torstai 1. toukokuuta 2014

Mustaa, harmaata, valkoista ja pinkki hankinta...



Minulta taisi mennä tänä vuonna vappu hieman ohi, tein nimittäin suurimman osan eilisestä illasta töitä, koska nyt alkoi neljän vapaapäivän putki! Vapaat eivät voisi tulla parempaan kohtaan, sillä jo viikon piinannut niskajumi ja jumputtava päänsärky saavat vihdoin hieman lepoa ja ehkä pääsen vihdoin eroon mokomasta piinasta. Viikon pelastaja on ollut näissäkin kuvissa näkyvä harmaa villasilkkinen huivi, johon olen kaivautunut melkeinpä joka päivä. Asukuva on otettu sisällä, sillä noiden kuvien ottamispäivänä satoi ja tuuli sen verran että hovikuvaajakin kieltäytyi lähtemästä ulos kuvaamaan! Harmaan ja mustan kanssa valkoiset farkut olivat melkoiset asun piristäjät!



Kevään kunniaksi ja hyvästä työstä palkinnoksi hankin uuden pinkin laukun jokin aika sitten ja nyt se pääsi koekäyttöön. Yhden laukun taktiikalla menty muutama päivä ja laukku kyllä veti sisäänsä melkoisen määrän tavaraa. Sinne mahtui kaikki normaalisti käsilaukussa kulkeva ja hyvin vielä eväätkin ja jopa vielä yhdet sisäkengätkin, mutta siinä kohtaa alkoi jo painaa melkoisesti. Luulen että paras taktiikka jatkossakin on 2 laukkua, toisessa käsilaukkutavarat ja suuremmassa eväät ja sisäkengät jos tarpeen. Tai sitten on karsittava tavaran määrää. Joskaan en tunnusta että kantaisin mukanani mitenkään erityisen suurta tavaramäärää, pitkän päivän aikana moni asia vaan on tarpeellinen. Ajattelin joku kerta tehdä postauksen siitä mitä kaikkea naisen käsilaukku voi pitää sisällään, sillä meinasin kuolla nauruun kun ystävätär listasi mitä hänen laukustaan löytyi kun vaihtoi laukkua. Sisältö oli aika hauska...:) Omasta laukusta ei ihan niin paljon tavaraa löydy.

Se on Vappupäivä tänään! Nautitaan Vapusta ja vapaasta koleasta kelistä huolimatta! Iloista Vappua!

Black, grey, white and  pink tote! These outfit pics are from a chilly day when it was also raining so my phtographer refused to go outside to shoot the pics...:) Too chilly for him he said! I have been using the new pink tote for couple of days now and its really spacious. I can fit almoust all I need during the day in the tote but adding one pair of shoes there made it a bit too heavy. I think I will continue with carrying  two bags to work. One with the normal stuff and this bigger one for extra shoes and my lunch and what else extra I might need during the day at work. Some day soon I will be making a post with a tittle "What is in the handbag" since there is so many odd stuff you can find in a womens bags.
Enjoy the First of May!

12 kommenttia:

  1. Pirteän pinkki laukku ♥ Iloista vappua !

    VastaaPoista
  2. Kivan piristivän värinen laukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Laukusta tulee vähän pirteämpi mielikin, joskus pitää olla vähän väriä!

      Poista
  3. Ihana pirteä pinkki laukku!
    Hyvä vapaita!

    VastaaPoista
  4. Upean värinen laukku!
    Kivaa vappupäivää ja mukavia vapaapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Lady<3 Joskin Vappupäivä on mennyt täällä vielä vähän niska ja päänsärky toipilaana, mutta kyllä se tästä vielä parantuu! Muistahan sinäkin lepuutella selkääsi.

      Poista
  5. Ihana laukku ja se tuli hyviin esiin valkoisten huosujen kanssa ;) Ihanaa pitkää vapaata.

    VastaaPoista
  6. ♥ Kauniita asuja ja tuo laukku on mahtavan ihana! Mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin...:)