keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Harmaissa tunnelmissa - Grey mood...






Heipat täältäkin pitkästä aikaa. Tovi on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Täällä on ollut vähän synkätkin tunnelmat viime aikoina. Yksi nelijalkaisista lauman tassuttajista on nimittäin poissa. Suru on vienyt voimia ja loppuporukan totuttelu siihen että yksi on poissa ja ollaan molemmat taas hovikuvaajan kanssa täyspäiväisesti töissä ja oman unirytmin löytäminen ottaa taas aikansa. Vapaa-ajalla olen antanut itselleni enemmänkin aikaa (vapaa-aika on siis ollut ihan kortilla, viimeiset 1,5viikkoa) ja välillä tehnyt sitä mikä on tuntunut hyvältä ja antanut välillä itseni ihan vaan surra sohvan nurkassa. Yhtenä päivänä sohvannurkassa syntyi virkatessa jopa puolikas matto, joka jäi puolikkaaksi kun materiaali loppui kesken, eikä kaupassakaan sitä lisää ollut. Siinäpä se saa nyt nököttää ja ehkä siihen virkkaan lisää kokoa kun jossain tuota t-paitakudetta tulee vastaan. 




Pukeutuminen ei ole ihan nyt viimeisen puolentoista viikon aikana ollut päällimmäisenä mielessä. Jotain sentään on päällekin löytynyt. Harmaa on miellyttänyt ja valkoisilla farkuilla on ollut kiva jatkaa kesän fiilistelyä. 

Ajatustakaan en oikeastaan ole uhrannut syysuutuksille enkä trendeille. Sen verran olen seurannut että ruutu tulee taas. Ei kai ruutu koskaan ainakaan asusteissa poiskaan ole ollut. Äkkiseltään on vaikea kuvitella että ostaisin vaikka uuden ruudullisen bleiserin. Tykkään kyllä ruudusta, mutta edellisestä ruututrendistä on hieman liian vähän aikaa vielä. Ehkäpä sitten kun se tulee seuraavan kerran taas...

Olen oikeastaan aika tyytyväinen nykyisen vaatekomeron sisältöön. Alkaa aika kivasti löytyä perusjuttuja joita ei tarvitse välttämättä edes niin paljon suunnitella kunhan heittää päälleen ja moni asia sopii jo kivasti toisiinsa. Mutta onhan tätä yhdessä teidän kanssa tehty jo monen monituista vuotta. 


Miten olette ottaneet syksyn tunnelmia vastaan siellä ruudun toisella puolella. 


Its been a while since my last blogging. Partly because of the new time schedule after vacation time and partly because one of our dear dogs had to be put to sleep. Now the remaining 3 are learning to be in a smaller pack and since we both work days, the evenings seem to be little too short for everything. Its been hard to find enought time for blogging. But there is a time and a Place for everything. Sometimes you need to take some time to live the real life instead of the blog world. 

Lately I have still been quite the lazy with outfits. Mainly I have worn my favourite combos and very simple colors. This time it was greay mixed with white. Kinda goes with the grey mood too... White is always this time a year a pick-me up color. And grey; well you know, grey is always a good casual day color. 

Sorrow eases as time goes By and when the real chilly Autumn time begins I will have more time for blogging again. 

Half way through work week, Enjoy the rest of the week<3 


4 kommenttia:

  1. Voi miten kurjia uutisia, voimia <3 Syksy on alkanut kiireellä ja nyt olikin sitten pakon edessä raivattava kalenterista tilaa itselleen. Hidastamalla siis. Kesä menikin niin haipakkaa, että tekee hyvää olla enemmän kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu<3 Kumma juttu tuo joka syksyinen kiire. Ensin on kesäloma ja tuntuu ettei ole kiire mihinkään ja sitten syksy tuo joka vuosi kiireen tullessaan! Ymmärrän hyvin että pienen kanssa eläminen tuo lisää kiirettä ja haipakkaa muun lisäksi. Nostan hattua lapsiperheille ja jaksamiselle! Mukavaa ja kiireetöntä loppuviikkoa!

      Poista
  2. No voi surku nelijalkaista <3

    Ja voi kauhistus ruutuja. Ehkä verhoihin tai pöytäliinaan voisin just ja just ajatella (jos olisi ihan sellaisia himmeitä vaan..),. mutta ei kyllä vaatteissa nappaa edes ajatuksen tasolla. Ja tällä hetkellä ei tule ruuduista mieleen muuta kuin Bay City Rollersien housut ja Spede Pasasen bleiseri :). Kumpiakin vähän vaikea mieltää itselleen päälle, vaikka tunnustankin, että aikanaan tuli ne BCR-ruutukiilat omiin punaisiin teryleeneihin ommeltua... (Piristäisköhän tää sua yhtään <3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan piristi! Voin sieluni silmillä nähdä ne BCR-housut...:)) Minulla oli kokonaan ruudulliset leveälahkeiset BCR-housut ja voi että vihasin kun äiti pakotti pitämään... Mulle tulee kyllä ruuduista aina mieleen burberry-ruutuiset asiat ja periaatteessa tykkään, mutta en tykkää kumminkaan. Vähän ristiriitainen tuo minun suhtautumiseni ruutuun. Asusteita löytyy kaapista joissa tuota samantapaista ruutua on, pariin vuoteen en muista kuitenkaan käyttäneeni, tuli vaan jossain vaiheessa ruutuähky. Ainoa ruutu josta tällä hetkellä tykkään on olohuoneen pienimmässä 40x40 koristetyynyssä oleva hennon beige/valkoinen ruutu. Noin muuten passaan kyllä tämän ruututrendin. Vaikka vannomatta paras, usein käy niin että kun vannoo ettei ikinä, niin seuraavassa hetkessä sitä huomaakin tekevänsä juuri päinvastoin. Kivaa loppuviikkoa<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)