sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Vihreä leopardikuvioinen huivi - Green leopard print scarf...










Kaksi monesta tämän syksyn trendistä yhdistettynä. Eläinkuosi ja vihreä. Kuulostaa vähintäänkin omituiselta, mutta ei näytä yhtään niin omituiselta hiekan ja mustan sävyihin yhdistettynä. Huivi on yksi muutamasta tämän syksyn ostoksesta. Montaa vaatetta tai kenkiä ei ole tullut hankittua, mutta niistä muutamasta kolme on todellakin vihreitä. Vihreä neule ja nämä samaiset vihreät mokkanilkkurit on täällä blogissa jo nähtykin. Tykkään nilkkureista ihan valtavasti, korko on murtuneellekin nilkalle ihan juuri passeli ja ulkonäöllisesti ovat ihan lempparit. Hintaahan nilkkureilla oli alessa huikeat 25 euroa. Huivi oli nyt ensimmäistä kertaa käytössä ja vähän epäilin että tykkäänkö, mutta tykkään tosi paljon siitäkin. Tervetullutta vaihtelua. 

Hiukset lyhenivät hurjasti viikko sitten kun anoppi kävi kylässä. Jotenkin olen ihan pulassa hiusten kanssa ilman anoppia, lempikampaaja vaihtoi allergian vuoksi alaa monta vuotta sitten (kampaajan ammatti ei ole niitä riskittömimpiä kaikkien kemikaalien vuoksi) ja viimeiset kokeilut vierailla kampaajilla ovat johtaneet epätoivoon ja tokaisuun että voisi itsekin laittaa potan päähän ja leikata reunoja pitkin. Jotenkin luonnon taipuisat hiukset yhdistettynä kummallisiin pyörteisiin ovat jokseenkin ylivoimaisia osalle kampaajista.

Siispä kun hiuksia tarvitsee leikata, tilaan anoppi paikalle. En turhan usein raaski pyytää kun toinen kampaajien ammattitauti eli kulumat sorminivelissä jo vähän vaivaavat eläkeikäistä. Mutta nytpä otettiin sitten pituudesta paljon pois ja tällä mallilla mennään nyt taas jonkun aikaa. 





Sunnuntaissa jo mennään, täällä on loppuviikon podettu flunssaa ihan urakalla. Sekä hovikuvaaja että minä. Asu on viime viikonlopun sunnuntailta kun kävimme ratsaamassa Villa Nokkosen ja N´avetan tarjonnan sunnuntaiajelulla. Ratsian syy oli pyykkietikan loppuminen. Olen niin koukussa appelsiininkukan tuoksuiseen pyykkietikkaan että käytän sitä miltei kaikkeen puhdistukseen nykyään enkä osaa olla ilman.  Se on ihan Super esimerkiksi kylppärin siivouksessa. 




Pakkasyöt saapuneet ja syksy alkaa jo olla pitkällä. Piha täynnä lehtiä kaikissa mahdollisissa syksyn väreissä. Pohdin tuossa jo kertaalleen, että miksiköhän kaikkia syksyn sävyjä ei näy vaatevalikoimissa koskaan. Kun katseli kullan ja oranssin hohtavia viimeisiä ruskan sävyjä, alkoi tekemään mieli samanväristä neuletta... 

Leppoisaa sunnuntaita<3 



Green leopard print scarf. Look a whole lot better than sounds. Im hooked on different forest green shades this fall. I allready bought 3 items in green. A sweater, booties and this scarf. Im enjoying the combination of sandy and black colors combined with green. 

Mother-in-law came to visit last weekend and since she is retired hairdresser it was time to cut my really overgrown hair. So now its finally shorter and so much easier to take care of. I was really strugling with the the extra length. I prefer a little shorter model, but I have hard time finding a hairdresser than actually can handle my natural curly and diffucult hair. 

Weeks seemed longer than usually since we both have had a flu that is going around. Lots of fluids and rest and now I have tons of laundry and fallen leaves waiting for... 

Its sunday, take it easy and Enjoy<3 

4 kommenttia:

  1. Kohtalotoveri flunssassa täällä ihailee huivia! Itse en osaa vihreää käyttää vaikka tykkäänkin kovasti murretuista vihreän sävyistä.
    Hyvää pyhäpäivää ja toipumisia, Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vihreä on vähän ihmisten mielipiteitä jakava väri selkeästi. Itse tykkään, varsinkin mustan sijasta vähän pehmeämpi vaihtoehto. Pikkuhiljaa flunssa otettaan hellittää. Vielä vähän puolikuntoine ja talvikin tuli. Kivaa torstai-iltaa Turun puoleen<3

      Poista
  2. Musta tuo huivi on ihana, tykkään itsekin vihreästä ja leopardikuosista sopivissa määrin, joten miksei vaikka huivissa :) Kivalta näyttää uusi kampauskin, vaihtelu virkistää aina. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, huivi on kiva ja sopivan kompakti moneen vaikka on lämmin. Pitäisi ehkä kaivaa vanha klassinen leohuivikin jostain kätköistä, eläinprintti piristää kummasti välillä. Kiva kun kävin Noora kommnetoimassa, kivaa koppuviikkoa sinne<3 Varovasti liikenteessä...

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)