perjantai 14. huhtikuuta 2017

Vaaleanpunaisella pääsiäiseen - Light pink to Easter...







Yhden päivän jaksoin uskotella vielä että nyt on kevät ja kevääseen kuuluvat vaaleanpunainen ja muut vaaleat värit. Yhden päivän! Sen jälkeen siirryin taas tummempaan ja muka lämpimämpään, tai ainakin huijasin itseäni lämpimäksi.

Tällä beige/vaaleanpunainen/valkoinen kombolla juuri ja juuri tarkeni sen päivän verran
. Ja jos ihmettelette miksi siristelen silmiä joka kuvassa, se johtuu yksinkertaisesti siitä että sillä aikaa kun hovikuvaaja oli siivosti katoksen suojassa, seison minä hienoakin hienommassa kylmässä tihkusateessa, joka ei edes näy kuvissa. Hienon hienoa jääkylmää sadetta... Onneksi sade alkoi vasta kun pääsin töistä kotiin. Muutenkin viikkoon on kuulunut sitkeä flunssanpoikanen, joka on tehnyt olosta väsyneen.

Nyt otan käyttöön uuden termin. Sulovilettäminen. Kuvan noin vuoden vanha kashmirneule on nimiitäin  seissyt kaapissa, jotta se ei vaan kulu, koska tykkään siitä tosi paljon...
Sitä minä kutsun sulovilettämiseksi. Aivan turhaa lempivaatteiden ja tavaroiden säästämistä kaapissa pahojen päivien varalle. Mikä voisi edes olla enemmän tyhmää? Tässä iässä voi jo miettiä että kappas, arkkuunko otan mukaan? Anteeksi suorasukaisuus tässä asiassa, mutta yritän vapauttaa itseni tästä kiltin tytön ikeestä, jossa "työvaatteet", "pyhävaatteet" ja kotivaatteet ovat erikseen ja aina kun tullaan kotiin vaihtuu jotkut kauhtuneet veryttelyhousut päälle. Minkä ihmeen takia? Koska äiti opetti.
Jep. Täällä se loppuu ihan just nyt.

Lopetan sen, koska olen ansainnut elää kauniissa arjessa, myös pyykkipinon keskellä voi ihan hyvin purjehtia lemppari kashmirneuleessa, koska se tekee olon lämpimäksi ja iloiseksi. Siinä se yksinkertaisuudessaan.

Pitkin talvea olen jo opetetellut. Vanhoja kauhtuineita verkkareita on lentänyt vauhdilla roskiin. Samoin "kotijumppa" vaatteita. Tiedättekö, niitä sellaisia, jotka ovat kutistuneet pesussa ja käytössä muodottomiksi, rumiksi ja kauhtuneeksi, joissa napa näkyy napuriin saakkka!
 Ne eivät mitenkään houkuttele ketään liikkumaan.

Luulen että tässä kotivaateasiassa on jo kaksi koulukuntaa. Toiset fiksut ovat oivaltaneet jo aiemmin että "kotivaatteisiin" voi ja saa panostaa. Voi olla vaikka kotona vaan käytettäviä lounge vaatteita, mutta nekin voivat olla laadukkaista, kauniita ja käytännöllisiä. Aion jatkossakin käyttää kotona verkkareita, mutta niitä kaikkein kauneimpia ja parhaita joita omistan. Ja joskus farkkuja, koska omistan useammat farkut, jotka ovat liki yhtä mukavat päällä kuin verkkarit. Ja mitä paitoihin tulee... Pidän vaikka silkkipuseroa jos sattuu huvittamaan!

Näillä eväillä pääsiäiseen. Meille oli yhtenä päivänä töissä ollessani muuttanut tällainen pääsiäispupu...




I was trying to convince myself that Spring is now! It lasted for a couple of pink days and this was one of them. I found this old (ish) cashmir sweater from my closet and wanted to wear other light colors with it. This fime white and pink. I was feeling kinda Spring untill it was time to take these outfit pics. You cant see it from the pics (other than the expression of my face) but its actually raining very fine cold fog against my face. And let me tell you when the rain is about +3 degrees celsius you dont want to stay there for a long for any kind of pictures...

After finding this sweater from a closet  (it was tucked there because I love it and was trying to  spare it) I decided that my uggly lounge wear days are now over and I will wear cashmire at home if I please. Out with the old attitude that you need to change into some uggly lounge wear at home. Even loungewear can be beatiful and wear and chic. Besides the time we spend at the office we spend so much time at home so why not to feel beautiful and nice there too? Im throwing all my uggly and old loungewear away and just sparing the good and beautiful ones. Same goes with my sport wear. Im pretty sure I feel more pretty and good about myself that way at home too.

What about you? How you like your lounge wear and home wear?

It is time for Easter holidays, Enjoy<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit viestin...:)