lauantai 13. kesäkuuta 2015

Tähtiä ja sydämiä sekä lauantailinkki - Stars and hearts and saturday link...



Pitkästä aikaa taas täällä blogistaniassa. Viikko mennä hurahti toipuessa edellisen viikonlopun reissusta ja kahden pihan nurmikon leikkuusta pienessä kesäflunssassa. Töiden lisäksi ei ole paljon muuta jaksanutkaan. Lisäksi tuo ainainen tuuli haittaa istutustöitä ja rikkaruohojen häätämistä pihalta. Mistähän se oikein johtuu? En muista että koskaan olisi ollut viikko toisensa jälkeen tälläistä tuulta! Jouduin siirtämään kuistille tarkoitetut tomaatintaimetkin kasvihuoneeseen, ei tuossa tuulessa näemmä mikään lähde kasvamaan. 




Jotain työvaatetta sentään oli viikolla päällä joka pääsi kuviinkin saakka. Huomaan että samat kuviot toistuvat koruissa ja asusteissa. Tähtiä huiveissa ja sydämiä ja helmiä koruissa. Hovikuvaajakin on luultavasti havainnut jo aikaisemmin tämän mieltymykseni sydämiin sillä kihlasormuksessani on sydämen muodossa pieniä timantteja ja hovikuvaajan itse valitsemassa vihkisormuksessa on sydämen muotoiseksi hiottu timantti. Mies tuntee siis vaimonsa maun... 

Viikon lempiasu oli eittämättä tämä muutaman vuoden takainen mintun? vihreä bleiseri ja tietysti tähtihuivi... Kaivoin vanhat beiget farkut jokin aika sitten kaapista ja käytännöllisesti olen asunut niissä koko viikon, niistä on nyt tullut suosikit valkoisen ja sinisen sijasta. 


Koruina täälläkin jo aikaisemmin esitellyt Vågan helmikorut joissa roikkuvat kauniit sydämet. Korvissa taasen vanhat R-M Ratian "Usko, toivo, rakkaus" korvikset, joiden muoto ja symboliikka erityisesti puhuttelee minua. Mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella olette koruista? Pitääkö koruissa olla symboliikkaa tai muistoja? Tarinoita? 

Lauantailinkkinä tällä kertaa To Be Bright, josta löytyy niin muodin uusia tuulia kuin aivan ihanasti sisustettu pieni asunto. Voi olla että olen ehkä vähän puoluellinen tällä kertaa, koska tuosta kauniista pikkuasunnosta löytyi samanlainen mutta pienempi Ikean sohva kuin meillä kotona...:) 


Tässä vielä pieni kurkistus viime viikonlopun reissun syyhyn, tosin tämä kaunotar muuttaa tänään ystäville, eikä valitettavasti meille... Onneksi Bellaksi nimetty söpöläinen tulee varmaan olemaan meillä hoidossa silloin tällöin<3

Aurinkoista ja ihanaa ensimmäistä kesän hellepäivää<3 

It´s been a while since the last post. Its been a busy week (again) with a touch of a little summer flu. Still getting used to new schedule because of the hobbys new job. Its kinda funny when one family member starts a new schedule how it affects to everything. You have to reschedule all chores and basicly the whole living. Takes time to get used to that. 
Its been a windy week, I have been anxiously waiting for the summer to start and at least for the couple of days its finally here! 

This week I have been thinking about jewelry and accessories that I tend to wear. There are forms that keep repeating time and time again. Stars on the scarfs and hearts on the jewelry. There is even a heart shaped diamond in my wedding ring. I guess Im a traditional gal what comes to jewelry. Hearts just seem to be my favourites. Even my favourite earrings have hearts and the are called "Faith, Hope and Love". How about you? Do you prefer jewelry with stories, symbolism and memories or just pick up the latest trend? 

Saturday link today is To Be Bright. I enjoyed the latest trends and specially the home decoration as well. 

Enjoy your weeked<3<3 


12 kommenttia:

  1. Tuuli on nykyisin jokapäiväistä, valitettavasti. Muistan toki omista koruistani (aidoista) keneltä ja milloin ne olen saanut, muttei niissä ole minulle mitään symboliikkaa. Sydämen muotoinen timantti on varmaan upea :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämen muotoinen timantti on vähän erilainen, siksi pidän siitä kovasti. Onneksi ainakin tällä on tuuli loppunut nyt juhannukseksi, mutta saatiinpahan sadetta tilalle. Siitä huolimatta, mukavaa Juhannuspäivää<3

      Poista
  2. Kaunis asu ja näytät todella hehkeältä. Huivi on täydellinen. <3

    Voi tuota pientä hurmaavaa söpöliiniä. <3 Aivan ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen Tiia<3 Söpöliini on myös hyvin rohkea ja hyvähermoinen pentunen. Siitä kasvaa varsin määrätietoinen nainen jonain päivänä! Tähtihuivit on ihan lemppareita...:) Ihanaa Juhannuspäivää<3

      Poista
  3. Oi ihana mikä tähtihuivi! Ja mikä pieni ihana söpöläinen viimeisessä kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu<3 Tähtihuivit on vaan jotenkin mun juttu... Ja collien pennut tietty myös! Kaunista Juhannuspäivää<3

      Poista
  4. Kaunis asukokonaisuus sinulla: tuo ruskea ja vaaleanturkoosi käy kauniisti yhteen. Olen jo aiemmin toitottanut, että sinulle käy tuollaiset lempeät sävyt. Mietin, että sinulle voisi käydä hiha myös siten, että taittaisit sitä sen verran, että ranneluu näkyy vai mikä t se palloluu tuossa ranteessa on :) Eli se taitos näyttäisi sen vuorisilkin noin viitisen senttiä. Nilkasta en taittaisi tuota lahjetta, jotta saa pitkän linjan tuonne alas asti. Mutta tosi kauniin kokonaisuuden olet rakentanut.

    Koruista: Koruilla on minulle merkitystä. Aidoilla koruilla on tarina: mistä/keneltä saatu, miksi, milloin. Isäni kuoli maaliskuussa ja sain mummon ja ukin vihkisormukset. Otin oman vihkisormukseni kanssa käyttöön mummon sormuksen, jossa on kaksi kultasormusta yhdessä. Ei sen ihmeempää sormusta, mutta minulle tärkeät. Tärkeimmät korut ovat kihlasormus ja vihkisormus, jotka on ostettu opiskelijan vähäisillä varoilla. Niin ja helmisormus, jonka sain, kun lapsi syntyi 20 vuotta sitten; sormus on alinpana nimettömässä, kihla- ja vihkisormuksen alla, turvassa ... Käytän myös paljon rihkamakoruja, myös niilläkin on tarinoita, ei tosin kaikilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä RomanticLady<3 Olet ihan oikeassa noista mittasuhteista nyt kun kuvia tarkemmin katson. Täytyy yrittää kääntää lahkeita hieman vähemmän ja hihoja enemmän. Lahkeet on käännetty ei niinkään muodin vuoksi vaan siksi että jotenkin ahdistaa nyt pitkät lahkeet nilkan päällä. On väljempi olo kun ovat poissa siitä.

      Ihania aarteita olet saanut, nuo isovanhempien vihkisormukset tuovat varmasti muistoja ja niitä pitääkin vaalia. Minulla on myös useilla "rihkamakoruilla" oma tarinansa. Suuri osa niistäkin on saatu lahjaksi.

      Mukavaa Juhannuspäivää ja keskikesän juhlaa sinulle<3

      Poista
  5. Heippa! Kaunis asukokonaisuus, tykkään kovasti! Kaikki niin minun mieleen, huivi, housut ja jakku. Jakussa jänmä väri, jotenkin valkoinen taittuu meren- tai veden siniseen, vai minttuun?
    Toivottelen sateesta ja kylmästä huolimatta oikein mukavaa juhannusta! Olemme tänään omassa kotipihassa.
    Ja mikä söpöläinen viimeisessä kuvassa, ihana ja vielä saatte hoitaakin joskus. Hyvä totuttaa kissaan ja teidän koiriin.
    Nimim. "Ei omaa koiraa, mutta saan onneksi hoitaa tyttären koiria". Parin viikon päästä taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KässäRitu<3 Jakku on vähän eri värinen riippuen valosta. Sanoisin että vaalea mintunvihreä ehkä lähinnä. Tosi hyvä löytö muutaman vuoden takaa alennuksella ostettu, on todella ollut hintansa väärti. Samaa jakkua kaapista löytyy kolmessa eri värissä ja kaikki ovat säännöllisessä käytössä.

      Eikö vaan olekin ihana söpöläinen! Meillähän on itselläkin collie, joten Bella on todella tervetullut jatkossa hoitoon. Tekee Bellallekin hyvää, pentunen kun asuu kerrostalossa, niin pääsee sitten vähän meille pihalle juoksemaan ja luustoa kehittämään. Kiva kun teillekin tulossa tyttären koirat hoitoon, koirista on niin paljon iloa ja seuraa!

      Hyvää Juhannuspäivää teille molemmille<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)