lauantai 3. lokakuuta 2015

Neuletakkia koiralla, huivilla ja ilman sekä lauantailinkki - Cardigan with the dog and scarf and saturday link...




Viikko on taas mennä humpsahtanut ja on jo siirrytty lokakuun puolelle! Ajatelkaa, syyskuu vain katosi jonnekin. Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on selvitty eilisestä myrskystä vähäisin vaurioin. Meillä myrsky oikeastaan ei tuntunut. Tälle seudulle se iski ehkä vähiten. Sähköt säilyivät ja puutkin ovat vielä pystyssä. Nyt paistaa aurinko ja on tulossa ihan täydellinen syyspäivä<3 

Viikko meni kuun vaihteen töiden, kotiaskareiden ja lenkkeilyn merkeissä. Illalla aikaisin tuleva pimeä vähän alkaa jo vaikuttamaan ja iltalenkin ja pienen iltapalan jälkeen olen ollut kyllä koko viikon jo aika lailla tasaraha. Bloggaamiseenkaan ei ole enää riittänyt energiaa. Tabletilla olen toisten blogeja lueskellut, mutten kommentoinut. Ihania syksyisiä asukomboja on blogeissa jo näkynyt. Musta ja harmaa tuntuvat olevan tämän syksyn käytetyimmät värit.


Vaalea neuletakki on ollut viikon käytetyin vaate, vieläkään ei ole tehnyt mieli siirtyä ihan syksyisen tummiin väreihin. Nilkkurit sentään otin jo käyttöön tällä viikolla ja sukat jalkaan ensimmäisiä kertoja. Vaalea huivikin melkein hukkuu samanvärisen neuletakin väreihin.


Kuvissa tällä kertaa myös yksi näistä meidän linssiluteista joka tyypillisenä paimenkoirana tahtoo olla siellä missä minäkin ja töistä tullessa asukuvien ottamisen aikaan tahtoo aina välillä liimautua jalkoihin... On kiva tulla kotiin kun on iloisia kavereita odottamassa<3 

Lauantailinkkinä tällä kertaa supertrendikäs Fashion me now, jonka kauniisiin kuviin ja trendikkääseen ammattiblogiin voisi uppoutua pitkäksikin aikaa. 

Aurinkoista ja ihanaa syyspäivää<3



The light sand colored open cardi has been my most used item this week. I still gravitate more towards light colors than darker autum colors, wonder why that is? Days have been busy and evenings have started to darken. I can feel the effect of coming dark time allready. Its still wonderfull to come home in a sunshine and take the outfit pics with my dogs hanging around...:D 

Saturday link today is very trendy and chic Fashion me now 
Enjoy reading and have a beutiful sunny Autumn day<3  

8 kommenttia:

  1. Raikas asu, tykkään käyttää valkoista ympäri vuoden. Nyt on niin mukavaa käpertyä neuleisiin ja huiveihin. Kirpsakkaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia<3 Valkoinen on yksi minunkin lemppareista. Ihan ympäri vuoden. Pitäisi vielä kaivaa komeron kätköistä ne vähän paksummat neuleet ennenkuin tulee vielä kirpsakampi! Aurinkoa viikonloppuun<3

      Poista
  2. Kaunis neuletakkia ja sulle sopii tämä vaalea väri hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan sun kanssa vähän niinkuin vastakohdat, sulla usein mustaa ja mulla valkoista. Ja pinkistä tykkää kumpikin! Kaunista sunnuntaita<3

      Poista
  3. Kaunis ja raikas asu sinulla! Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Taas ihana vaalea neuletakki. Minulla ei ome vastaavaa edelleenkään ja tarvitsisin.
    Ihana koira, häntä en ole ennen kuvissa nähnytkään, tai sitten pentuna. Paimenkoira juuri omassa tehtävässään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritu, neuletakki on jo useamman vuoden vanha, mutta olen sitä enimmäkseen töissä käyttänyt, niin on säilynyt hyvässä kunnossa. Taitaa olla niin että näitä vaaleita on aika vähän ollut nyt tänä vuonna edes tyrkyllä. Enemmän on näkynyt harmaita sävyjä. Ihan talven lämmittäjäksi tästä villiksestä ei valitettavasti ole kun on tuollaista paksua puuvillaa.

      Meidän Hapsu on vilahdellut kuvissa aina silloin tällöin, yleensä ei vaan malta jäädä poseeraamaan...:D Tyypillisenä Brienpaimenkoirana se ei koskaan kävele askeltakaan vaan on aina menossa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Brienpaimenkoira

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)