lauantai 14. toukokuuta 2016

Yksinkertaisesti kesään ja lauantailinkki - Simply into the summer and saturday link...






Levät hihat ja leveät lahkeet tuntuivat yhdessä vähän liialta, joten päädyin kokeilemaan leveähihaista puseroa ihan yksinkertaisten farkkujen ja baltsujen kanssa. Isojen korvisten ja tutun olkilaukun kera ihan kesäinen asu vapaa aikaan.

Lämpöaalto loppui vähäksi aikaa ja pitkin päivää on sadellut. Luonto näyttää vihreääkin vihreämmältä. Se on ihmeellistä miten nopeasti luonto herää eloon lämpimän sään alkaessa.



Pihalla kukkii vanha kirsikkapuu nyt toista kertaa. Se oli siinä jo toistakymmentä vuotta sitten kun muutimme tänne, enkä ennen viime kesää tiennyt mikä se on, koska se ei koskaan kukkinut. Viime vuonna se kukki ensimmäistä kertaa ja teki muutaman kirsikankin. Se kukkii valkoisia kukkia vaikka yleensä kai kirsikat kukkivat vaalenpunaisena?

Tänään on ollut ensimmäinen kesäsadepäivä ja meillä on vietetty ansaittua vapaapäivää, mitään ihmeitä tekemättä. Kuinka kesän ensimmäinen sadepäivä on siellä ruudun toisella puolella sujunut?

Lauantailinkkinä on tällä kertaa vähän erilainen Mija. Rakastuin erityisesti ihanaan ylisuureen harmaaseen neuleeseen. Harmaassa on jotain taikaa...

Rentoa lauantai-iltaa ihanaiset<3


Wide sleeves and wide pants that I first planned wearing seemed like too much so I ended up choosing wide sleeved peasant blouse and just plain jeans and ballerines. With big earrings and summer bag it was simple and cozy outfit for warmer days.

Its amazing how nature wakes up just in couple of days when it finally gets warm. We have this old cherry tree on the yard that blooms now just for the second time. White flowers even though they usually bloom in pink. Its a strange tree in many ways. For the first 10 years it didnt bloom at all. I didnt even know that its a cherry tree untill last summer.

Saturday link today is Mija. Enjoy the warm California and amazing pics from road trip to San Francisco<3

8 kommenttia:

  1. Olkilaukku ja valkoinen paitasi luovat yhdessä niin kesäisen fiiliksen. Ihanaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna<3 Nyt vasta ehdin kommentoimaan. Toivottavasti tästä viikonlopusta tulee niin aurinkoinen kuin on luvattu!

      Poista
  2. Hyvin sopii pusero farkkujen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maiju<3 Pusero oli kyllä helppo ja mukava. Ihanan ilmavaa materiaalia. Roikkunut kauan kaapissa odottamassa käyttöä...

      Poista
  3. Valkoinen paita ja siniset farkut on iki-ihana klassikko!
    Niin kaunis ja kesäinen asu, tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  4. Tykkään myös kesäisessä asustasi, valkoinen farkkujen kanssa on aina hyvä valinta. Erityisesti tykkään laukustasi. Minulla kaksi hyvin samantyyppistä, toinen vähän isompi. Silloin harvoin nykyään kun pyöräilen kylille tms, niin tuon mallinen laukku sopii hyvin pyörän koriin. Aurinkoa päivääsi ja kiitos, olet liittynyt lukijakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritu<3 Laukku on kompromissi kun en silloin aikanaan enää mistään isoa olkilaukkua löytänyt. Hyvin on toimittanut kesäisen käsilaukun virkaa kuitenkin! Sellaisen suuren olkilaukun minäkin tahtoisin! Aurinkoista uutta viikonloppua<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)