Hyvää Uutta Vuotta 2015!
Blogitauko venyi pidemmäksi kuin olin ajatellut, koska toisena joulupäivänä iskenyt flunssa ei ole vieläkään oikein kynsiään minusta irrottanut. Antibioottikuurilla ja suurinpiirtein kaikilla mahdollisilla flunssan jälkitaudeilla lopetetaan vanha vuosi ja aloitetaan uusi. Toivottavasti se ei ole mikään enne vuodelle 2015! Itse uusi vuosi otettiin täällä vastaan pitkälti eläinten ehdoilla ja vähän sydän kurkussakin kun toinen kissoista oli ulkona ja kateissa koko paukkeen ajan ja löysi tiensä kotiin sitten vasta kuin hiljeni puoli 3 aikaan yöllä. Onneksi osasi tulla kotiin!
Tiesittekö muuten että ilotulitusrakettien ampumisen perinne on peräisin Kiinasta ja sillä karkoitettiin pahoja henkiä alunperin? Siitä se on sitten muuttunut suomalaisten kansanhuviksi ja alkuperäinen tarkoitus lienee hieman unohtunut. Pahojen henkien karkoittamisen voisi ehkä tehdä vähän hillitymminkin. Joissakin kulttuureissa pahoja henkiä on uutena vuotena karkoittu kellojen (mm. kirkonkellojen) soitolla, siitä tulee englanninkielinen sanonta "Ring out the Old and ring in the New".
Keräilin tähän muutamia vuoden 2014 omia suosikkiasujani, itse vuodesta jäi päällimmäisiksi muistoiksi tuo kesäinen polvileikkaus, alkukesän kylmyys, loppukesän ihanat helteet ja aika kiireinen työvuosi. Muistatteko vielä miten paljon lunta viime talvena olikaan?
mustaankin teki mieli välillä pukeutua
sometimes black was the favourite color
kevään saapuessa hiusten väri oli vielä vähän tummempi
the hair was still a bit darker in the spring
blondi ja valkoiset farkut muuttivat taloon
lighter haircolor and white jeans came in
kevään pastellivärejä
spring pastels
kevään neutraalit ja vaarinpaita
spring neutrals
lempitunika ja valkoiset farkut
favourite tunic and white jeans
valkoista ja harmaata
whites and greys
vähän väriäkin
dash of color
klassista mustaa ja valkoista
classical black and white
puuterivärinen hellemekko
powder color dress
maximekko kirpparilta
maxidress from the fleamarket
vaaleanpunaista ja armyhousut kirpparilta
light pink and army pants from fleamarket
bootsit jalassa
wearing boots
raitaa ja tähtiä
white, red and blue
loppukesän neutraalit ja uudet avokkaat
summer neutrals and new shoes
uusi harmaa neuletakki
new grey knit
taas mustaa
black again
syksyn värejä
fall colors
uusi syystakki
new coat for the fall
talven valkoista ja harmaata
winter whites and greys
Se metsästetty neule
new sweater in plum
ruutua ja punaista
plaid and red for holidays
lämmintä ja mukavaa
warm and comfort
Siinä se lyhykäisyydessään. Vuosi asuina. Voisi ehkä sanoa että tärkeintä minulle asuissa ovat mukavuus ja käytännöllisyys. Muuten olen kyllä ihan mielialapukeutuja.
Tärkeintä vuodessa 2014. - Perhe ja ystävät.
Kohokohta. - Kaikki yhteinen tekeminen rakkaimpien ihmisten kanssa yhdessä.
Kauheinta. - Läheisen ystävän äkillinen menehtyminen ensimmäisenä kesälomapäivänäni.
Suloisinta. Nuo lohduttavat karvakorvat kotona.
Lämmin kiitos teille lukijoille vuodesta 2014! Kommenteistanne ja virinneistä keskusteluista tulee aina hyvälle tuulelle, silloinkin kun on itsellä huono päivä.
There it is. Year 2014 in outfits. Some of my favourites in pictures. Its been a pleasure to share this blog with you and I look forward sharing 2015 with you and see what new outfit ideas I can come up with. I wish you all Great Year 2015, may it be even better than the past year. Lets ring in the New!
Hyvää uutta vuotta. Hauska idea vuosi asukuvina. Minua miellytti sinun pälläsi nuo harmaat sävyt. Blondina ne käy sinulle hyvin. Lisäksi ihana tuo kisukuva. Kyllä se varmasti on kissalle aikamaoinen stressi nuo raketit, kun ei raukka tajua mistä tässä on kyse. Meillä oltaisi niin kissojen perään, mutta allergiat sanelee säännöt. Jouduimme luopumaan kissasta silloin kun vanhempi tytär todettiin 2-v allergiseksi ja siitä asti on haikailtu kissojen perään. Itse olen myös allerginen, mutten reagoinut omalle kissalle, tai ainakaan myönnä....Nauti sinä kisuliineistä:)
VastaaPoistaKiitos Mysterious M<3 Tuollainen luopuminen rakkaasta lemmikistä on varmasti raskasta, toivottavasti saatte seurailla ystävien kisuja ja ehkäpä joskus vielä omankin. Meillä nautitaan kisuliineista ja koirista kun on molempia. Muutama allerginen ystäväkin löytyy, jotka eivät voi siitä syystä meillä kyläillä, mutta sitten kyläillään toisinpäin. Mukavaa alkanutta vuotta!
PoistaKiitos, Sari, menneestä vuodesta! Asujasi on kiva katsella - niistä saa virikkeitä tällainen tavallinen nainenkin;)
VastaaPoistaJa kiitos viikonlopun blogivinkeistä - niiden parissa on kulunut tovi jos toinenkin!
Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta <3
Kiitos Lady, nuo sanat lämmittivät mieltä kovasti<3 Minusta olet kyllä kaikkea muuta kuin "tavallinen", blogisi on niin ihana luettava! Hyvää ja Onnellista uutta vuotta sinne koko perheelle<3<3
PoistaMukava kooste :-) Hyvää alkanutta vuotta!
VastaaPoistaKiitos kaunis<3 Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta!
PoistaMinä myös kiitän menneestä vuodesta, on ollut mukava seurata blogiasi! Jatka samaan tyyliin. Kiva kuvakooste, tykkäsin. Sulle sopii blondihiukset, sekä harmaa, bees, valkoiset vaatteet. Olisipa itsestä samanlainen kuvasarja olemassa.
VastaaPoistaKisut ja "rekut" on mukava piristys. Oikein mukavaa Uutta Vuotta 2015!
Harmi flunssasi jälkitauteineen, niin ne monesti tulee ahkeralle puurtajalle lomien aikana. Toivottavasti nyt on jo parempi olo. Terkuin Ritva
Lämmin kiitos KässäRitu<3 Nuo sanat niin lämmittivät mieltä. Tämän vuoden lupaus voi olla että ei enää tummempia hiuskokeiluja! Pikkuhiljaa onneksi alkaa tuo antibioottikuuri vaikuttaa, aika sitkeässä on ollutkin tämä tauti. Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta!
PoistaIhana vuosikollaasi! Kiitos menneestä vuodesta, blogiisi on aina hyvä tulla.
VastaaPoistaHyvää alkanutta vuotta! <3
Lämmin kiitos Satu<3 Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta sinulle ja kotinörtille!
PoistaIhania asuja. Tuo vaalea bleiseri olis kyl mieluinen ja tuo tikkitakki ja ja ja kaikki :)
VastaaPoistaVoi kiitos Nanni<3 Tikkitakki oli sellainen hätäratkaisu kun tarvitsin kevättakin ja muissa väreissä ei ollut kokoja. Mutta nyt olen tyytyväinen kun on vähän erilaisen väristäkin kevääksi.... Hyvää alkanutta vuotta sinulle!
PoistaIhana ihana Sari, olikin jo sinua ikävä. <3 Kävin täällä jo useamman kerran kurkkimassa joko olisi uusi asupostaus. Mutta nyt tuli kerralla oikein kunnon asupostaus. <3 Kaikki ihania asuja, mutta voi jestas näytät niin kauniilta tuossa upeassa kirpparilöydössä, pinkki mekko..
VastaaPoistaIhana aurinkoinen sinä, täältä satelee sydämiä hirmuisesti sinulle.
p.s. onko öljy tullut, en ole vielä saanut kuittausta, olikohan henkilö jonka kanssa hoidan blogijuttuja, lomalla :)
Niin siis saanut sieltä yritykseltä kuittausta. :)
PoistaKiitos Ihanainen Tiia<3 Pinkki mekko oli ihan huippulöytö muutamalla eurolla. Keski-iässä on puolensa, nuorempana en varmaan olisi noin näyttävään vaatteeseen tarttunut, mutta nyt uskaltaa käyttää sitä mistä itse tykkää! Ja sitäpaitsi mekossa jää hyvin piiloon noi vatsamakkaratkin...:))
PoistaEi ole vielä öljy tullut, ajattelin että on varmaan jäänyt jouluruuhkaan, mutta kipeänä en olisi edes jaksanut lähteä postiin sitä hakemaan joten en ole ollut huolissani... joutaa hyvin myöhemminkin kunhan täältä punkan pohjalta jaksan taas nousta.
Ensi viikolla kirjoitan siitä öljystä sinne ja minulla on toisen henkilönkin yhteystiedot. Luulenpa että on käynyt niin, että tämä jolle olen kirjoitellut on joululomilla, kun ei ole kuitannut viesteihini. :) Kyllä se sieltä vielä tulee, mutta minäkin haluan tietää, että homma on hoidossa <3
PoistaKiva kun olet taas "langoilla", toivottavasti saat itsesi pian kuntoon! Mukava kooste asuistasi. Hyvää alkanutta vuotta!
VastaaPoistaKiitos Belladonna<3 Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta myös sinne!
Poista♥ihania asuja ihanalla Ladylla! Oikein Hyvää alkanutta Vuotta!♥
VastaaPoistaKiitos Riitta Sinikka<3 Hyvää alkanutta vuotta myöskin sinne!
Poista