Pikaheipat taas täältä
helteestä.
Takana alkuviikosta
kesän vatsatauti, muutamat pitkät koulutuspäivät ja edessä juhannus jo ensi
viikolla. Mihin ihmeeseen aika on karannut?
Työ ja koulutuspäivät
ovat nielleet aikaa ja loppu on mennytkin sitten pihalla ja muuten ulkona
keleistä nauttien. Tuntuu että on ihan pakko päästä olemaan niin paljon ulkona
kuin ikinä mahdollista näillä keleillä. Pienikin pätkä turhaa sisällä olemista aiheuttaa
melkeinpä ärtymystä. Viime ja toissakesän kylmät ja sateiset kelit ovat vielä
niin hyvässä muistissa että ei haluaisi antaa yhdenkään aurinkoisen päivän
mennä hukkaan. Onnelliset ne joilla on ollut loma nyt. Kateellinen täällä vain
haaveilee.
Tänään muuttuikin taas
säätiedotuksissa ääni kellossa ja Juhannuksesta luvataan kylmää sateista ja
tuulista, jopa myrskyyn saakka. Se tuntuu ihan lohduttomalta ajatukseltakin
näiden aurikonkopäivien jälkeen!
Muutaman vuoden vanha
bleiseri ja siniset farkut sen kaverina ja mokkasiinit jalassa. Tässä on yksi
viikon luottoasuista, vielä viikko sitten varjossa ollut syreenikin jaksoi
kukkia. Katselin tuossa puolella silmällä tämän vuoden jakkuja ja tuntuu jotenkin
vuodesta toiseen helma lyhenevän. Näyttää toki ihan kivalta ja sporttiselta,
mutta näin pitkän on turha haaveilla kovin lyhyestä normimallisesta
bleiseristä. Näyttää äkkiä siltä että jakku loppuu kesken. Olen kovin
tyytyväinen että näitä "vanhoja" löytyy muutamassakin värissä
vaatekomerosta.
Yhden yhtä uutta
vaatetta en ole tänä kesänä ostanut, parin viimeisen vuoden jälkeen
kesävaatteet tuntuvat ihan uusilta kun muutamaan vuoteen ei hellevaatteita ole
päässyt käyttämään. Viime kesänä en edes kaikkia ottanut esille, ei niitä
kylmässä ja sateessa paljon tarvinnut.
Miten siellä ruudun
toisella puolella helteiset viikot ovat sujuneet?
Ensimmäiset
pionit ovat avanneet kukkansa, hirvittää miten niiden käy ensi viikon
myrskyissä ja sateissa...
My work uniform and
go-to uniform lately has been blazers in feminine colors mixed with either blue
jeans and moccasins or mixed with white jeans and tennis shoes.
Warm weather has
been constant so far, now just right before the Midsummer Fest next week that
weather forecast has changed so today is the last sunny day off-work for me for
a while and Im heading outside to enjoy it!
Kesäinen asu ja kateellisena sitä katselen, sillä omat kesäisimmät vaatteeni ovat tällä hetkellä "säilössä" remontin tieltä ja päälläni vaihtuu vain musta toiseen mustaan;) No - onneksi älysin pari kesäisempää mekkoakinn pakatessa pelastamaan ja niille on kyllä ollut nyt käyttöä.
VastaaPoistaHarmitus sentään, jos juhannussäät ovat surkeat! Menemme Sauvon farmille ja vaikka siellä onkin kaikki mukavuudet ja lämmintä, oli juhannuksen aktiviteetit suunniteltu ulkona vietettäviksi.
Hyvää uutta viikkoa sinulle, Sari <3
Kiitos Lady<3 Vaaleat sävyt taitaa olla vähän suosikkejakin täällä läpi vuoden. Ja mustahan on aina tyylikäs. Taitaa tänäkin vuonna tulla aika tyypillinen juhannussää. Koleaa kai on luvassa, joten lämmintä päälle, kyllä ulkona oleminen aina sisätilat voittaa varsinkin tällaiselle konttorirotalle se on ihan luksusta! Toivottavasti ei sada ihan niin paljon kun on luvattu, olisi niin kiva nauttia pionien kukinnasta vielä hetki.
PoistaLämmintä ja ihanaa Juhannusta sinulle!
Nätti ja rento asu. Just hyvä ja monikäyttöinen.
VastaaPoistaHarmittaa tosissaan, jos juhannuksena tulee taas perinteiset juhannuskelit eli sadetta ja kylmää tuulta. Plääh. Tuntuu niin tylyltä kontrastilta tähänastiseen, että miten sitä enää moiseen edes sopeutuu. Mutta toivotaan, että ennusteet vielä kerran kääntyy päälaelleen ja saadaankin nauttia auringosta ja lämmöstä.
Hyvää juhannusta jokatapauksessa <3
Totta viserrät ei meinaa kyllä tottua tähän "kylmään" kun pääsi tottumaan jo siihen 27 asteeseen, mitä meilläkin täällä piteli. Ihme kyllä se tuntui kivalta eikä useinkan tukahduttavalta niin kuin joskus käy. Vielä vähän täälläkin jännitetään juhannuksen säätä, toivottavasti aurinko edes vähän hellii meitä! Vaan sen verran olen tullut mukavuudenhaluiseksi että jos tulee mummoja taivaalta niin sitten vietän juhannusta suosiolla sisällä!
PoistaLämmintä juhannusta, jossei muuten niin villanutun kera!
Ihana asu! Voi kurjuus tuota vatsatautia, sinua nyt koetellaan. Mutta hei toivottavasti tulee ihana juhannus säistä huolimatta <3
VastaaPoistaKiitos Tiia<3 Kotoilujuhannus täällä jatkuu vielä tämän päivän, sitten takaisin töihin ja lomaa odottelemaa!
VastaaPoista