lauantai 19. syyskuuta 2015

Vaalenpunaista viikkoa sumussa ja lauantailinkki - Pink in a haze and saturday link...





Ensimmäisen kuvan sumu on tietysti peräisin auringonvalon ja ilmankosteuden yhdistelmästä. Näyttää ihan yhtä sumuiselta kuin mennyt viikkokin. Jos joku kysyisi minä päivänä tällä viikolla nämä kuvat on otettu, en osaisi vastata. Viikko on mennyt sumun ja väsymyksen keskellä, selvityen uudessa tai vanhassa (riippuu näkövinkkelistä) taudissa työpäivistä ja lukemattomista arkisista asioista. Onneksi sentään ymmärsin että moinen väsymys ja edelleen jatkuva yskä ja kuumeilu ei ole ihan normaalia ja kävin lääkärissä. Uuden antibioottikuurin aloitin eilen kun 11-tuntisen etäpäivän jälkeen loppui kertakaikkiaan veto. Eikä mikään ihme. En siis todellakaan normaalisti tee mitään 11-tuntisia työpäiviä, mutta koska lomailen ensi viikon, oli vaan pakko saada edes osa työasioista siihen malliin että pystyy jäämään lomalle. 

Viikkoon on mahtunut auton hajoaminen tien päälle, raitoja hiuksiin, lukemattomia palavereja, koulutuksia, kaaosta töissä, etäpäiviä parikin kappaletta ja remonttia kotona, ylimääräisen tavaran raivaamista, pyykkivuoria, koiranpesua, lyhyitä yöunia ja loputonta selviytymisen tunnetta. Nyt jälkeenpäin katsottuna sulaa hulluutta. Pitäisi ymmärtää levätä puolikuntoisena. Kolmena iltana olen avannut kotikoneen vastatakseni teidän kommentteihinne ja lopulta sulkenut sen kaiken kaaoksen jälkeen ja ryöminyt suosiolla sänkyyn. Onneksi on olemassa silmäpusseja pienentäviä voiteita!

Kaikesta huolimatta ihan pelkkiin syksyn väreihin en ole vielä suostunut pukeutumaan, vaan vaaleanpunainen takki on ollut lämpimille aamuille pieni piristys. Uusi neule on pelastanut muutaman huonon asupäivän lämmöllään ja ihan paras yhdistettynä edelleen vaaleisiin farkkuihin. Kylminä aamuina olen kääritynyt jo villaiseen ponchoon. Miten siellä ruudun toisella puolella on selviydytty viikosta? Joko syksyvärit on otettu käyttöön? 

Lauantain linkkinä ihana ja pirteä (olen kateellinen moisesta pirteydestä!) The Closet Crush, josta aukeaa heti ihania pirteitä asuvinkkejä. 

Leppoisaa lauantaita<3 


This week has gone by in a haze. Both outside and inside my head. I havent been able to shake this still ongoing flu and just started another set of antibiotics after a totally crazy week. So much going on both at work and at home that its been like long survival test with not enought sleep and rest. Im vacationing next week so I had put in some extra hours yesterday and after this week Im totally wrecked. 

Its been a warm autumn week so I desided to chear it up with a little pink instead of totally transfering to autumn colors. What do you think about pink and white after the Labour day? 

Saturday link is perky and beautiful The Closet Crush, I totally enjoyed the outfits and got a few ideas to borrow from there. 

Enjoy your weekend<3 

6 kommenttia:

  1. Palaverit, koulutukset, kaaos töissä ja runsaammin iltamenoja, kuulostaa ihan liian tutulle. Tsemppiä meille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari<3 Tsemppiä tähänkin viikkoon sinne! Täällä onneksi huokaistaan hetki ja lomaillaan sateessa tämä viikko. Hyvä syy polttaa kynttilöitä ja nautiskella kodin rauhasta.

      Poista
  2. Vaalenapunainen on niin hyvä väri, että sitä sietääkin pitää viikon putkeen ;) Harmittavaa tuo auton hajoaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalenpunainen on ihanan piristävä tähän harmauteen<3 Meidän vanhoja autoja korjataan tuon tuostakin, joten se ei aiheuttanut onneksi muuta kuin aikataulun myöhästymisen jota sitten viikolla paikkailtiin. Onneksi on ystäviä jotka auttavat tarvittaessa tien päälläkin! Samana päivänä muuten väisteltiin kotitiellä karannutta supersuurta ja lihavaa pitkäsarvista vuohta, silloin alkoi päivä jo naurattamaan...:D

      Poista
  3. Kaunis, pehmeän vaaleanpunainen jakku. Rentouttavaa alkavaa lomaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis<3 Mukavaa syysviikkoa sinnekin, toivottavasti sade jo kohta loppuisi.

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)