maanantai 19. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 suosikit osa I - Favourite outfits of year 2016...


















Tähän aikaan vuodesta on hyvä katsoa taaksepäin ennen kuin kääntää katseensa taas joulun jälkeen uuteen vuoteen eteenpäin. Monessakin asiassa. Vuodenvaihde on ainakin minulle itselleni henkisesti pieni pysähtymisen paikka.

Eniten tietysti henkisesti, mutta myös pukeutumisen suhteen. En tee uudenvuoden lupauksia, mutta mietin miten ensi vuodesta voisi tulla parempi. Onnellisempi. Ehkä vähän helpompikin.
Pukeutumisen suhteen se on hyvä pysähdyksen paikka myöskin. On hyvä miettiä mikä on toimivaa omassa vaatekomerossa ja mikä ei. Viimeisen vuoden aikana olen oppinut että turhasta voi luopua, niin henkisesti kuin fyysisesti. Turha tavara on turhaa, se vie tilaa ja syö aikaa ja energiaa muulta.


Turhat henkiset taakatkin syövät. Niistäkin voi päästää irti. Sellaisista turhista joita me jokainen varmaan pyörittelemme päässämme. "Olinko tarpeeksi hyvä tässä ja tuossa?" "Olinko huono jossain?" "Jos olisin tehnyt toisin, olisiko asiat nyt paremmin?" Jossittelu menneestä on turhaa. Se ei auta mitään. Toki on asioita joissa voi ja pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja olla parempi jatkossa, mutta syyllisyyden taakka ei jalosta mitään, eikä ketään. Voi todeta näin vuodenvaihteen korvalla että mennyt on mennyttä. Ollaan tässä ja nyt ja huominen on huomenna. Eilinen oli eilen. 

 Ota tänään sitä rakasta ihmistä kädestä kiinni ja kerro miten hyvältä tuntuu. Huomisesta ei kukaan tiedä.

Menipä syvälliseksi. Ei ollut ihan tarkoitus. Tässä iässä ajan merkitys muuttuu, korostuu. Tärkeintä on olla läsnä juuri tässä, juuri niille tärkeille ihmisille. Ei surra menneitä, ei huolehdita tulevaa turhaan. Voimavarat pitää keskittää tähän hetkeen. Niinkuin latinaksi  sanotaan. "Carpe Diem".

Toimivista lempiasuista ei kuitenkaan kannata luopua. Kuvissa muutamia suosikkeja talvi ja syyskausilta vuodelta 2016, joista aion pitää kiinni.

Ihanaa maanantai-iltaa sinne ruudun toiselle puolelle<3

I had real trouble choosing favourite fall/winter outfitfs from 2016 to this posting. There are so many basic items that I like. I tend to wear all of these a lot in the future too. There is grey wool coat, black wool coat, offwhite woolcoat. Favourite knits. I love the black and grey. Also love my warm and cozy cardigans. What is your favourite? When I looked these pictures it came obvious that I have so many favourite colors that I cant just choose one favourite. I love black, navy blue, powder pink, grey.... even red.

Sees the day, every day counts.

Have a lovely evening<3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit viestin...:)