lauantai 5. lokakuuta 2019

Rennosti ylisuuressa neuleessa - Relaxing with oversized knit...










Heipat täältä taas.

Ajatus katkesi jossain kuvainspiksen ja kirjoittamisen välissä. 

Tarkoitus oli kuitenkin kertoa omasta lempitrendistä, joka on taas tänä syksynä jopa in. Eli siis ylisuuret neuleet. Kuvissa tällä kertaa oman komeron peruikoilta kaivettu kaulukseton yksilö. Kaapissa on myös pari enemmän käytettyä ylisuurta pooloneuletta jotka ovat siis ihan kyllästymiseenkin saakka blogissakin näkyneet, mutta ne ovat niin isot arjen pelastajat että niillä on täällä ja omassa sydämessä ihan oma paikkansa.

Jos olisin joku asu, olisin ehkä jotain juurikin tällaista, suurta lämmintä, mihin kääriytyä ja vähän kapinaa revittyjen farkkujen mukana. Revityt farkut ovat vähän jo mennyttä tyyliä, mutta en osaa, enkä kyllä myöskään halua tästä lemppari-kotifarkku paristani luopua. Luultavasti laittaisin nämä töihinkin jalkaan jos voisin. Onneksi vapaa-aikana kumminkin voin niitä pitää. Polven reikä oli jo niin suuri että ompelin siihen koneella sydän-paikan sitä vähän pienentämään, enemmänkin olisi voinut tietty kursia, mutta ehkä myöhemmin. 

Revityt ja paikatut farkut on muuten aina olleet mun juttu. Usein olen vetänyt niihin sisustuskankaista kaikenlaisia sydän- ja kukkapaikkoja ja onnellisena mennä viipottanut niissä tuolla vapaa-ajalla. 

Taas meni jaaritteluksi. 


Mutta siis kannustan olemaan oma itsensä aina, ainakin viimeistään vapaa-aikana. Minua on vähän ruvennut ahdistamaan että töihin mennessä saa aamuisin ripustaa puolet omasta itsestään narikkaan ja ottaa sen sitten mukaan kun töistä lähtee. Osa kollegoista luulee edelleen että olen tosi rauhallinen ja huumorintajuton tyyppi, eikä kumpikaan pidä paikkaansa. Huumorintajuakin on niin monenlaista, kaikki huumorintajut eivät jostain syystä mätsää keskenään. Ja rauhallinen tyyppikin voi oikeasti olla jotain muuta silloin kun on ympäristössä jossa voi olla ihan oma itsensä. Töitä on vaan meillä ainakin niin paljon ettei oikein ehdi, eikä jaksa seurustella ylimääräistä. 

Pitäisi itsekin muistaa että ihmistä ei pidä koskaan lokeroida, olen huomannut että joskus löytää yllättäviä kivoja piirteitä ihmisistä, joita töissä on pitänyt vaikka kuinka tylsinä. Joskus taas ihmiset ovat just sitä miltä vaikuttavat. Ja joskus ovat luultavasti lipsahtaneet siihen lokeroon, johon on ollut helppo lipsahtaa ja unohtaneet osan minuuttaan. Se ei kyllä ikinä johda mihinkään positiiviseen. Mediakin on muuten tehokas lokeroija. Jos et elä siinä lööppien trendien kärjessä niin olet ulkopuolinen ja kuitenkin ne ovat vain lööppejä. Todellisuus lööppien ja menestystarinoiden takana on usein surullinen ja ihan muuta kuin ulospäin näyttää. Jotenkin on tupannut taas unohtumaan että se mikä ihmisen syvällä sisällä on, on se tärkein juttu. 

Näillä ajatuksilla. Hyvää Viikonloppua ihanaiset<3 



I was gonna say thank Good its Friday, but lets face it, it allready Saturday…:)) I was well too tired yesterday to writen about my favourite sweaters. As you can see they are oversized, I have few, some with polo collar and some without. This one is without and I strongly advice the use of a scarf in this sweater weather. Its so chilly allready. The first snow came yesterday but it allready melted aways. 

Its cold outside baby and winter is coming fast… 





2 kommenttia:

  1. Se on juuri näin, ettei kenestäkään voi äkkiseltään vetää johtopäätöksiä vaikka luotankin aika paljon intuitioon. Olen sellainen heti kaikki tiskiin laittava ja valitettavan usein huomaan, että toivon toisen tulevan samassa tahdissa, mutta eihän ne ihmissuhteet sillä tavoin mene. Kun tutustuu ihmisiin, sieltä löytyy vaikka minkälaisia helmiä, ennakkoajatuksista huolimatta ja huumoria todellakin on monenlaista.

    Ihana neule, täällä vastaavassa vaaleanpunaisessa rönttäilty tämä viikonloppu.

    Mukavaa viikonloppua Sari. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin<3 Toivottavasti pikkupakkasen kanssa tulisi myös aurinko. Olet oikeassa intuitiosta on myös apua kun tapaa uusia ihmisiä. Itse olevan varmaan juuri tuollainen hitaanpuoleinen aukeamaan. Ensin katselen että on varmasti turvallista avautua ja olla oma itsensä. Se on kumma miten paljon menneet pettymykset vaikuttavat kaikkeen.

      Siitäkin huolimatta kaunista pakkasaamua ihan Tiia<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)