lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulun odotusta ja lauantailinkki - Waiting for the Christmas and saturday link...



Voiko mahdottomasta tehdä mahdollista? Luultavasti ei, mutta sen voi ehkä kääntää hyväkseen. Valkoinen joulu näyttää täällä etelässä mahdottomalta, jos olisi rajattomat resurssit ja aikaa, nyt on se hetki kun pakkaisin itseni, hovikuvaajan ja suvun joka on tulossa meille joulunviettoon autoon ja junaan ja vuokraisin suuren mökin pohjoisesta ja tekisin sinne joulun. Vaan koska se ei ole mahdollista niin olen päättänyt tehdä joulumieltä ja joulutunnelmaa tänne pimeyden keskelle. 

Jo muutaman viikon jokainen aamu on alkanut samalla tavalla. Kaivan tabletin esiin ja katson ensimmäiseksi säätiedot. Monen muun tapaan olen toivonut ja odottanut josko sittenkin tulisi se valkoinen joulu ja valo tänne pimeyden keskelle! Nyt olen jo melkein heittänyt toivon kaivoon valkoisen joulun suhteen. Jotenkin suurten muiden murheiden keskellä ajatus valkoisesta joulusta on pitänyt toivoa yllä että kaikki muukin järjestyy. 





Nyt on sitten kuitenkin aika miettiiä miten tuon pimeyden ja sateen voisi kääntää hyödyksi. Tässä niinkuin monessa muussakin asiassa kannattaa keskittyä niihin asioihin joihin voi vaikuttaa sen sijaan että murehtisi niitä joihin ei voi vaikuttaa millään lailla kuten säähän. Onneksi voin kuitenkin vaikuttaa siihen millainen sää on tämän talon seinien sisällä ja meille tulee joulu vaikka ukko jumala paiskoisi rakeita niskaan! 


Huomaan haalineeni taas valkoisia asioita mieltä piristämään, valkoisia joulukukkia, valkoisen enkelin ja tietysti joulun tuoksuisia kynttilöitä niin kotiin kuin jouluviemisiksikin. On kanelin tuoksuisia kynttilöitä, talvimarjoja ja muuta jouluista tunnelmaa. Tänään käydään vielä ostamassa pihalle jotkut jouluvalot ja aion laittaa havuköynnöksiä kuistille ja ehkä tuoda vähän havuja sisällekin. 

Miten olette siellä ruudun toisella puolella alkaneet valmistautua joulun tuloon? 

Lauantain linkkinä on tällä kertaa amerikkalaisen opettajan Emilyn ihanan positiivinen lifestyle blogi Darling, dearest.

Rauhaisaa joulunodotusta<3 



I been waiting for snow for Christmas. My biggest wish for Christmas has been white Christmas, but seems like we are going to miss it this year. Right about now I would be ready to pack my family, friends and dogs to a car train and head to the north where the Christmas is white. To rent a large cottage and enjoy the white Christmas. Because its not possible Im just going to focus on things around me that are possible. To bring little Christmas joy into the house. White flowers, cinnamon scented candles and decorations.

What do you wish for Christmas? 

Saturday link today is super positive lifestyle blog of Emilys Darling, dearest

Enjoy<3 

2 kommenttia:

  1. ♥oi mitä kaikkea ihanaa ja kaunista! Oikein hyvää 4. adventtia♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Riitta Sinikka<3 Hyvää 4. adventtia myös sinne!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin...:)