sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Vähän vaaleanpunaista ja kuulumisia - Little pink and what´s going on...








Heipat taas täältä sulavan lumen keskeltä. Nyt sitä meillä taas on, vaan litisee ja lätisee tuolla märkyyttään. Minä jännään että ehtiikö se sulaa kaikki pois kun säätiedotus on vähän epämääräinen. Perjantai ip kun lähdin Helsingistä töistä ajamaan kotiin, ei stadissa käytännössä ollut lunta enää yhtään ja aika pitkälle sai ajaa ennen kuin tuli valkeaa oikeaa lunta, mutta meillä sitä oli! Ihan sellainen satumaa. Sitä oli vielä puissa ja oksissakin kiinni vaikka oli tasan 0-keli. Hirveän ruuhkan vuoksi en ehtinyt kotipihaan niin ajoissa että olisin saanut edes vähän hämäräkuvia tuosta ihanuudesta. Tuntui melkein häpeälliseltä ajaa kuraa tippuvalla autolla puhtaan valkoiselle pihalle.

Valkoisessa joulussa sitä vaan on jotain taikaa. Vaikka ei tänä vuonna oikein joulua varsinaisesti juhlitakaan. Varmaan juurikin pitäisi, mutta tämä syksy, sairastelu ja pimeys on vienyt mehut lähisuvultakin, niin nyt vaan mennään tällä tavalla. Ilman paineita. Eilen anopin ja avokkinsa kanssa joululounaalla ja viikolla kuuntelemaan Cantores Minores kuoroa. Siinä tähänastiset joulusuunnitelmat. Sitä tehdään ja sinne mennään mihin nenä näyttää ja töiden päälle jaksetaan. Oikeasti aika paineeton olo.
Hyvällä tavalla. 

Yksi lempiasuista vapaa-ajalla on ollut keväällä alesta hankittu villainen neule ja vanhat revityt harmaat farkut. Vähän vaaleutta viimeaikaisten tummien työasujen lomaan. Viime viikon väri töissä kun oli lähinnä musta. Vaaleanpunainen eri sävyissään taitaa aina vaan olla yksi lemppareista. Tämä neule on ehkä vaalea vanha roosa? Ei ihan mikään kylmä vaaleanpunainen. 









Testasin pihalla jospa laittaisi joulukoristeita talon edessä olevaan kääpiökuuseen tai kuusiin, jospa kissat eivät huomaisi niitä ulkona. Päädyin kuvailemaan vähän sitä sun tätä...

Sisälle kuusen tuominen on eläinperheessä hieman hankala ajatus. Voin sieluni silmillä kuvitella miten kissat yöllä saavat päähänsä leikkiä koristeilla, kiivetä kuuseen ja kaataa sen...

Rauhallista joulunodotusta<3 




Is there a life without pink? I don´t think so. There´s a huge variety of pink shades, Im pretty sure these is something for everyone. This woolen sweater (superwarm btw) is from last Spring Sale. And I discovered my old ripped grey jeans with it. Comfortable outfit for a free time. 

I been waiting for frost to settle and save some snow but since friday its been slowly melting away. When I got home from work friday, the scenery here looked like a snowy wonderland but since it was allready dark I didnt have time to take pictures. 

I think this year Im going to decorate one of our baby spruce with Christmas decorations so that cats will not have any funny Ideas inside the house... Much safer that way. 

Only 7 nights untill Christmas Eve<3 

2 kommenttia:

Kiitos kun jätit viestin...:)