keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kreikkalaisilta lainattua - Borrowed from the Greek...












Helleasujen suhteen kreikkalaiset osaavat kyllä sen homman. Nostan hattua siitä. Näitä rantatunikoita toki voi käyttää muuhunkin kuin vaan rannalla. Tänä vuonna muotia näyttivät kovasti olevan pitsiset rantatunikat, mutta niitä ei ollut siellä myynnissä tai sitten ne oli jo myyty loppuun. Ostin itseasiassa kaksikin rantatunikaa reissulta, koska totesin viikolla jo että merellä palan vaikka olisi mitkä suojakertoimet jossei jotain paitulia ole lisäksi. Koko viikon suojakertoimena oli 30+, ja silti sitä aurinkoa vain tarttui. Ensimmäinen tunika joutui jo keskellä viikkoa pesuun ja tässä on nyt se jälkimmäinen jossa on hyvin yksinkertainen idea ja kiva kreikkalainen kuviointi. Hintaa sillä oli n. 20 euroa. Tunika on ihan laatikko jossa on sitten keskellä pääntie ja tuossa vyötärön yläpuolella vielä kiristysnauha. Tosi yksinkertainen idea ja kivasti sivureunat roikkuvat vähän pidempinä. Enemmän kuin passeli helleasu eiliselle päivällä kun kävimme Sipoossa N´avetassa ja Villa Nokkosessa  pyörähtämässä. Auton mittari näytti +28 astetta ja tunikassa oli kivan puettu olo kuitenkin.

Miten siellä ruudun toisella puolella hellepäivää eilen viettelitte?

Tänään lähdetään hovikuvaajan tikkien poistoon, nyt joutuu pyörähtämään Helsingissä asti. Minusta on tulossa hyvää vauhtia hovikuljettaja.... Loppuviikolle ei onneksi ole mitään suunitelmia, jospa saisi nurmikon leikattua loppuun ja pihaa vähän siistittyä!

Mukavaa keskiviikkoa<3


Greek do know what to wear when its really really hot. Yesterday was the hottest day here in Finland in this summer. So I had to wear my beach tunic that I bought from Greece. Who says you cant wear it outside the beach?

With shorts just a perfect outfit in yesterdays heat. I have a feeling that Im going to wear this Greek styled tunic a lot in the future. What do you think?

For me it was the perfect and airy outfit to run some errands.

Enjoy your Wednesday<3


4 kommenttia:

  1. Ihana raikas kesäasu ja hei olette olleet ihan täällä naapurissa, mutta arvaapa mitä, en ole ikinä käynyt Navetassa, tarvii varmaan mennä. Yhtä ihanaa keskiviikkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis<3 Navetta oli ihan superkiva paikka, laitan juttua ja kuvia myöhemmin!

      Poista
  2. Voi miten ihana asu, kokovalkoisessa on ripaus luksusta!
    Ja miten kaunis ruskeutus sulla, näytät kerrassaan hurmaavalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Teija<3 Tulisipa suomeenkin vielä hellepäiviä ja saisi nauttia niistä. Tunika oli kyllä hyvä ostos, luulen että sille tulee vielä paljon käyttöä! Mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)