torstai 24. tammikuuta 2013

Omituisia lempivaatteita osa I (ja mamman muru)


Onko teillä omituisia lempivaatteita? Sellaisia, jotka eivät oikeastaan sovi minkään kanssa tai ovat malliltaan täysin vääränlaisia omalle vartalolle tai vaikka sata vuotta vanhoja raaskuja, josta vaan ei voi luopua! Minulla on. Kuten tämä neuletakki. Se on ennenkin ollut kuvissa, eikä koskaan ole vielä kukaan kuvista tullut sanomaan, että onpas ihana neule, eikä myöskään livenä ole kukaan vielä kehunut. Ei. Ei siis kertaakan. Ikinä. No siis vaatteen tarkoitushan ei ole kerätä kehuja tai ylistyksiä. Ei ainakaan jos se sattuu olemaan lempivaate. Tämä neuletakki on ihanan lämmin, unelman pehmeä, peittää kivasti takamuksen ja lämmittää myös vanhoja kankkuja siis... Mutta. Mutta kun se ei sovi minkään värin kanssa. Ei sitten mitenkään päin! Se on siis kai alkuperäiseltä väriltään nimeltänsä "Ash melange" siis tuhkan harmaa meleerattu, niin kait tuo kääntyy. Sitten siinä on vielä yksityiskohtana tälläinen aika kotikutoisen näköinen pinta. 


Ainoat sävyt jotka näyttävät sen kanssa ok:lta ovat farkut ja valkoinen pusero alla. Se ei sovi beigeen, ei ruskeaan, ei vihreään ei mielestäni siniseen, eikä edes mustaan. Todellinen ongelmavaate siis, mutta ah niin ihana! Minulla ei ole pienintäkään aikomusta IKINÄ luopua siitä...:D Mitä teidän värisilmänne sanoo? Mikä väri sen kanssa sopisi?

Jaa se mamman muru? No tässä se on. Se sopii lempparivillatakin kanssa...:D




" Do you have odd favourite clothes? Those of the wrong color, shape or something that simply not goes with anything else? Well I do. This cardican. I simply love it. Its warm, its soft and it covers my old (and freezing) butt during the winter season. But. It simply does not fit with any color exept for jeans and white shirt. Nothing else seems to fit with the "ash melange". What do you think? What colors might fit?I I have come up with something reasonable since Im certainly not givng this gorgeous cardican of mine up. Not ever!"

10 kommenttia:

  1. Ihan hyvältähän tuo näytti! Ihme jos ei sovi ruskean kanssa, ehkä kuvat vääristävät?
    Ja niinhän se menee, että silloin kun vaate rupeaa olemaan mukavimmillaan, niin se ei enää ole salonkikelpoinen. Kengille käy usein myös noin.
    Hiukset ovet muuten edelleen kivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauhiasti! Hiukset on kivat, mutta miksi ihmeessä niistä ei ikinä saa samanlaisia kuin kampaaja??? Ne olivat vielä kivemmat ihan suorina, vaan minä en saanut niitä niin suoriksi...:(
      Ei tuo neuletakki oikein ole hyvä ruskeankaan kanssa, olen yrittänyt mutta sitten kummastakin väristä tulee vähän tuhnu... Kontrasti häviää jonnekin kankkulan kaivoon. Hyvää viikonloppua sinne!

      Poista
  2. Ai kun kiva villatakki! No niin - siinä tuli.
    En mä kyllä tuossa mitään vikaa näe - perusvaatteet on vaan usein sellaisia, ettei niitä huomaa, mutta ne on kuitenkin se piste iin päälle. Varmaan vääristää tuo kuva tuota sävyä, jos ei mustaan sovi - siihen kun sopii miltei kaikki.
    Ja kyllä - niitä omituisia lempivaatteita kyllä löytyy täältäkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heheh, kiitti. Olit ensimmäinen, joka sanoi siitä jotai positiivista! Mustaa paitaa alla olen koittanut, en tykännyt. Täytyy vielä laittaa mustat housut kokeiluun, se voisi toimia. Ehkä valkoisen paidan kanssa kuitenkin?

      Olisi muuten kiva saada postausta jonkun muunkin omituisista lemppareista...vink,vink. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  3. Minusta tuo näyttää hyvältä ja on oikein kivan näköinen villatakki. Sopii tuo kokonaisuus sinulle kivasti myös.

    Minulla on muutama sellainen, jotka eivät ihan oikeasti sopisi, mutta luopuakaan en osaa. Polvimittainen villaliivi ei sovi niinkun mitenkään päin itselleni, mutta se on lämmin ja hyvä päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen Dahlia! Tuo kokonaisuus onkin ainoa, jonka sen kanssa olen keksinyt pirteäksi. Kaikki muut yritelmät tekevät kokonaisuuden jotenkin tuhnuksi. Vaan mulle käy farkkujen pito, kun rennosta tykkään, mutta vaihtelukin olisi kiva.

      Luulen että hyvin harvalle sopii polvimittainen liivi! Se on aika haastava mitta. En muista aikoihin nähneeni kenelläkään. Se näyttää hyvältä niillä, joille se sopii. Kauppiksen aikainen konekirjoitusopettajani harrasti niitä. Täytyy sanoa että puki kyllä sitä ankaraa riivinrautaa...:D

      Poista
  4. ♥ villatakkisi on oikein kivan näköinen! Tuo yhdistelmä on tosi hyvä! Mulla on lempparivaatteina trikooleggissit, -paidat,-mekot..jne. eli lähinnä ihanan joustavat matskut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, saipa villatakki nyt kovasti kehuja! Kiitos. Joustavien matskujen puolesta täälläkin liputetaan. Parasta kotona (joskus kylässäkin) on leggarit ja joku kiva neule.

      Poista
  5. Hih, kyllähän niitä omituisia lemppareita löytyy.. mulla oli harmaat plyyshihousut, joissa oli peffan päällä hello kitty-kuva ja teksti. Käytin niitä kesät talvet vuosia, kunnes viime kesänä isäntä sanoi,e ttä voisitko ostaa jotkut toiset kun häntä nolottaa kun naapurit tulee käymään ja mulla on hellokittyt jalassa.. ostin sitten toiset harmaat, ilman tekstiä ja kuvaa.
    Mutta on muitakin.. pitäisköhän tehdäkin postaus ;D

    Kaikki hankalat värit sopii yleensä joko mustan tai valkoisen kanssa? Ihan kivaltahan tuo näyttää, mukavalta ja lämpimältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heheh... Nyt on pakko tunnustaa. Minulla on hello kitty-laukku...:D sellaine punottu yli olan oleva pikkulaukku. Se oli pakko-ostos Kreikassa kun pikkulaukku oli jäänyt matkasta ja kitty oli halvin hätäratkaisu jonka löysin... Postaus omituisista lempivaatteista olis ainakin mielenkiintoinen! Ajattelin jatkaa omaa sarjaa sitten kun osuu seuraava asuksi... Noista hankalista väreistä sen verran että olen tuota villistä pitänyt mustankin kanssa mutta silloinkin jää jotenkin tuhnuksi... valkoinen tuntuu olevan ainoa hyvä yhdistelmä. Mustat housutkin tuon kanssa näyttää jotenkin...kummallisilta.

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)