tiistai 12. tammikuuta 2016

Romanttisesti roosaa vai voihan mummo? - Romantic pink or granny?





Terkkuja täältä lumipyryn keskeltä, täällä ollaan taas. Loppiaisen jälkeen iski uupumus ja jäivät lauantailinkit ja postaukset lepäämisen jalkoihin, mutta nyt ollaan taas normaalissa työviikossa ja rytmissä ja elämäkin alkaa pakkasen ja lumimyrskyn jälkeen voittaa. Kovimpina pakkaspäivinä meinasi iskeä palelemisen lisäksi vähän flunssan poikastakin. Yksi autokin jäätyi pihaan ja on nyt lämpimässä hallissa lämmittelemässä ja tämän aamun lumimyrkystäkin selvittiin loppujen lopuksi töihin vaikka aika toivottomalta tuntui ajaa tuolla kun oli pilkkopimeää ja valkoinen lumiseinä edessä näkyvyyden ollessa lähes 0:ssa. Satuin olemaan juurikin kaikkein pahimman pyryn aikaan aamuliikenteessä. Helsingissä pyry tuntui loppuvan iltapäivällä kun lähdin kotiin, mutta täällä pyryttää yhä, joten sisäkuvia on tällä kertaa tiedossa. Taisin luvata teille vähän remontti- ja maalauskuvia, mutta palataan niihin ensi kerralla kun saan ensin huoneen kuvattua kunnon päivänvalossa. 

Uusi neuletakki (eihän neuletakkeja voi olla liikaa?) ja huivi pääsivät kuviin. Neuletakki on vähän aikaa sitten itse ostettu synttärilahja lahjaksi saadulla lahjakortilla Espritiltä. Väriltään se väitti olevansa nude, mutta aika roosaltahan tuo näyttää. Huivin kanssa kun näki kuvat niin tuli vähän sellainen voihan mummo!-fiilis... Huivikin näyttää jopa väreiltään ihan sellaiselta vanhanaikaiselta talon emännän huivilta. Ei se menoa haittaa, ei ollenkaan. Sekä neuletakki että huivi ovat ihanan lämpimiä ja olen nyt viikon verran pitänyt niitä aika ahkerastikin. Siinä mielessä kiva kun tuli pakkanen että taas saattoi kaivaa valkoiset housut kaapista tuomaan lisää raikkautta asuihin. Valkoinen käy kivasti roosankin kanssa. 

Minä hilpaisen nyt pastasalaatin tekoon, tekee niin mieli pastaa näin talvella. Vyötärö ei kyllä moisesta kiitä! 

Leppoisaa tiistai-iltaa<3  



Hello here from the middle of the snow storm!
Romantic pink or granny colors? What do you think? My new cardigan label says nude, but it looks like old rose or pink to me. Even the colors of the scarf are little oldfashioned. Sometimes its nice to use soft colors with white jeans. I seem to love warm long cardigans this winter. They are my go-to outfits to the office and freetime. 

Enjoy your Tuesday<3 
 




14 kommenttia:

  1. Ei ollenkaan mummofiilis vaan tyylilyyli:) Villatakkikin ihan jees...

    VastaaPoista
  2. Ei ole mummo! Valkoinen piristää kummasti, ja kun silmätkin piirretty päähän niin ei ole mummo. ajattelin vähän samoja tänään, kun laitoin kuluneita farkkuja ja lämmintä neuletta töihin, ja mieleen tuli kuva kanssa tuvan mummosta, oli niin käytännöllistä ja turvallista - niin otinkin sisäkengiksi 10cm korot matalien läpysköiden sijaan ja piirsin silmät vähän tummemmiksi päähän - mummo lähti juosten! :-D
    Kauniin värinen villatakki!

    VastaaPoista
  3. Neuletakki on kivan värinen, ajattelin kevääksi hankkia jotain vaaleanpunaista piristystä mustan rinnalle itsekin. Mulla on myös ongelma huivien kanssa, tuntuu aina että kuristaa ja hikoiluttaa kaulaa, mutta yritän totutella kun aina niitä huiveja kuitenkin tulee osteltua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna<3 Sun pitää siirtyä paksuista huiveista ohuempiin, niitäkin on niin ihania ja runsaita. Meillä on töissä vaan niin vetoisa ilmastointi että paksu huivi on must.

      Poista
  4. Kiva ja kivat värit, ei ollenkaan mummomaista! Neuletakkeja EI voi olla koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna<3 Neuletakit kyllä kylmällä korvaavat melkein kokonaan bleiserin käytön. Mukavia ja lämpöisiä. Mukavaa alkanutta viikkoa<3

      Poista
  5. Ihana väri - ei mummo ollenkaan :)

    VastaaPoista
  6. Kävin sivuillasi ekaa kertaa. Sinulla on upeita vaatteita ja kenkiä. Yhtä asiaa en vaan löytänyt. Kuuluuko kenkävarastoosi lainkaan kumisaappaita? Pidätkö niitä epänaisellisina vai eivätkö ne mielestäsi kuulu kaupunkipukeutumiseen? Itse käytän syksyisin ja keväisin Huntereita, jotka sovitan kulloiseenkin asuun sopivaksi. Ne sopivat niin housujen kuin hameenkin kanssa. Mustat, punaiset ja valkoiset saappaat passaavat ainakin omaan kevät- ja syysvaatevarastooni. Kuvistasi päätellen pitkävartiset linjakkaat saappaat näyttävät istuvan sinulle todella hyvin. Hyvää talven jatkoa - kevättä odotellessa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Anonyymi<3 Kiva kun löysit tänne ja jaksoit kommentoidakin. Kyllähän minä käytän kumisaappaita, vielä tosi paljonkin. Mm. täällä: http://xlcheapandchic.blogspot.fi/2013/09/syksyista-inspiraatiota-kaivataan.html ja täällä: http://xlcheapandchic.blogspot.fi/2014/05/mun-uusi-sadetakki-my-new-raincoat.html on kuvissa minun tällä hetkellä käyttämät pohkeesta säädettävät Hunterit. Niitä tulee käytettyä vapaa-aikana paljon, harvemmin töissä koska pitäisi melkein olla saaparenki, jotta ne saisi vedettyä töissä pois ja vaihdettua päiväksi toiset kengät.

    Mieli tekisi uusia Huntereita jossain toisessa värissä, mutta toistaiseksi olen tyytynyt näihin yksiin, ne ovat palvelleet jo useamman vuoden. Hunterit käyvät minusta ihan sekä kaupunkiin että tänne maallekin. Ja tämmäiselle paksulle pohkeelle niitä on onneksi säädettäviä malleja.

    Sinne myös kevättä odotellessa mukavia pakkaspäiviä kuin kivoja kumisaapaspäiviäkin<3

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin...:)