Minun Helsinkini - My Helsinki...

Voit lähteä Helsingistä, mutta Helsinki ei lähde sinusta. Koskaan.

Työstin tätä vuodatusta pitkään ja hartaasti kun yritin löytää tavan kertoa synnyinkaupungistani kuulostamatta liian pompöösiltä tai mitenkään omahyväiseltä. Luulen että se paikka jossa nuoruuden "hulluimmat" ja hauskimmat ja surullisimmat päivänsä viettää jättää aina sen isoimman lämpöisen paikan sydämeen. Se paikka missä tallaa sateessa ensirakkauden kanssa, missä kokee ensimmäiset sydänsurunsa. Ja minkä sitten aikuisena jossain vaiheessa jättää vähän haikeanakin taakseen.

Vaikka vuosia takana "maalla" on jo huimasti, entinen kotikaupunki herättää silti tunteita aina kun siellä käy. Helsinki on ristiriitojen kaupunki. Paljon kaunista, paljon rumaa. Paljon uutta, paljon vanhaa. Helsinki tuntuu olevan jatkuvassa radikaalien muutosten ja rakentamisen tilassa. Silti sieltä löytyy vielä vanhoja kaupunginosia, joissa ei rakentaminen näy eikä tunnu. Rauhallisia ja vehreitä kaupunkilaisia keitaita kaiken kiireen ulottumattomissa. Parasta Helsingissä ovat aina olleet rauhalliset sunnuntaipäivät, ilman ruuhkaa, ilman kiirettä. Stadilaisuus on jotain, mitä ei voi selittää. se pitää elää. Stadilla tarkoitan tietysti Helsinkiä.

Palaan Stadiin aina ristiriitaisin tuntein. Ei koskaan tiedä mitä on tapahtunut vanhalle tutulle kaupunginosalla ja minne rakennetaan mitäkin. Tässä eräänä sunnuntaina kävimme hovikuvaajan kanssa taivastelemassa tuttuja huudeja Kalliossa ja ihan uusia uuden Kalasataman alueella.

Kallio oli just niin kuin pitääkin. Kallion ruma brankkariasema oli just siinä missä ennenkin ja Kallion kirkko... Mitä voi sanoa Kallion kirkosta muuta kuin että WAU! Se on niin hyvä ja kaunis näköalapaikka Lars Sonkin suunnittelema sekoitus Jugendia ja Art Noveauta. Mieletön. Ja mikä mieletön rauha keskellä stadia. Ja miten mieletön Ihantolan Jugendtyylinen talo siinä vieressä torneineen. Talo on kaunis kuin karkki. Karhupuisto näytti vähän kröh... siistityltä? Mutta Karhupuisto silti. Vanha ja paljon nähnyt. Tiesittekö että Helsingin pommituksissa Karhupuistossa ollut ulkohuussi sai osuman ja lensi taivaan tuuliin? Isoäitini ja isäni olivat tätä omituista tapahtumaa todistamassa kun olivat matkalla ilmahälytyksen vuoksi pommisuojaan. Tai tiesittekö että Kallion kirkkon tornissa oli yksi Helsingin ilmavalvontapisteistä. Siellä tähystettiin venäjältä tulevia pommituslentueita.

Ravintola Oivakin vielä on samalla paikalla, jossa se oli jo 1940. Välillä vaihtanut nimeä mutta palannut takaisin entiseen nimeensä. Fredikin lauloi joskus aikanaan että "Kun kolmatta linjaa takaisin, mä astelen saa Oivan portsari lantin.." tai ainakin jotain sen suuntaisesti. Kallio on vähän niin kuin Stadi. Voit lähteä sieltä, mutta se ei lähde sinusta. Itse en ole koskaan asunut Kalliossa, mutta isäni ja äitini molemmat ovat, sekä hovikuvaaja.

Kalliosta ajeltiin taivastelemaan Helsingin uutta rakenteilla olevaa kaupunginosaa, Kalasatamaa. Puuh. Mitähän siitä kertoisia tai ajattelisi? Yllättäen huomasin tykkääväni. Siinä oli jotain urbaania ja uudenlaista viehätystä. Osassa taloja asutaan jo täyttä häkää. Isoisän silta on kaunis, mutta en tiedä kestääkö Mustikkamaan luonto monen tuhannen uuden Helsinkiläisen tallaamisen ja maastopyörillä ajamisen. Sääliksi kävi Mustikkamaata, johon silta johtaa. Se on saanut olla vähän syrjässä. Oma helmensä stadin liepeillä. Vuosikymmeniä tuttu mies kulki joka aamu koiran jos toisenkin kanssa pitkin Kulosaaren siltaa muovikassi kädessä jossa oli koiralle vettä juotavaksi: Mustikkamaalle suuntasivat päättäväiset askeleet. Muistan kuinka viimeisinä vuosina kun sillalla usein aamuvarhaisella kohtasimme minä autolla matkalla töihin ja nyt jo edesmennyt legendaarinen rotweilerkouluttaja Iltasen Reijo matkalla kävellen Mustikkamaalle koiralenkille, tuli minulla kyynel silmäkulmaan kun vanha jo kumarainen mies vei vanhaa jo vähän kumaraista koiraa. Tunnollisesti.

Redin majakka valmistuu kovaa vauhtia. Vasta muutama kerros pystyssä, mutta siitä voi tulla aika näyttävä. Korkein rakennus tulee olemaan n.131 metriä korkea käsittääkseni. En olisi ikinä uskonut tätä sanovani, mutta voisin vaikka eläkepäivillä muttaa (no, ainakin osaksi ivikkoa) yläkerroksiin ihailemaan merellisiä maisemia. Ja se on todella paljon sanottu minun suustani joka haluan olla luonnon keskellä ja rakastan stadin muutamia vanhoja ihania kaupunginosia ja niissä piileskeleviä ihania asuntohelmiä.

Oli ihana nähdä vanhat tutut jäänmurtajat omalla paikallaan osana Helsinkiä, niin kuin aina ovat siinä olleet. Se kuva, joka säilyy aina verkkokalvolla.

Olipa kuitenkin kiva suunnata auton nokka tutuista liikennevaloista kohti Hämeentietä ja sitä myöden kotia kohti. Heippa Stadi taas vähäksi aikaa... En minä sinua unohda.

Kaksi vanhaa pulua has left the building...

Helsinki my hometown. Mix of old wonderful places buildings and new development  and some what amazing Kallio Church on a peaceful side of the town next to Helsinki central Firestation which is far more modern building.

What can I say? I both love and hate Helsinki. Sometimes I hate the new development and endless building of the new. Some I have grown to like. The new Kalasatama area with some of the tallest buildings in Helsinki which are now under construction I both love and hate at the same time. All the same. My old home town always has a special Place in my heart.

Goodbye old Ice-breakers for now.  I will return again soon...