Kotiräpsyt on minusta oiva nimitys tuolle harrastukselle, jota joskus kotona teen ihan hetken mielijohteesta. Räpsin nimittäin valokuvia. Inspis tulee milloin mistäkin. Se voi tulla auringonvalosta, joka siivilöityy kauniisti verhon läpi, kauniista kortista kirjoituspöydällä (sokeriset ja joskus kitkerätkin tai surulliset elämänviisaudet ovat pieni paheeni), valon osumisesta kauniisti maljakon kaiverrettuun tekstiin tai viimeisistä auringonsäteistä koiran nenän päässä ulkona. Periaatteessa ihan mistä vaan.
Se on oikeastaan mun juttu, joka on ollut jo kauan ennen kuin blogeja oli edes olemassa. Olen räpsinyt kuvia niin kauan kuin pystyn muistamaan. Ennen blogeja pidin kuvapäiväkirjaa. Siihen liimasin ottamiani kuvia tarinoiden seuraksi. Tuolta se löytyy lipaston kätköistä vieläkin...
Sisustusbloggaajien tasolle en koskaan yllä eikä tämä räjähtänyt huusholli näytä ikinä walkoisen huvilan kauniilta olohuoneelta tai sisustuslehden hurmaavalta kannelta... Ei vaikka kuinka toivoisin. Olisihan se ihanaa. Vaan pikkuhiljaa konmaritetaan ja koitetaan saada harmoniaa. Sitä ehkä eniten sisustukseen toivon. Ja ajatuksia herättäviä yksityiskohtia. Persoonallisiakin. Ehkä sitten eläkkeellä? Vaan oletteko huomanneet että juuri missään sisustusblogissa ei koskaan näy yhtään henkilökohtaista tavaraa tai valokuvaa? Olen kiinnittänyt siihen oikein huomiota. Ei kuvaa mummosta, ei lapsista, ei lasten piirustuksia seinällä. On kuin niissä voisi asua kuka vaan... En kritisoi, tykkään neutraalista ja rauhallisista väreistä, kunhan huomioin vaan.
Muistoja ei pidetä enää esillä.
Meillä muistot ja elämänviisaudet saavat olla. Sotkuisella meikki- ja korupöydälläkin. Sulassa sovussa elämänviisauksien kanssa. Siihen ei konmarittaminenkaan ole päässyt vielä vaikuttamaan.
Mennyt vuosi on ollut aika raskas. Hyvä vuosi, mutta kaikenlaista ylimääräistä sairautta ja kipua on mahtunut niin omaan kuin läheistenkin elämään. Kun katson vuotta taaksepäin, paljon on tapahtunut. Hyvää ja huonoakin mahtuu joukkoon. Työ on itseltäni imenyt todella paljon voimavaroja. Aina alimiehitetyllä tiimillä taistellaan aikaa ja tekemisen paljoutta vastaan. Tuntuu ettei johdossa ihan aina edes ymmärretä kuinka paljon meillä joustetaan ja hulluna hosutaan että edes välttämätön ehdittäisiin. Mutta se on päivän trendi se. Ei kuulemma saisi valittaa. Voisi olla ettei töitä olisi lainkaan. Ja niinhän se toisaalta on, mutta toisaalta rajansa on jokaisen jaksamisellakin.
Uskon että sisustaminen, pienen kivan laittaminen kotona, jopa konmarittaminen on vastapainoa sille hulluudelle ja kaikkimullehetinyt-kertakäyttömaailmalle, jossa eletään juuri nyt. Miksi ihmeessä ihmisten pitää päästä ruokakauppaan sunnuntai-iltana klo 23? Eikö vähempikin riittäisi? Eikö olisi kiva jos ruokakaupassakin töissä olevat saisivat aikaa perheelle? Sille kaikkein tärkeimmälle? Ja levolle? Ja rauhoittumiselle? Laiskuus ja lepo ovat kaiken luovuuden isä ja äiti. Ei voi kehittää tai luoda uutta jos hoippuu koko ajan jaksamisen rajamailla.
Ja mistä kumpuaa se ihmeellinen ikärasismi, jota tämä aika viljelee ja lannoittaa? Ile Jokinen on liian vanhan Novaan ja Marko Bjurström liian vanha Bumtsibumin juontajaksi? Oikeasti? Varmaan minäkin olen bloggaajana jo ikäloppu. Lähempänän 5-kymmentä kuin 4-kymmentä kuitenkin jo...
Siltikin rakastan luoda ja räpsiä kuvia kauniista tai mielenkiintoisesta. Välillä meillä kuuluu pelkkää räps, räps, räps ja räps ja hovikuvaaja huutelee että mitä sä TAAS siellä oikein kuvaat?
Ja tuloksen näette täällä välillä blogissakin. Onhan se sentään jotain vaihtelua ainaisille asukuville ja samalle naamalle.
Tällaisia ajatuksia tänään. Kiva kun olette siellä<3
Ruudun toisella puolella. Kaukana, mutta kuitenkin lähellä.
Tätä blogia on ollut kiva tehdä kanssanne. Ja vielä jaksan jatkaakin tätä.
Juuri siksi.
Im not even going to pretend that I can actually write down all the above in fluent english. And even if I could you would probably fall asleep before getting to the end of it.
My dear hobby has always been taking photos and keeping a photojournal. Even before blogs were invented. I get my inspiration from everything around me. Sun through the curtains, memories, beautiful card with quotes. ( I love quotes, but that you allready knew) The finnish quote in that first photo says loose translated:
Im not going to wait until the next friday.
.Not until the next vacation.
Not until the next paycheck. Not until the next trip abroad.
Not until the next boyfriend or until loosing weight.
My little moment of happiness is right here and right now.
And if you are wondering what brought this up right now, its because Im tired. Its been a busy year with lots of stuff happening, lots of joy, lots of sadness and without a doubt too much work. And frankly, Im not so sure if I love the path the world is heading. It feels like everything happens in express speed. People dont matter enough anymore. Everything is business. I need to slow things down and sees the day. Right now. Right here. This is the only life we get. You can either live it wisely or you run with the crowd. Im choosing me. And the family and the friends and want to live in a moment. But Im still going to continue blogging. Im just going to write some of these non-fashion posts as well every now and then. And hope you will still stick here with me guys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit viestin...:)