keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Klassikko musta pooloneule - Classic black knit...






Musta pooloneule on ihan klassikko. Toki sitä on eri mallisena sitäkin, on ihonmyötäistä, väljempää ja sitten tämä tosi väljä! Olen ihan rakastunut tähän lämpimään neuleeseen joka oli toinen tammikuun hankinnoista. Varsinkin nyt kun elämältä on saanut ämpärikaupalla sitruunoita ja on pakolla joutunut vähän pysyttelemään blogistakin poissa kun ei jaksaminen enää riitä jaettavaksi joka paikkaan, tämä neule on ollut ihan lohtuneuleeni. Siihen on ihanan lämmin kääriytyä, piiloutua pahalta maailmalta ja ennenkaikkea se on kauan etsimäni klassinen lisä vaatekomeroon. Tämä on jo paljon sanottu naiselta joka aina väittää ettei musta ole mun juttu! Mutta tämä musta on just mun juttu! Ainakin juuri nyt. Luultavasti tämä neule tulee käytettyä vuosien kuluessa riekaleiksi saakka, sen verran kauan sitä on etsitty ja ostoslistalla se ollut jo useamman vuoden. XL- koossa sen täydellisen löytäminen on vaan ollut enemmän kuin hankalaa.

Kuulumista sanottakoon sen verran että nyt tarvitsee blogiakin kirjoittaa rauhakseen. Omassa tahdissa, pikkuhiljaa kun muu elämä on asettanut arkeen hieman haasteita. Joskus sitä vaan saa elämältä sitruunoita enemmän kuin tahtoisi. Mutta! Siitä huolimatta. 

Ihanaa talvista viikkoa teille kaikille<3 Tänne on ollut jo kova ikävä. 


Classic black polo-neck as the british might say. Oversized is just my thing. Black classic knit like this has been on my shopping list like forever. I just didnt find just the right one untill now. What do you think? Its been such a perfect partner right now when it looks like life tends to hand out more lemons that I need. Perfect to cuddle in and stay warm and comfortable. Perfect to throw on no matter wherre you are going and goes practically with everyhing... Makes me so happy to have it finally!

Hope you have wonderful week lovelies<3  

6 kommenttia:

  1. Neule on kaunis perusvaate!

    Toivottavasti sitruunat oli tässä ja tulossa on vaan mansikoita ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis<3 Sitruunoita tahdon seuraavan kerran kun on helle ja +30 astetta varjossa ja kädessä joku ihanainen sitruunadrinkki! Kaunista ja lumista viikonloppua<3

      Poista
  2. Todella kivan näköinen poolo. Mustapoolo on vuodesta toiseen pysynyt minunkin suosikkina. Mun tämän päiväisissä asukuvissa on sulta saatu huivi. Kaunis huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna<3 Nyt kun musta poolo on ollut päällä kerta toisensa jälkeen, ihmettelen miten sen hankkimisessa meni niin kauan ja miten olenkaan pärjännyt ilman? Ihana kun huivi pääsi käyttöön, kaunista viikonloppua!

      Poista
  3. Kyllä se musta sinulle sopii ja kiva kun lämmittää niin kehoa kun mieltäkin.
    Voimahalaus täältä, toivottavasti "sitruunat" happanee pois.

    Meiltä myös löytyy "sitruunoita". Tosin vain talosta. Ihan tuore juttu, hitsin pimpulat. Porukkaa on ravannut katsomassa ja puhelimet kuumina. Korjausmies tulossa tänään. Kirjoitan siitä sitten kun kaikki on taas hyvin. Hyvää viikonlopoua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai-jai, toivottavasti ei mitään suurempaa mitä korjausmies ei saa helposti korjattua! Näissä vanhoissa taloissa aina sattuu ja tapahtuu, sitä ei aina pysty välttämään. Sitruunapommitus on jo ehkä vähän täällä väistymässä, kaikkea kestää aina aikansa. Kaunista lumista viikonloppua<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)