sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Kotona tapahtuu - Things going on at home...








Heipat täältäkin taas. Heinäkuukin jo alkoi ja sää muuttui koleaksi... Pöh. Auringon lämpöä tässä kaivattaisiin, se saa energiatkin kasvamaan. Puhumattakaan siitä että kaatumisen jumittama toinen puoli kaipaisi kipeästi aurinkoa ja lämpöä. 

Kävin maanantaina akupunktiossakin, siitä oli apua vähäksi aikaa, mutta  nyt taas edelleen niska ja olka pyrkivät jumiin minkä ehtivät. Täytyy alkaa etsimään kokenutta hierojaa, joka osaisi auttaa. Lääkäri uhkasi että tämä ei parane ilman. 

Kotona on siltikin näiden kesäviikkojen (tai ainakin viikonloppujen) aikana tapahtunut sentään jotain. 


Olen saanut inspiraatiopuuskia aina silloin tällöin ja kaivellut maalipurkkeja kaapista. Tännehän pieleen menneen koordinoinnin vuoksi ilmestyi rakkaan anopin jälkeensä jättämiä tavaroita, joiden oli tarkoitus päätyä muualle, joten tavarameri kasvoi toistaiseksi. Osan tavaroista olen yrittänyt sijoittaa tänne muiden joukkoon ja osan tuunata uuteen käyttöön ja osa odottaa laatikoissa kierrätystä. Eräässä laatikossa oli erilaisia valokuvia ja kuvia kehyksineen ja se osui käteen aurinkoisena päivänä. Siltä istumalta kaivoin kaapista kalkkimaalin sävyssä Duck Egg ja maalasin erilaiset ja eriväriset kehykset kaikki samalla värillä. Sitten tein kollaasin osittain anopin kuvista ja osittain omista ja lätkäisin sen seinälle. Siitä tuli aika kiva. 






Lisäksi näytin maalipurkkia ja testasin sävyjä erittäin vanhalle jo kierrätykseen menossa olevalle korituolille, ja korjasin sen muutenkin istumakelpoiseksi. Sitten sai kyytiä omalta äidiltä tänne päätynyt ruma puujakkara, jonka maalasin vaaleanpunaiseksi ja sitten hioin vähän vanhan näköiseksi ja ajattelin että olkoot nyt tämän kesän puutarhajakkarana pihalla ja jatkossa sekin lähtee kierrätykseen. 




Ruma sininen puulaatikko sai myös valkoisen värin, sekä ruskea hylly, joka kuuluu valkoiseen televisiokaappiin olohuoneessa mutta ei nyt mahdu sinne kun siellä tv. 



Olen varmaan saanut tämän maalisudin heilutteluvimman verenperintönä. Tulin maalatessani ajatelleeksi että kauan sitten edesmennyt isoäitini oli kova uudistamaan huonekaluja maalaamalla... :))



Kaikenlaista pientä tuunausta on menossa ja keittiökin sai "uudet" verhot. Olin ajatellut etten laita valkoisia, mutta katsaus liinavaatekaappiin osoitti että muuta ei tähän hätään ollut tarjolla. 

Tarkkasilmäinen huomaa verhossa roikkuvan valoköynnöksen joka sekin tuli anopin tavaroista ja sai uuden kodin keittiöstä. Se on ajastettu syttymään iltahämärässä ja siitä tulee aika kiva tunnelmainen valo. Se lienee saanut siis pysyvän kodin täältä. 

Vielä kaksi viikkoa töitä ennen lomaa! Lomaa odotellessa mukavaa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle<3 




Chalk paint. I have been inspired lately by chalk paint and have been trying to create and modify old stuff. I have pictureframes in multiple colors and shapes and painted them with color Duck Egg and they got a Place in the Wall with some old mostly Black and white photos and pictures. I kind of like that collage. 

I also painted old rattan chair and old stool experimenting different pink/rose shades. They are going to end up to the recycling by the end of the summer so now was the time to have some fun. 

Enjoy your Sunday<3




4 kommenttia:

  1. Onpas kivoja pieni uudistuksia. Itse aina suunnittelen tuunaavani jotain, mutta todellisuus on kyllä se, että en todellakaan niin tee vaan joko vien ammattilaiselle tehtäväksi tai jätän sellaisiksi. Ei se ole vaikeaa, mutta jotenkin ei vaan keskittyminen riitä maalaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu<3 Totta se on että ei kaikille sovi tuo itse tekeminen, jälki ei tietenkään ole yhtä hyvää kuin ammattilaisen tekemä ja joskus tuntuu että loppuu voimat ja kärsivällisyys jos on paljon tehtävää ja maalattavaa. Mutta minulla tuntuu olevan sisäinen pakko tarttua pensseliin ja maalata välillä. Ennen maalasin tauluja, mutta olen siinä supersurkea, joten remonttimaalaus sopii paremmin minulle. Jossain vaiheessa tein sisustustekstiilejä, ompelin verhoja, sisustustyynyn päällisiä ja jopa uudistin muutaman vanhan nojatuolin. Sekin puuska kumpusi kauniista väreistä ja kankaista. Luulen että tekisin enemmän, jos olisi aikaa. Saan siitä lisää energiaa ja jos lopputulos on hyvä, usein käppäilen ihan vaan katselemassa tyytyväisenä kätteni jälkiä. Siinä on se hyvä puoli että lopputulos näkyy heti ja palkitsee tekijänsä...

      Jos joskus innostut tekemään niin kannattaa aloittaa pienestä ja helposti, muuten tulee uupumus puolessa välissä ja keskeneräinen harmittaa ainakin minua ihan pirusti. Mieluummin maalaan loppuun vaikka keskellä yötä...:))

      Leppoisaa viikonloppua<3

      Poista
  2. Oi miten kivalta ja suloiselta näyttää. Täälläkin halutaan freesausta maaleilla mm. ruokapöytä valkoiseksi. :) Huomasin bannerista nuo Estelle Thildit, jestas ne on ihania, olen ihan myyty.

    Kivaa heinäkuun jatkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia<3 Se teidän ruokapöytä on kyllä niin kaunis sellaisenaankin, siinä on ajan patinaa ja ihanaa rosoisuutta... Mutta tiedän tunteen kun tuntuu että täytyy jotain tehdä ja laittaa niin sitä pitää ehkä kuitenkin kuunnella. Mulla meni monta vuotta että kuuntelin aina muita ja jäi asioita tekemättä itselle sopiviksi, nyt kuuntelen itseäni enemmän ja maalaan oman silmän mukaan sellaiseksi josta itse tykkään ja olen paljon tyytyväisempi sisustukseen.

      Estelle & Thild on ihania, olen käyttänyt aika monta vuotta. Aina vaan tuskailen hintaa, mutta monen monta pulloa olen käyttänyt loppuun, ne yleensä riittävät pidempään kuin mitä säilytysaika pullossa sanoo. Jossain vaiheessa sain suomalaisesta kaupasta pitkään hyllyssä olleita puteleita, jotka osoittautuivat vanhentuneeksi jo avattaessa, siinä kohtaa olisin vähän varovainen. Huulipunat ovat ihania, joskaan pysyvyys ei ole paras mahdollinen, mutta ihanan hoitava koostumus korvaa sen.

      Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)