tiistai 29. elokuuta 2017

Rennosti syksyyn - Casually towards Autumn...










Minä nyt vaan päätin (siis neljän tunnin yöunien jälkeen) että syksy saa alkaa rennosti, rennoissa vaatteissa ja stressaamatta työasioista. So far so good, vaikka olo ei ollutkaan paras mahdollinen ei tänään eikä maanantaina univajeen vuoksi. Kestää taas aikansa ennen kuin tottuu uuteen rytmiin.

Minähän lähden töihin useinmiten klo 5.30... Joo, liukuva työaika on kyllä, mutta kun ajettavana on kaikki ne ruuhkaisimmat pääkaupungin väylät niin ei todellakaan huvita viettää yhtään ylimääräistä minuuttia niissä. Ja kun nyt lomalla olevan hovikuvaajan työpäivä useinmiten alkaa vielä aikaisemmin niin eihän me nähtäisi toisiamme koskaan jos rytmi olisi ihan erilainen. Kokemusta siitäkin löytyy. Joskus aikanaan hovikuvaaja teki pelkkää iltavuoroa ja tuli kotiin juuri kun minä olin jo menossa nukkumaan,  juu ei... Se ei tee hyvää parisuhteelle. 

Siispä maanantaina (ja tänään) ylös, ulos ja töihin 4 tunnin yöunien jälkeen. Vaati pikkuisen venymistä, varsinkin tänään kun iltapäivällä töissä alkoi jo tuntua että on taju ihan kankaalla eikä tiedä onko tulossa vai menossa. Kyllä se siitä. Tänään menen ajoissa nukkumaan ja huomenna on onneksi etäpäivä, joten ei tarvitse lähteä ajamaan heti aamusta. 

Kuvissa on uusi rento minä... heheh. Ainapa tuo minun pukeutumiseni on rentoa, mutta korvien väli aina ei. Nyt annoin syksylle jo vähän etuajassa periksi ja laitoin töihin sen uuden vihreän villaneuleen, enkä hetkeäkään katunut, koska univajeessa se suloisesti lämmitti töissä lihaksia. Jotenkin olen myös nyt tykästynyt käyttämään tuota konjakin väristä lötkölaukkuani, josta kovasti tykkään. Näin saman laukun muuten tämän syksyn muotivärissä vihreänä eräässä nettikaupassa, kylläpä näytti hyvältä sekin. 

Tänä syksynä silmää miellyttää vihreän ja beigen sävyt. Yhtään ei kyllä täällä nappaa tämän syksyn villitys kuosimekkoihin ja puseroihin. Mikä siellä ruudun takana tuntuu lempparilta syksylle? 

Oletteko huomanneet instakin on jo täynnä aivan syötävän ihania neulekuvia? Paljon näyttää olevan nimenomaan patenttineuletta.

Kivaa tiistai-iltaa, täällä alkaa tulla nukkumatti<3 



One of this years Fall trend colors is green. No complaints about it here since I love green. It feels natural and I also love the way it goes with so many colors like black, beige, pink... numerous choices with green. Or you can simply go tonal with green or greens... 

I decided to start my working days with casual and warm outfits like my new green sweater. I love the warmth of real wool, there is a huge difference between wool and other materials. Mothers were not so far off telling us as kids to wear warm wool. There is much truth to it. I feels warm but almoust never too warm. Strangely enough.. 

What are your favourite colors this Fall? 

Enjoy your Week<3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit viestin...:)