torstai 13. huhtikuuta 2017

Lipaston tuunausta - Home DIY...





Moni lukijoista tietää että meillä on aina jokin projekti kotona menossa, tai oikeastaan 100 suunnitteilla, pari tekeillä ja loput odottavat jaksamista, inspiraatiota tai lopullista toteutusta.

Useinmiten täällä joku asia odottaa maalia, niin nytkin. Sain itselleni Tori.fi:stä annetaan pois-lipaston kun olen etsinyt eteiseen vähemmän massiivista huonekalua kuin vanhat senkit, jotka siinä ovat tähän asti olleet.

Lipasto oli saapuessaan aivan järkyttävän näköinen, joku oli maalannut sen valuvalla tummanruskealla petsillä ja pakko tunnustaa että varmaan 6-vuotiaskin olisi maalannut sen paremmin. Siinä oli enemmän valumajälkiä kuin itse maalipintaa.



Tarkoituksena oli maalata se valkoiseksi, mutta hionnan jälkeen se näytti meistä molemmista niin hauskalta keskeneräisenä, että se toistaiseksi saa olla juuri sellainen kuin nyt on. Ehkä hion sitä vielä vähän enemmän. Sisälleen se kätkee tällä hetkellä monta eteisessä esillä roikkunutta asiaa, jotka ovat kaivanneet laatikoita. Siellä on mm. tällä hetkellä käytössä olevat huivit ja kaulaliinat, pikkulaukut ja silmä- ja aurinkolasit jne... Olen jopa osannut pitää eteisen siivona ja laittanut tavarat aina sinne kotiin tullessani. Ensimmäisen kerran ikinä meillä on siisti eteinen!





Ja niin kuin usein käy, laitat yhden paikan ja vieressä oleva alkaa huutamaan laittamista. Eteiseen jäi liian monta eri sävyistä ruskeaa ja lipaston vastapäinen vanha korihyllykkö sai siitä syystä myös uuden maalin päälleen. Valkoisen. Hovikuvaajan joudun värväämään siihen hommaan kun ei tällä niskalla vielä kumarrella, onneksi mies suhtautuu uskomattoman joviaalisti vaimonsa sisustusoikkuihin. Korit jätimme vielä ruskeiksi ja tunnustelen miltä se alkaa silmään näyttää. Mahdollisesti niiistäkin tulee valkoiset. Eteinen saa nyt selvästi vähän enemmän valoa, se on pitkään ollut talon pimein paikka sillä vanhat tummat senkit ovat imeneet kaiken tulevan valon. Molemmat tummat perintösenkit on nyt tuomittu kierrätykseen ja saan joskus vielä hallista/eteisestä omannäköiseni.




Olen tosi tyytyväinen. Halli/eteinen on nyt kumpaankin suuntaan levollisemman näköinen ja valoisampi. Valon määrä varsinkin täällä maalla jossa syksyt talvet on umpipimeää on tosi tärkeä. Puhumattakaan siitä että ikänäkö alkaa jo vaatia enemmän valoa kuin nuoret silmät.

Onko teillä kotona sisustusprojekteja menossa? Ja minkälaisia?

Viikon viimeinen työpäivä pulkassa ja Pääsiäinen alkamassa.

Hyvää Pääsiäistä kaikille<3




I got this recycled drawer for free and I was planning to paint it white. While sanding the old dark brown I kinda fell in love with the unfinished look and so did hubby. So for now, it stands there unfinished to give little country vibe to the hallway. I have not made the final decision about its color yet. What do you think?

Since after the new item my eye caught a bit too many shades of brown in the hallway I just had to paint one of the other small drawer white. This is a thing that happens often. You alter one thing and the next one starts screaming new pain too.... I dont mind. I love white and lately I tend to paint everything white. Mostly its about the light. We dont get too much light into the house so white furniture just gives more  light.

Would you paint the drawer white or leave it as it is?

2 kommenttia:

  1. Vau, onpa ihana tuo lipasto! Valkoisella saa kyllä kummasti piristystä vanhoihin huonekaluihin. Jossain vaiheessa halusin kaikkien huonekalujen olevan puunvärisiä, mutta kyllä nykyään pidän enemmän vaaleista tai tuollaisen "rustiikkisen" tyylisiksi tuunatuista.

    Eilen revittiin pois koko kylpyhuoneen (15 m2) sisutus ja seinätkin menee pinnoiltaan uusiksi. Pikku projekti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eikö olekin helmi? Joskus epätäydellinen on just se paras. Lipasto on vielä unelma siinä mielessä ettei siinä ole lainkaan mitään vetomekanismeja, kiskoja tai muuta rompetta, vaan ihan rehelliset puulaatikot jotka lepäävät omassa puupesässään. Kaikki laatikot saa siis helposti irti ja tuunattua ja myös kuljetettua tarvittaessa. Simppeli ja helppo kaveri.

      Vau, on teillä rempat menossa! Mulla pukkaa jo hikeä kun pitäisi pari laattaa irroittaa ja kinnittää uudelleen, enkä tunnu sitäkään saavan aikaiseksi...:)) On teillä työ edessä, mutta lopputulos on varmaan sen arvoinen. Kylppärissä vietetään yllättävän paljon aikaa ja jos se on kaunis ja toimiva, helpottaa se arkea kummasti. Kivaa Pääsiäistä sinne<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)