maanantai 14. joulukuuta 2015

Talviunilla - Hibernation...




Täällä ollaan taas. Blogissa on ollut pientä hiljaiseloa viikon verran johtuen töistä ja viikonloppuna sairastetusta flunssanpoikasesta. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun lauantailinkki-postaus on jäänyt pois. Ennen joulua tahti töissä kiihtyy ja viimeaikojen pimeydessä asukuvien ottaminen on ollut lähes mahdotonta. Siksi tarjoilenkin teille nyt vaihteeksi talviunitunnelmaa sisätiloista. 

Viikon verran nyt on luvattu ja luvattu että saisimme edes vähän lunta ja valkeutta tähän pimeyteen, mutta ei vieläkään. Ehkäpä kynttilöillä ja musiikilla voi luoda hieman tunnelmaa tähän pimeyteen. Meillä poltetaan kynttilöitä lähes joka ilta ja tunnelmoidaan. 

Jouluun on enää 10 päivää. Nyt on aika alkaa laskeutua joulun tunnelmaan vaikka kuuntelemalla yksi maailman kauneimmista joululauluista "Mary did you know" tällä kertaa Kenny Rogersin ja Wynonna Juddin tulkitsemana. täältä

Rauhallista joulunalusaikaa<3


Its been a quiet week in the blog. I had the flu at the weekend and just before Christmas Im most busy at work. The lack of light and snow does make taking outfit pics almoust impossible on workdays. Instead here is some winter candle light feelings and one of the most beautiful Christmas song by Kenny Rogers and Winonna Judd. Mary did you know 

Enjoy<3

7 kommenttia:

  1. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia. Mukavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
  2. Moikka..silloin tällöin vilkasen kuulumisiasi ja kiinnitin sinun kuviisi huomiota..vaikka tämä ei olekkaan mikään mainos kanava niin kerrotko mikä kuvan käsittely ohjelma sinulla on? Hyvää ja iloista joulua t: anjamerja

    VastaaPoista
  3. Hei anjamerja, minulla on käytössä kaksi ilmaista kuvankäsittelyohjelmaa, toista käytän ihan netissä, se on nimeltään PIXLR EXRESS ja toinen ilmaisohjelma on ladattuna koneelle, nimeltään PhotoFiltre. Näillä on pärjätty pitkään. PIXLR EXPRESS:stä käytän usein noita taustoja ja reunoja, sinne aina ilmestyy juhlapyhiä varten erilaisiä kausijuttuja joitakin siellä on vakituisesti.

    Hyvää ja Iloista Joulua sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos..pitää ladata..tykkäsin!!! terv.anjamerja

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)