lauantai 4. kesäkuuta 2016

Hyvästi toukokuu ja kesäkuun ensimmäinen lauantailinkki - Godbye May and the first saturday link of June...





Lehtien otsikot huusivat että lämpimin toukokuu 55:een vuoteen. Paljon mahdollista, jos laskee päivät jolloin meilläkin oli yli +25 astetta, todellisina hellepäivinä oli parhaimmillaan +27 astetta. Töissä sitä ei juurikaan huomannut, eikä edes autossa kiitos ilmastoinnin. +27 astetta alkaa olla jo niin kuuma, että kaikkea ei edes viitsi tehdä ja hikisiin pihahommiin pitää olla oikea inspis... Meillä ei edes tuullut hellepäivinä juuri ollenkaan. Toukokuu olisi ollut ehkä aika kiva lomakuukausikin säiden puolesta?

Toukokuu


Omenapuut, päärynäpuu ja meidän omituinen kirsikkapuu kukkivat kaikki hullun lailla, mutta kukinta oli tosi lyhyt tänä vuonna. Yhtenä päivänä kauniisti täynnä tuoksuvia ihania kukkia, parin päivän päästä jo sateen lailla varisevia terälehtiä...

Ja nurmikko! Ensin se ei kasvanut ollenkaan, sitten se venähti yhdessä yössä... Pihalla varsinainen viidakko ja varmaan kahdeksi viikoksi putkeen pihatöitä, jos vaan jaksaisi tehdä.



Mansikan taimet jo siirsin muurahaisilta uuteen kasvatuslaatikkoon, vanhan ovat valloittaneet sokerimuurahaiset, joita vastaan on käyty taisto toisensa perään. Tein myös kesän ensimmäisen vihdan. Se oli vähän maanantaikappale, lehdet jo irtosivat ensimmäisen saunomisen jälkeen, mutta miten ihana koivuntuoksu siitä jäikään...

Tunnustan että laitoin talvikengät vasta toukokuun aikana säilöön... samoin kaivoin hellevaatteita ja sandaaleja hätäpäissäni kaapista enkä edes ole vielä löytänyt kaikkea mitä etsin, sen verran on vieläkin tavaraa kaapeissa tavaranhäätöprojektista huolimatta. Toukokuun käytetyin vaate oli näissä asukuvissa näkyvä harmaa bleiseri.

Kotona taisin käyttää eniten kesän reissuun ostamaani olkaimetonta sinivalkoraidallista hellemekkoa. Lakkasin ensimmäistä kertaa elämässäni varpaankynnet korallinpunaiseksi jossain helteen aiheuttamassa puuskassa. Minä joka en niissä koskaan käytä muuta kuin vaaleanpunaista!! Liekö helle sekoittanut pään tai 5-kympin ennakkokriisiä tulossa?

Minkälainen teidän toukokuunne oli? Oliko lämpö ihanaa vai ahdistavaa?

Lauantain linkki tulee Saksasta, Style Shiver.

Viikonloppu viimeinkin! Nautitaan vaikka Pohjan Akka meitä pohjoistuulella vähän viskookin...




Headlines in the newspapers were screaming that this was the warmest May here in 55 years. They might be right if you count the days with over 25 degrees celsius (thats about 77 degrees fahreheit). At best we had little over 27 degrees celsius and no wind. I think I wore most this grey jacket in May when working. At home I wore my new beach dress that I bought for our coming summer trip to Greece.

During the heat wave I even painted my toe nails coral red! I always tent to use light pink, I think I hear somekind of age crisis knocking on my door...:D

One day when I was driving home in the car with a/c on I even thought the "good old days" when cars didnt have any a/c what so ever. Do you remember? You just rolled down the windows and could feel the warm breeze...

Saturday link today comes from Germany Style Shiver.
Enjoy your Weekend<3


7 kommenttia:

  1. Voi kun kauniisti sointuu tuo huivisi jakkuusi. Ihana kesäkuu. Kesä on NIIN edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti maiju<3 Pakko tunnustaa että tämä yksi lempparihuiveistani oli koko viime kesän hukka nimisessä paikassa... Noloa.

      Poista
  2. Kaunis väri jakussa ja huivi, kuin piste i:n päälle. Voin aistia vihdan tuoksun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ritu<3 Huivista pidän nyt tiukasti kiinni kun löysin sen vihdoin uudelleen. Se on moneen asuun käyvä nyt kesällä. Suojaa kaulaa ilmastointien vedolta ja on muuten viileä, eikä kuuma edes helteellä.

      Poista
  3. Kiva postaus toukokuudta! On kuin omia pohdintojani olisin lukenut :)
    Vaaterintamalla sama, sandaaleita ei ole vieläkään kaikkia löytynyt. Yhdet kesäkengät ostin kauppareissulla Citymarketista, taas ne lämpimät kelit yllättivät.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa noin. Sandaalit täällä edelleenkin leikkivät piilosta. Kesäkenkien vähyys ihmetytti kunnes hoksasin minne ne olin piilottanut talviteloille! Ehkäpä on todellakin syytä vähentää tavaramäärää...:D Ihanaa sunnuntaita myös sinne<3

      Poista
  4. Kiva kooste toukokuusta. Ihanan värinen huivi.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin...:)