keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Boheemisti betoniviidakossa - Bohemian in a concrete jungle...






Joskus hyvin harvoin yllätän itsenikin asuvalinnoillani. Luultavasti tällä kertaa yllätän teidätkin hieman kun asukuvat eivät olekaan otettu pihalla tai kotona niinkuin yleensä. 

Eiliset asukuvat yllättivät minutkin, en ollut ajatellut näyttäväni aivan näin boheemilta. Asu on eiliseltä pikareissulta Helsinkiin ja otettu parkkihallissa pikaisesti kaiken kiireen keskellä. Piti käyttää äitiä kaupassa, viedä kotiin ja hoitaa vielä omatkin kauppa-asiat samalla reissulla sekä päästä ihmisten aikaan kotiin takaisin.





Nyt kun olen talvilomalla, olen päättänyt antaa hiusten suoristamisen olla tältä viikolta, ne saavat levätä ja olla vähän miten sattuu. Vanha karvaliivi ja kiharat hiukset tekivät yleiskuvasta varsin boheemin. Asu on kiireessä aamulla koottu ja takin virkaakin toimitti vanha beige takki, jossa on varsin merkillinen kaulus. En ole koskaan oikein osannut päättää pidänkö takista vai en. Se on minusta kauniinpi kun kauluksen laittaa napeilla kiinni, se tulee silloin ihan ylös saakka ja edessä on muutama kaunis koristenappi. Eilisessä hopussa se kuitenkin jäi auki. Jos trendeihin on uskominen niin isot ja isokoiset kaulukset yhdessä täyden kauluksettomuuden kanssa ovat trendikkäitäkin tänä keväänä joten tuo komerosta kaivettu vanhus on taas vähän niinkun muotia.

Miten pääsiäinen on mennyt siellä ruudun toisella puolella? Joko viikko on pyörähtänyt kunnolla käyntiin? Tällä puolella vielä vähän talvilomaillaan, joten tiedossa on kevätsiivousta ja rentoutumista ihan kotimaisemissa.


Not very often my own outfits surprise me, but this time they did. I really didnt go for sooo bohemian look, but since I left home in a hurry to run some errands and get mom back home to the town, this was the outcome. Bohemian in a concrete jungle. What do you think? Too bohemian or just enough bohemian going on with this look?  

Im on vacation rest of this week, so I have planned little spring cleaning and just relaxing with the family.
Enjoy your week<3

10 kommenttia:

  1. Kiva asu ja oikein mukavan näköistä, kun hiukset ovat vaihteeksi kikkuralla. Voi kun itsellänikin olisi luonnonkiharat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Belladonna<3 Luonnonkiharissa tai taipuisissa hiuksissa on puolensa, mutta myös se itsepäisyys ja taistelu sen kanssa jos haluaa saada siistin lookin aikaiseksi. Puhumattakaan kuivuudesta, varsinkin kun harmaita on vaikka muille jakaa...:) Mukavaa viikkoa<3

      Poista
  2. Sinulle sopii kyllä tuo kiharakin - ja asu ei näytä ollenkaan liian boheemilta!
    Tuo sinun hiustesi väri on kyllä kaunis - ja saa taas kerran haaveilemaan hiusten vaalennuksesta. Yritän taistella vastaan, kun inhoan sitä juurikasvurumbaa;)
    Aurinkoista keskiviikkoa ja hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Lady<3 Voi näinhän se aina menee, koskaan ei ole ihan tyytyväinen omiin hiuksiinsa, minä taasen haaveilen tummemmista sävyistä ja värjäämisestä vähän enenmmän kullansävyiseksi, mutta se juurikasvurumba on kertakaikkiaan sellaista että ei enää sitä! Siksi nämä saavat olla omanvärisensä, seassa huomaamatonta raitaa suitsimassa itsepäisyyttä ja tuomassa vähän jotain juttua!

      Poista
  3. Hyvä tausta, erottuu asukokonaisuus hyvin!
    Hiuksesi ovat kyllä kadehdittavat, toiset tekevät pitkään hommia, että saisivat tuollaiset kiharat ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Näinhän tämä menee, kiharapää haaveilee suoremmasta ja suorahiuksinen kiharasta...:D

      Poista
  4. Kiva asu. Minusta kiharat sopivat sinulle valtavan hyvin!

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä edellisten kanssa että nuo kiharat pukevat sinua :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin...:)