perjantai 1. maaliskuuta 2013

Salaisuuksia...




Tässä iässä tuntuu ettei aina ihan pysy kaikkien uutuuksien perässä, mutta joskus minäkin hieman pinnistelen. Pitkään olen käyttänyt tiettyjä meikkejä ja nyt teki mieli kokeilla uutta. Kokeiluun pääsivät jenkkimerkki Benefitiltä meikkivoide ja poskipuna. Olen tähän asti käyttänyt nestemäistä meikkivoidetta, joka on laiskalle ollut niin helposti levittyvää että sen on saanut sormin siististi levitettyä. Nyt tuli kokeiluun siis puuterin muodossa oleva meikkivoide, jonka mukana tuli Benfitin oma sivellin (kuvassa näkyvä pieni musta) ja myös sieni jos tahtoo paksumpaa tulosta. Minä olen kuitenkin käyttänyt kuvassa näkyvää pidempää meikkisivellintä ja ollut tyytyväinen siihen miten meikkivoide levittyy. Se käyttäytyy puuterin tavoin, ja vasta hetken oltuaan näyttääkin meikkivoiteelta. Minusta se on tosi kätevä ja helppo käyttää. Pysyy aika hyvin päivän eikä sotttaannu. Pysyy toki vielä paremmin primerin kanssa, jonka laitan jos vaan aikaa löytyy. Lähetyksen mukana tuli Benefitin oma That gal-primer kokeilupakkauksessa, josta olen tykännyt tosi paljon. 



Poskipuna on nimeltään/väriltään Dandelion. Tai oikeastaan se ei ehkä oikein ole varsinainen poskipunakaan vaan cheek powder. Väri on aika huomaamaton vaalealla iholla ja sopii hyvin jos tahtoo oikein luonnollisen meikin, vahvempaa punausta varten kannattaa laittaa normaaliposkari alle ja tämä päälle tai vähän yläpuolelle luomaan hohtoa ja vähän hehkua (tämä ei siis ole mikään maksettu mainos, vaan oma mielipiteeni). Dandelionia voi sipaista vaikka koko kasvoille antamaan hehkua. Siveltimen muoto on sellainen että puna levittyy oikeaan paikkaan, huti ei voi mennä. Minusta tosi kätsä, aion pitää siveltimen kun puna loppuu ja käyttää sitä muuhun punaan.

Tulipas tästä pitkä sepustus. Eilisessä kyläpaikassa minulta kysyttiin mitä on tapahtunut kun kasvot ovat niin hehkeät, ehkä tässä on sen salaisuus...:D
Tämä postaus tulee teille taas ajastettuna. Ihanaa loppuviikkoa! Viikonloppuna tavataan taas.


I wanted to try some new makeup and chose Benefit for a try and I have just loved the "Hello Flawless" foundation and Dandelion cheek powder.

2 kommenttia:

  1. Moi! Luin pari postausta sitten kuinka haluaisit uuden trenssitakin. Minulla olisi ylimääräinen, h&m trenssi joka on äitiysmallistoa (mutta ei kyllä haittaa mitään, ts. on a-linjainen. Itse olen sitä pitänyt ihan ilman äitiyttä, kun olen xl-kokoinen (takki on siis kokoa xl). Olen käyttänyt takkia melko vähän (5-6krt), jotenkin en osaa vaaleita käyttää. Takki on muuten siisti, mutta kokolapun olen leikannut pois. Alla on kuvalinkki juuri samanlaiseen takkiin:

    http://i.ebayimg.com/t/H-M-maternity-trench-coat-10-/00/s/MTYwMFgxMjAw/z/aYEAAMXQZdFRHmKQ/$T2eC16Z,!)EE9s2uiOVlBRHmKQENQg~~60_57.JPG

    En tiedä missäpäin asut, mutta voin laittaa takin myös postin kautta jos kiinnostuit. Hintaa ajattelin takista pyytää 22e sis. postikulut. Lisätietoja voi kysyä tuulisini@gmail.com :).

    -Sini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sini, kiitos tarjouksesta! Minulla on täällä parhaillaan yksi nettiostos trenssi sovitettavana, katsotaan kuinka sen kanssa käy! Otan sinuun yhteyttä jos tuo nettiostos lähtee palautukseen!

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)