Piilotettuja perhosia - Hidden Butterflies...

Uskotteko että jokaisesta piilossa olevasta perhosenkotelosta voi joskus ryömiä kaunis perhonen? Minä uskon että ihmiset ovat samanlaisia, kaikki voivat halutessaan muuttua kauniiksi perhoseksi oikeissa olosuhteissa. Ja sen kauneuden näkee vain kun malttaa pysähtyä katsomaan mitä kuoren alla on ja osaa nähdä kauneutta kaikenlaisissa perhosissa. Ihmisyys on koko elämän kestävää opettelua. Huonokin ihminen voi muuttua paremmaksi ihmiseksi halutessaan oikein kovasti.

En tiedä potkiiko jonkinmoinen 5-kympin kriisi nurkan takana kun viime aikoina olen pysähtynyt katsomaan ihmissuhteita toisella tavalla ja paitsi tarkastelemaan omaa käytöstäni mutta myös muiden käytöstä. Elämäkin on viime vuosina useamman kerran pysäyttänyt katsomaan tätä hetkeä tarkemmin rakkaan ihmisen menettämisen myötä. Myönnän että itsellä on vielä paljon opeteltavaa ja peiliin pitää katsoa ja etsiä sieltä syytä siihen jos jonkun ihmisen kanssa tökkii. 

Mutta.

Nyt tulee se iso mutta, joka varmaan on samanlaisena muttana tai möykkynä joskus muidenkin, varsinkin naisten sydämen päällä. Ja se mutta on liiallinen tarve miellyttää muita ihmisiä oman itsen kustannuksella. Mistä se kumpuaa, en tiedä. Toisilla varmaan kiltin tytön kasvatuksesta, jollain jostain muusta, kuten menettämisen pelosta. Jossain kuitenkin menee se toisten miellyttämisen raja. Jokaisella. Kun oikein kipeästi koittaa miellyttää ja koskaan ei siinä onnistu, eikä toinen ihminen ole tyytyväinen ja onnellinen siitä mitä meillä yhdessä on, pitää ehkä todeta että on oikeus elää elämää miettimättä koko ajan sitä, mitä joku toinen minusta ajattelee tai hyväksyykö toinen ihminen minut ja minun tapani ajatella ja käsitellä asioita.

Joskus joutuu ehkä toteamaan että ellen kelpaa juuri tällaisena ja jollei minun tunteillani ole merkitystä tai ne minulle tärkeät asiat aina lytätään, niin on parempi ottaa ainakin hetkeksi välimatkaa ja miettiä asioita. Asettaa rajat sille miten paljon ottaa kritiikkiä minuudestaan vastaan (kritiikkiä on myöskin sanaton paheksuminen toisen valinnoista vaikkei sitä toinen ääneen sanoisikaan) tai antaa kritiikin vaikuttaa omaan elämäänsä. Mitä läheisempi ihminen, sen vaikeampaa sen rajan asettaminen toiselle on. Joillekin tämä on ehkä päivänselvää ja se raja on erilainen meillä kaikilla. Yhteistä on se että jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi ainutlaatuisena omana itsenään. Jollei ihmissuhde salli sitä, onko sillä toivoa? 

Aina on toivoa. Toivoa on siksi että jokainen pystyy muuttumaan niin halutessaan. Ihmissuhteeseen kuitenkin tarvitaan kaksi, joskus vaan pitää molempien olla halukkaita muuttumaan ja kasvamaan ihmisenä, jotta suhde voisi toimia. Suvaitsevaisuus voisi olla avainsana. Suvaitsevaisuus on sana, jota kyllä viljellään ihan liian tiuhaan. Jokainen meistä on jossain asiassa jollain tavalla suvaitsematon, ei sellaista ihmistä olekaan joka olisi kaiken suhteen suvaitsevainen.

Jos sellainen ihminen olisi olemassa, sanottaisiin sitä ovimatoksi.

Eikä kaikkea tarvitse suvaita.

Ei loukkauksia, ei huonoa käytöstä, ei nimittelyä, kiusaamista, tylyttämistä ja mollaamista eikä vähättelyä. Lista siitä mitä ei kenenkään tarvitse suvaita on ihan loputon. Ihmissuhteet ovat joskus ihan älyttömän helppoja ja yksinkertaisia, sitä ymmärtää toista ihan ilman sanojakin, mutta joskus ne voivat mennä niin mutturalle että niiden oikaiseminen ja toisen ymmärtäminen on lähes mahdotonta. Vuorovaikutuksessakin on elämän mittainen opettelu, eikä siinä koskaan mestaruuksia jaeta. Rakkauskin on usein moniselitteistä ja sillä korvaa paljon muita puutteita, mutta aina sekään ei riitä. Joskus on pakko luopua ja silti rakkaus jää. Kuolemakin pakottaa luopumaan ihmisestä, mutta rakkaus kuitenkin jää olemaan. Minulle rakkaus elävään ihmiseen on samanlaista, vaikka joutuu luopumaan toisesta, rakkaus kuitenkin jää. Ja niin kauan kuin on rakkautta on myös toivoa. 

Kaikenlaista sitä tulee näin lomalla mietittyä kun on aikaa siihen. Elämä on joskus itkua ja joskus se on naurua täynnä, mutta yhtäkaikki, aina se on ennalta arvaamatonta, koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja mitä sieltä perhosentoukan kotelosta oikein kuoriutuukaan. 

Pellavahousut: H&M, tunika:Kaffe

En yleensä paljon syvempiä asioita täällä blogissa jaa, tämän on tarkoitus olla kaikille kävijöille hyvän mielen paikka. Olkoon tämä syvällisyys nyt tässä ja jatkossa keskitytään siihen ohueeseen viipaleeseen kaunista arkea, jota haluan teille täältä jakaa niin hyvin kuin vain osaan. 

Päivän huivi on kauniita perhosia täynnä ja rumasta peltipurkistakin kuoriutui monen kuukauden jälkeen lopulta kaunis avokadon taimi. Sen idättäminen tuntui ihan toivottamalta, mutta annoin sen sitkeästi vaan olla kuistilla auringossa omana rumana itsenään ja vihdoin sieltä kumpusikin jotain kaunista. 

Joskus yksinkertaisuus on ihan parasta, kuten päivän asussa. Maanläheiset sävyt alkavat olla taas mielen päällä kesän kulkiessa vääjäämättä kohti loppuaan. 

Kaunista torstaita<3 

Life is like a Butterfly, first there is just an ugly cocoon and you dont really know whats inside unless you are willing to wait and see. You need to stop and give it time to open up, dry its wings and spread them into beautiful butterfly wings. 

This scarf is like a humble butterfly cocoon but once you open it up you find out the beauty within. Sometimes people are like that. You have to have time, patience and willingliness to wait and see how he or she will grow up to be. 

Sometimes same applies to friendships. They change and it takes time to figure out what comes out. 

All that from a scarf? Oh yes, and then some, but Ill spare you and let you look at the outfitpics instead. 

Simple summer outfit with linen pants and airy tunic and airy scarf that is magical once you open it up. 

Enjoy your Week<3