkun mielestä ehkä outoa, mutta minusta on kiusallista kun ihmiset kyselevät mistä ostit, mitä maksoi.

Stockan hulluilla päivillähän oli muistaakseni UGG:in mini Bayley:t tarjouksessa ja niistä käytiin työpaikallakin mielenkiintoista keskustelua. Paras juttu niihin liittyen oli se kun joku kysyi "onko kiva kävellä kuolleet lampaat jalassa?" Tuohon voin vastata että KYLLÄ! Lämpö voittaa tässä kohtaa kirkkaasti. Ei kai kukaan kysele nahkakenkiä ja saappaita käyttäviltä että onko kiva kävellä kuolleet lehmät jalassa??? Käsittääkseni lampaat elävät ulkona aika vapaata ja lampaan näköistä elämää siitä varmasti nauttien laumassaan, ei niitä pidetä missään ahtaissa sisätiloissa kylki kyljessä toistensa kanssa. Eläinystävänä ajatus vapaasta elämästä tuo minulle hyvän mielen, vaikkakin päätyvät langaksi, ruuaksi ja nahkaksi vapaan elämänsä jälkeen.

Sukat kuvassa ovat Norlynin villaiset, joissa 62% villaa, niitä haalin myös tänä vuonna, koska puuvillasukka ei vaan lämmitä tarpeeksi. Ikäkysymyskö? Vuosikaudet olen kävellyt kesät talvet puuvillasukissa, vaan ei enää! Villasukat kuvassa ovat omaa tuotantoa. Novitan paksusta Isoveli-langasta. Siitä valmistuu nopeasti lämmintä. Tälläisiä pohdintoja siis tänään kylmänä ja talvisena sunnuntai aamuna. Oli välillä tosi kiva kuvata vaihteeksi tuotekuvia ainaisten asukuvien vaihteluksi. 


Ihanaa talvista launtaita kaikille! 

 

 

"I have done lot of warm shopping this fall, this is the first time that I actually spent this much money on boots, but UGG boots should be one of the warmest in the market. In this age I appreciate warmth over the look. Im guessing there is as many opinions about UGG shoes as there are people. Some consider them fashion allways some dont. To me its not about that, its about the warmth and quality. I usually dont spent this much money on boots  but these happened to be on Sale in Spartoo net pages about a month ago. I got 20% off so Im very pleased. I also have bought lot of woolen socks and also been knitting warm socks myself. Those striped ones in the pics I have made. This winter I absolutely refuse to feel cold! This morning was the coldest yet. When I woke up around 7am it was still -10 degrees celsius here."

Have  a nice Saturday!


4 kommenttia:

  1. UGGit rulettaa! Minulla oli omat jalassa pitkästä aikaa tänään kauppareissulla ja olivat ah niin ihanan lämpimät nyt jälleen kun pikkupakkanen paukkuu. Eli suosittelen kaikille LÄMPIMÄSTI :)

    Vai että kuolleet lampaat, miksi työpaikoilla ei kommentoida erikseen sitä kun lähes kaikilla "kuolleet naudat jaloissa"? ;D

    Nähdään ensi viikolla, mukavaa viikonlopun jatkoa.

    -Ullis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin rulettaakin...:D Täällä on taas -8 ja meinaan laittaa UGG:it koiralenkille jalkaan. Jalkojen palelu loppuu nyt...:)) Vielä kun keksisi mitä päähän laittaisi julkisille paikoille kun päätäkin jo tuolla paleltaa!

      Hyvää sunnuntaita! Huomenna nähdään!

      Poista
    2. Mieli halajaisi sellaisia harmaita, palmikkoneulevartisia UGGeja.. mutta en tiedä tulisko niitä käytettyä "tarpeeksi" hintaansa nähden. Sen vuoksi jääneet hankkimatta vielä.
      Heh..naurattaa tuo kuolleet lampaat jalassa-kommentti. No härtsyykkeli, miten tosiaan nahkakengät, laukut tms..hoh hoh..

      Poista
    3. Samoja palmikkoneulevartisia olen minäkin ihaillut, vaan ajattelin että tuollainen perusmalli käy kaikkeen. Palmikot on hurjan kauniit! Minä perustelin hankinnan itselleni niin että kun olen "jo" tämän ikäinen niin ne kestää mulla eläkkeelle saakka...:D
      Kuolleet lampaat jalassa oli musta niin hauska kommentti! Nuoret on ihanan mustavalkoisia...:)) Katsotaan mitä sanovat sitten kun ilmestyn töihin "kuolleet lampaat" jalassa...:) Mielenkiinnolla odotan.

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)